Khandwa vuonna 1986. Saroo (Sunny Pawar) on ehkä pieni, mutta hän yrittää auttaa töitä paiskivaa äitiään. Eräään päivänä hän lyöttäytyy töitä etsivän veljensä seuraan, mutta nukahtaa junaan, joka kuljettaa hänet maan halki Kalkuttaan. Kauhistunut poika ei osaa kysyä apua, sillä hän ei muista nimeään tai mistä on kotoisin. Viikkojen harhailun jälkeen hän päätyy orpokotiin ja sieltä australialaispariskunnan (Nicole Kidman ja David Wenham) adoptoimaksi. Se osoittautuu kuitenkin vain hänen vuosikymmenten mittaisen matkansa aluksi.
Weinsteinin veljekset, jotka 1990-luvulla muuttivat Yhdysvaltojen indiekuvioita ja keräsivät samalla joukon kiiltäviä palkintopystejä, eivät viime aikoina ole osuneet maaliin entiseen malliin. Niin yleisö kuin kriitikotkin ovat kääntäneet selkänsä heidän hankinnoilleen, mutta Lion saattaa muuttaa tilanteen.
Saroo Brierleyn omaelämäkerralliseen kirjaan perustuva uskomaton tarina on tehokas kyynelten heruttaja, joka on kuin mittatilaustyönä tehty yrmyimmällekin Elokuva-akatemian jäsenelle. Eikä ihme. Kun elokuvaoikeuksista maksaa 12 miljoonaa dollaria, mitään ei halua jättää sattuman varaan.
Dev Patelin viimeisimmät suoritukset ovat olleet kiltisti ilmaistuna yksiulotteisia (mitä vähemmän hänen roolistaan The Last Airbenderissa puhutaan sen parempi), mutta hän vakuuttaa kahden täysin erilaisen maailman välissä kärsivänä miehenä. Patelin esittämä vanhempi Saroo ymmärtää täysin, että hänen lapsuudentragediansa oli myös sattumanvarainen lippu paljon parempaan elämään, josta hänen oikea perheensä olisi voinut vain haaveilla.
Konflikti heijastuu myös elokuvan rakenteeseen. Lion on kuin kaksi eri tarinaa huolimattomasti yhteen liimattuina. Se itse asiassa lähes toimii ja auttaa ymmärtämään Patelin hahmon kamppailua.
Valitettavasti ohjaaja on selvästikin eri mieltä. Joka ikinen asia väännetään rautalangasta, jotta lapsikin – naskalinterävästä Sunny Pawarista puhumattakaan – ymmärtäisi ongelman. Jos elokuvan tehtävä ei ole antaa vastauksia vaan esittää kysymyksiä, kuten usein sanotaan, joku ei nyt selvästikään ollut saanut muistiota aiheesta.
Ja sitten meillä on Google Earth. Paljastamatta liikaa juonesta voi sanoa, että internet-jättiläisestä tulee oleellinen osa sitä. Jopa siinä määrin, että voisi puhua erittäin hyvin toteutetusta mainoksesta. Seepra ei pääse raidoistaan. Jane Campionin Top of the Lake -hommia lukuunottamatta Garth Davisin juuret ovat mainosmaailmassa.
Huolimatta Patelista ja riipaisevista alkutapahtumista, jotka osoittavat kuinka halpaa lapsen elämä voi olla, usein toitotetut yhteneväisyydet Slummien miljonäärin kanssa ovat melko väkinäisiä. Lion on paljon seesteisempi tuotanto. Siinä tähteimessä ei ole päämäärä, tärkeintä on matka sinne. Loppuratkaisu kun on melko helppo päätellä jo kauan ennen lopputekstejä. Vaikka Lion on hieman laskelmoiva, mutta se osoittaa kuinka suurelta maailma voi joskus näyttää. Ja samaan aikaan, kuinka pieni se voi olla.