Elokuvissakävijöitä yritetään nyt hämmentää pahan kerran. Keväällä ensi-iltaan tuli Dustin Hoffmanin ohjaama Kvartetti (Quartet), joka kertoi neljästä veteraanimuusikosta vanhainkodissa. Nyt teattereihin saapuu melkein samanniminen A Late Quartet. Sen keskushahmona nähdään neljä muusikkoa, joista yksi on joutumassa eläkkeelle. Dustin Hoffman ei näytellyt Kvartetissa mutta A Late Quartetissa näyttelee Hoffman. Nimittäin Philip Seymour Hoffman.
Siihen yhtäläisyydet onneksi loppuvatkin.
Kauriinmetsästäjästä ja monista konnan osista tuttu Christopher Walken esittää aivan toisentyyppistä roolia kuin joissa hänet on totuttu näkemään. Walkenin roolihahmo Peter on arvostetun jousikvartetin sellisti, joka ei harjoituksissa enää pysy muiden mukana. Seniorijäsenen käsiä vaivaa jokin, ja lääkärin mukaan kyseessä on Parkinsonin tauti. Peter päättää jättää kvartetin jäähyväiskonsertin jälkeen.
Peterin sairastuminen merkitsee sitä, että hänelle on etsittävä seuraaja. Se ei kuitenkaan tunnu muille soittajille riittävän, vaan koko kvartetti menee Peterin lähtöpäätöksestä sekaisin. Kakkosviulisti Robert (Hoffman) haluaisi vaihtaa osia ykkösviulisti Danielin (Mark Ivanir) kanssa edes joskus. Daniel on arvonsa tunteva perfektionisti, joka ei suostu edes kokeilemaan kakkosviulun soittoa. Myös Robertin vaimo ja kvartetin alttoviulisti Juliette (Catherine Keener) pitää ideaa huonona, joten Robert vetää pään täyteen ja hyppää lenkkikaverinsa sänkyyn, mistä ei hyvää seuraa. Riitasointuja tulee lisää, kun Daniel ryhtyy suhteeseen Robertin ja Julietten parikymppisen tyttären (Imogen Poots) kanssa, ja viulutunnit muuttuvat lemmenhetkiksi.
A Late Quartet on dokumentteja aiemmin tehneen ohjaaja Yaron Zilbermanin ensimmäinen pitkä fiktioelokuva. Lopputulos on laadukas mutta samalla hieman kuivakas draama. Walken, Hoffman ja Keener ovat kuitenkin niin karismaattisia näyttelijöitä, että tarina saa heistä eloa. Danielia esittävä Ivanir jää heidän varjoonsa, mutta nuori Imogen Poots on sen sijaan luonteva ja valovoimainen tähtinäyttelijöidenkin joukossa.
New Yorkissa asuvista keskiluokkaisista älyköistä kertova elokuva tuo hieman mieleen Woody Allenin sekä henkilöhahmoiltaan että tapahtumapaikoiltaan. Time Out -lehdessä todettiinkin, että A Late Quartet on kuin Allenin elokuva ilman vitsejä. Letkautus kuvaa elokuvaa hyvin, sillä tarina monine vaiheineen sisältää hyvinkin komediallisia piirteitä, mutta lopputulos on ehkä liiankin vakava. Siinä on yksi ilmeisesti hauskaksi tarkoitettu kohtaus, mutta sekään onnistu naurattamaan vaan muuttuu sänkykamarifarssiksi.
Liiallisesta tosikkomaisuudesta ja muista pienistä puutteista huolimatta A Late Quartet on viihdyttävä aikuisten draamaelokuva, jollaisia ei ole maailmassa liikaa. Tarinan kolmas näytös pelastaa paljon. Kvartetin jäähyväiskonsertista muodostuu unohtumaton kokemus, ja elokuva saa aidosti koskettavan päätöksen.
Jussi Huhtala