Robert Zemeckisin ohjaama Lento alkaa onnettomuudesta, jossa satakunta matkustajaa vetävä lentokone rysähtää maahan keskelle peltoa. Puikoissa on lahjakas ja arvostettu lentäjä Whip Whitaker (Denzel Washington), joka onnistuu kiepsauttamaan syöksykierteessä olevan koneen ympäri, pelastaen näin valtaosan matkustajista.

Whitakerille sovitettu sankarinviitta alkaa kuitenkin nopeasti tahriintua. Onnettomuuden aamuna pilotti on herännyt hämärästä hotellihuoneesta krapulassa, kiskonut kokaiinia ja tasoittavia ryyppyjä koko aamun ja nukkunut krapulaansa pois lentokoneen kajuutassa. Kun kone lopulta syöksyy maahan, Whitakerin veressä on alkoholia yli kahden promillen verran. Tämä käy ilmi verikokeista, kun pilotti on vielä toipumassa.

Elokuvan vahvinta antia on sen alku. Whitakerin ensimmäinen kohtaus hotellihuoneessa on tietenkin alleviivaavan raisu, mutta näin rohkeaa kuvastoa ei amerikkalaiselta suuren profiilin draamaviihteeltä osaisi odottaa. Tapahtumat lentokoneessa on niinikään kerrattu vetävästi, ja ongelmien ilmaantuessa katsoja huomaa tarttuvansa penkkinsä laitamista tiukasti kiinni.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Veto alkaa kuitenkin hiljalleen hiipua, kun fokus siirtyy lento-onnettomuudesta sen jälkipyykkiin ja Whitakerin alkoholiongelmaan. Juristien ja yritysjohdon pyrkimykset vapauttaa pilotti – ja ennen kaikkea lentoyhtiö – vastuusta ovat mielenkiintoisia, mutta byrokraattinen valtapeli jää pintaraapaisuksi.

Zemeckisiä ja käsikirjoittaja John Gatinsia kiinnostaa ennen kaikkea Whitakerin alkoholiongelma henkilökohtaisella tasolla. Filmin suurin ongelma on kuitenkin juuri siinä, kuinka tätä aihetta lähestytään. Lento paljastaa puutteensa kohtaus kohtaukselta: päähenkilön ahdinko on sitä samaa vuoristorataa, jota ryyppäystarinat useimmin kulkevat. Kerronnalliset ratkaisut ovat ilmeisiä, ja niillä saadaan nyhdettyä katsojalta helppoja kyyneliä. Mukaan on kirjoitettu myös heroiiniriippuvainen Nicole (Kelly Reilly), jotta katsojille voitaisiin näyttää, että muutos on mahdollinen. Nicole on se peili, josta Whitakerin humalainen olemus heijastuu.

Lento on elokuva, joka tähtää sovitukseen. Sen keskiössä on riivattu sielu, jonka täytyy eheytyä ennen lopputekstien rullaamista. Kun Whitakerin ongelmaa osataan kuvata vain ylä- ja alamäkinä, on elokuvan pakollinen päätös lopulta heppoisesti perusteltu ja päälleliimatun oloinen. Näin Lento kulkee täyden ympyrän rankasta alusta siirappiseen ja sovittelevaan loppuun, jonka viimeiset virkkeet ovat jo suorastaan iljettäviä.

/ 5 tähteä