Tom Hardysta, 38, on tulossa yksi maailman parhaista näyttelijöistä. Hämmästyttäviin fyysis-psyykkisiin muodonmuutoksiin kykenevä brittitähti on vakuuttanut lahjakkuudellaan lukuisia kertoja viimeisen seitsemän vuoden aikana. Oli kyseessä sitten Britannian kuuluisin elinkautisvanki (Bronson), veljeään vastaan kamppaileva vapaaottelija (Warrior), Batmanin jyräävä superkonna (Yön ritarin paluu) tai ydintuhon jälkeisessä maailmassa rimpuileva asfalttisoturi (Mad Max: Fury Road), Hardy antaa 101-prosenttisen suorituksen, joka ei jätä kylmäksi.
Myös Legendiltä oli lupa odottaa paljon. Idea Hardysta tulkitsemassa Englannin kuuluisimpia gangsteriveljeksiä, identtisiä kaksosia Ronnie ja Reggie Krayta, kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Myös Brian Helgelandin paluu ohjausmonitorin taakse oli innostavaa. Oscar-palkittu Helgeland on yksi modernin rikosdraaman terävimmistä käsikirjoittajista, jonka kynästä ovat lähtöisin muun muassa romaanisovitukset L.A. Confidential (1997), Menneisyyden ote (2003) ja Koston liekki (2004). Helgelandin esikoisohjaus Payback – Tilinteko (1999) oli puolestaan mainio sovitus Richard Starkin klassikkodekkarista Pankaa Parker rautoihin (The Hunter, 1973).
Ronald (1933–1995) ja Reginald Kray (1933–2000) hallitsivat Itä-Lontoon alamaailmaa 1950- ja 60-luvuilla. Veljesten jengi ”Firma” sekaantui kaikkeen mahdolliseen aseellisista ryöstöistä kiristykseen ja tuhopolttoihin. Vaikka kaikki tiesivät veljesten tositoimista, ulospäin he näyttäytyivät kunniallisina yökerhon omistajina, jotka viihtyivät poliitikkojen, siniveristen ja viihdemaailman julkkisten seurassa. Terrorisoituaan Lontoota lähes 20 vuotta Krayt pidätettiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta 1969.
Helgeland pohjaa Legendin John Pearsonin definitiivisenä Kray-tutkielmana pidettyyn faktaromaaniin The Profession of Violence: The Rise and Fall of the Kray Twins (1972). Kaikki kaksosten verisen uran ydinkäänteet löytyvät sieltä, ja Helgeland on tehnyt jäntevää ja kärsivällistä työtä koostaessaan omaa käsikirjoitustaan.
Draaman pääpaino on veljesten erilaisuudessa, minkä ansiosta Hardyn tuplarooli tuntuu niin ällistyttävältä. Reggie oli kaksikon maltillinen ja parhaimmillaan charmikas puolisko, kun taas Ron oli mielenterveysongelmainen ja vainoharhaisia raivokohtauksia saava psykopaatti. Reggie oli sulavaliikkeinen naistenmies ja Ron petikumppaneitaan alistava homoseksuaali. Äärimmäisen mielenkiintoinen parivaljakko herää eloon Hardyn briljantissa käsittelyssä. Suoritus nousee samalle tasolle Jeremy Ironsin Erottamattomien (1988) kanssa.
Helgeland viljelee itselleen tunnusomaista mustaa huumoria, mikä sopii 60-lukulaiseen cockneygangsterimiljööhön kuin luonnostaan. Sokeeraavan väkivaltainen ja hätkähdyttävän hauska kulkevat Legendissa varoittamatta käsi kädessä. Tuotantosuunnittelu lavastuksineen ja puvustuksineen näyttää virheettömältä, mikä on myös brittiläisen mestarikuvaajan Dick Popen (The Reflecting Skin – lapsuuden loppu, Mr. Turner) ansiota.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on yksi viime vuosikymmenen parhaista brittiläisistä rikosdraamoista, joka resonoi Tappakaa Carterin (1971) ja Pitkän pitkänperjantain (1980) kaltaisia klassikoita.