Lego Batman Elokuva

/ GENRE , ENSI-ILTA 10.02.2017 TÄHDET

Kun suositusta elokuvasta otetaan sen suosituin sivuhahmo ja rakennetaan tämän ympärille oma elokuva, ei lopputulos usein ole kovinkaan onnistunut. Onneksi etukäteishuoli osoittautui tällä kertaa turhaksi, sillä nimellään edelleen kaikkia kielioppisääntöjä uhmaava Lego Batman Elokuva on vähintään yhtä hyvä kuin vuoden 2014 Lego Elokuva – ellei jopa vieläkin parempi.

Itseensä erittäin tyytyväisen Batmanin elämä kokee kertaheitolla monta mullistusta. Gotham City saa uuden poliisipäällikön, joka on sitä mieltä, että rikollisuudesta on oikeasti päästävä eroon jatkuvan tappelemisen sijaan. Samaan aikaan arkkikonna Jokeri uhkaa lopettaa pahantekonsa, koska Batman ei suostu tunnustamaan hänen asemaansa ykkösvihollisenaan. Kaiken lisäksi sankari on epähuomiossa saanut riesakseen yli-innokkaan kasvattipojan. Kaikesta tästä johtuen Batman ryhtyy toimiin, jotka tietenkin kalahtavat omaan nilkkaan ja syöksevät koko kaupungin entistä pahempaan kaaokseen.

Batman-leffan vahvuus Lego Elokuvaan verrattuna on, että se ei pompi samalla tavalla itsetarkoituksellisesti ympäristöstä ja maailmasta toiseen, vaan se keskittyy Batman-mytologiaan. Toki siihenkin onnistutaan sotkemaan mitä mielenkiintoisimpia ja yllättävämpiäkin juonteita DC-sarjakuvamaailman ulkopuoleltakin, mutta erityisesti elokuva on huikean hauskaa bongailua katsojalle, joka tuntee Batmaninsa eri sarjakuvainkarnaatiot sekä niin tv-sarjan hupailut kuin Yön ritari -leffojen synkistelyt – saapa osansa myös Batman v Superman: Dawn of Justice.

Elokuvasta saa kyllä irti hauskuutta muutenkin, jos vähänkin on elokuvia viime vuosina seurannut. Pienemmille katsojille varmasti riittää, että toiminta ja kohellus on loputonta ja hahmot sellaisenaan hauskoja. Heitä varten elokuva on myös jälkiäänitetty suomeksi. Varttuneempi yleisö arvostanee huikean hienoja alkuperäisääniä, jotka Will Arnettin synkistelevän mutta samalla lapsellisesti kiukuttelevan Batmanin johdolla luovat hahmoihin mitä uskomattomimpia sävyjä.

Batman-leffan heikkous Lego Elokuvaan verrattuna on, että vaikka Batman on mestarirakentaja, joka ympäristön palikoista voi kyhätä mitä vain, ei kyseessä ole samalla tavalla legomaailmaan sijoittuva tarina kuin alkuperäinen. Sen hahmot, paikat ja rakennukset nyt vain sattuvat koostumaan legopalikoista, mutta toiminta ei tällä kertaa ole niin riippuvaista siitä, että eletään keinotekoisessa leluympäristössä. Ensimmäisessä elokuvassa se oli olennainen osa sen viehätystä.

Lisäksi, niin hauska kuin Lego Batman Elokuva onkin, se ei tarinallisesti juuri laajene ennakko-trailereistaan. Vauhtia ja vitsejä on toki lisää, mutta lisää juonenkäänteellisesti yllättäviä koukkuja tai tajuntaa räjäyttäviä metaoivalluksia ei juuri ole luvassa. Mutta vaikka elokuvallisesti seikkailulle joutuu pitkin hampain antamaan ”vain” neljä tähteä, on se silti lajityypissään lähes täydellistä viihdettä.