Louder Than Bombs

5.11.2015 13:28
MAA / / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 06.11.2015

Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin tänä vuonna avannut Louder Than Bombs on ensimmäinen norjalaiselokuva, joka on päässyt Cannesin pääkilpasarjaan sitten vuoden 1979. Elokuva ja sen tekijä Joachim Trier, 41, mielletään norjalaisiksi, vaikka filmi on englanninkielinen, sen tekijä alun perin tanskalainen ja se sijoittuu New Yorkiin. Rahaa tuotantoon on herunut Norjan ja Tanskan ohella Ranskasta ja Yhdysvalloista.

Trierin edellinen elokuva Oslo, 31. august (2011) sai ensi-iltansa festivaalin Un Certain Regard -sivusarjassa. Yleneminen pääkilpasarjaan tapahtui osin ohjaajan kuuluisamman kaiman ja kollegan, Lars von Trierin, kustannuksella. Kaukaista sukua Joachimille oleva Lars on yhä festivaalin mustalla listalla samana vuonna Melancholian pressikonferenssissa tapahtuneen Hitler-vitsailun vuoksi. Lisäksi Louder Than Bombsissa esiintyy yksi Ranskan palvotuimmista näyttelijöistä, Isabelle Huppert. Itse elokuva on kuitenkin pettymys briljantin Oslo, 31. augustin jälkeen.

Ohjaajan vakiokäsikirjoittajansa Eskil Vogtin kanssa luoma tarina alkaa ”pommien” jo vaiettua. Elokuva kertoo ”eloonjääneistä” ja näiden yrityksestä koota sirpaleet takaisin yhteen. Pääosin takaumien ja valokuvien kautta mukana oleva Huppert esittää kuuluisaa sotavalokuvaajaa, Isabelle Reedia, joka on kuollut auto-onnettomuudessa kolme vuotta aikaisemmin. Nyt hänen kunniakseen ollaan järjestämässä näyttelyä, jonka takia Reedin vanhin poika Jonah (Jesse Eisenberg) on palaamassa kotiin New Yorkiin.

Jonah on vieraantunut isästään Genesta (Gabriel Byrne) ja sulkeutuneesta pikkuveljestään Conradista (Devin Druid), mutta on nyt pakotettu viettämään aikaa heidän kanssaan. Gene pyrkii puolestaan epätoivoisesti saamaan uuden yhteyden poikiinsa. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä perheen kaikki kolme miestä tuntevat ja muistavat saman naisen hyvin eri tavalla. Lopulta Jonah löytää Isabellen kuvatiedostoista jotain, mikä muuttaa mielikuvaa äidistä pysyvästi.

Louder Than Bombs muistuttaa, kuinka hyvä henkilöohjaaja Oslossa varttunut ja Lontoon kansallisessa elokuva- ja tv-koulussa oppinsa saanut Joachim Trier onkaan. Sen käsikirjoitusta vaivaa kuitenkin epävarmuus ja yllätyksettömyys, minkä ansiosta elokuva tuntuu valmiiksi nähdyltä. Kuolleen omaisen salaisuuksien paljastuminen ja vaikutus taakse jääneiden elämään on klassinen tarinakuvio ja perhedraaman perusreseptejä. Sen parissa pitäisi kuitenkin pystyä jättämään oma jälki ja jalostaa siitä jotain omaperäistä. Louder Than Bombs on tasaisen hyvin tehty elokuva, joka ei siihen pysty. Trier on ottanut valmiin kaavan ja sovittanut siitä harmillisen vaisun, jopa kliseisen perheen tervehtymiskertomuksen.

Näyttelijöistä etenkin Gabriel Byrne tekee tasaisen varmaa työtä poikiaan ja vaimoaan kaipaavan isän ja lesken roolissa. Vain parissa tv-roolissa aiemmin esiintynyt Devin Druid on niinikään erinomainen kuoreensa vetäytyneenä Conradina. 17-vuotiaalla näyttelijällä on edessään lupaava tulevaisuus. Eikä Jesse Eisenbergään huono ole, vaikka periaatteessa toistaakin tutun elintuskaisen nuoren miehen vakioroolinsa melko häpeilemättä.

 

Louder Than Bombs -elokuvan traileri

Lisää luettavaa