On kulunut kolme vuotta siitä, kun “Magic” Mike Lane (Channing Tatum) lopetti strippaamisen (anteeksi, miesviihdyttämisen), jotta voisi elää rakastamansa tytön kanssa ja täyttää elämänsä suuren haaveen huonekalujen rakentajana. Mutta vaikka kuinka yrittäisi, vanhat tavat eivät ota kuollakseen – aina välillä Mike löytääkin itsensä tanssimasta vihjailevasti tuoreen höylätyn puun äärestä. Kun vanha jengi tekee välietapin kaupunkiin matkalla Myrtle Beachin strippikonventioon, Mike päättää tehdä viimeisen show’nsa. Mutta eivätkö ne aina?
Yllätyshitti Magic Mikessa, joka perustui löyhästi Channing Tatumin stripparin uraan ennen näyttelemistä, oli loistava ohjaaja johdossaan. Elokuvassa oli synkähkö, melankolinen pohjavire – samanhenkinen kuin Saturday Night Fever – lauantai-illan huumassa. Kuitenkin, aivan kuten John Travoltan yllättävän synkässä elokuvassa, tämä pohjavire katoaa yksityiskohtaisten tanssinumeroiden ja miespuolisen silmäkarkin tieltä. Yllättäen elokuva, joka kertoo miehestä, joka taistelee tulevaisuutensa puolesta, elämästä korruption tuolla puolen, muuttuukin vain naisten tekosyyksi viettää kuuma ilta ulkona ja mylviä hyväksyvästi jokaiselle näytetylle nännille. Jopa Alanis Morrissette pitäisi tätä ironisena.
Jatko-osa vaikutti pakolliselta ja erittäin tervetulleelta. Mikä ei sinänsä ole niin itsestäänselvää kuin luulisi. Mutta kuten vähemmän hienovaraisesta nimestä voimme päätellä, valitettavasti jatko-osa ei kaivaudu syvemmälle vaan Magic Mike XXL kasvaa… suuremmaksi. Ja kuten tiedämme, suurempi ei välttämättä tarkoita parempaa.
Steven Soderberghin vielä ollessa projektissa kuvaajana/tuottajana/editoijana, ohjaajan pesti päätyi Soderberghin apulaisohjaaja Gregory Jacobsille, joka osaa tehdä toimintaa, mutta ei oikeastaan ymmärrä psykologiaa. Kun Jacobs hävittää jokaisen kiinnostavan ja syvällisen hahmon ensimmäisestä osasta ja lähettää Matthew McConaugheynkin vielä Macaoon, välittyy katsojalle hyvin selkeä viesti: nyt on tarkoitus tuoda hymy naiskatsojien kasvoille. Kun ensimmäinen elokuva halusi kurkistaa lihallisuuden taakse, jatko-osa ei edes yritä olla syvällinen. Eksistentiaalisen ahdistuksen sijaan näemme Joe Manganiellon kuivapökkimässä sipsipussia.
Magic Mike XXL:ssä on paljon lihaa, mutta juonta siinä ei juurikaan ole. Toiminta mutkittelee päämäärättömästi, mutta aina välillä löytyy muutama hauska kohtaus. Tarina Bryan Adamsin biisistä on hauska, myös jogurttijäätelö, huonot viittaukset popkulttuuriin ja muutama tyttö sotketaan mukaan. Ei sillä, että naisilla olisi mitään tekemistä elokuvassa, poloiset pikkuiset: Jada Pinkett Smith yrittää olla Matthew McConaughey, Andie MacDowell on etelän puuma ja Amber Heard katsoo kuinka Tatum pissaa puskaan. Ai niin, hän syö myös kakkua.
Olisi täysin tekopyhää olla ihailematta Channing Tatumin Flashdance-esitystä (se mikä tekee hitsaamisen ja strippaamisen niin houkuttelevaksi yhdistelmäksi on maailman suurimpia mysteereitä), mutta lopulta elokuva on tylsä – kaksituntinen on aivan liian pitkä kesto jopa maailman parhaalle sylitanssille. Tehkää tästä tuplanäytös Showgirlsin kanssa, niin katsotaan uudestaan.