Matkalla Floridaan

30.12.2015 13:18
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 01.01.2016

Eläkkeelle jäänyt entinen paperitehtailija Claude Lherninier asustaa yksin suuressa kodissaan, jossa vanhus keskittyy piinaamaan usein vaihtuvia kodinhoitajiaan. Perheen tehdasta nyt pyörittävä tytär hössöttää isän mielestä turhaan ja aiheuttaa murhetta, koska ei suostu korjaamaan välejään Floridaan muuttaneeseen siskoonsa.

Matkalla Floridaan alkaa leppoisana draamakomediana, jossa katsoja kannustaa Claudea tämän lapsellisessa mutta periaatteellisessa kapinoinnissa holhoajia vastaan. Hiljalleen johtolangat pakottavat katsojan kuitenkin tunnustamaan, että kyseessä on sittenkin ennemmin traaginen tarina suomalaisestakin tosielämästä kuin kepeä ranskalaiskomedia. Jälkikäteen voi vielä ihailla tapaa, jolla tekijät pistävät katsojan lähiomaisen asemaan.

Elokuvissa on harvoin nähty näin hiljalleen paljastuvaa äkkikäännettä, joka pakottaa arvioimaan kaiken aikaisemmin nähdyn uudelleen. Siksi onkin turha paljastaa sen tapahtumista sen enempää. Vaikka elokuva kuvaa ranskalaista elämäntapaa, joka on täkäläistä perhekeskeisempää ylenpalttiseen uhrautuvaisuuteen asti, on perustilanne taatusti samastuttava suomalaisillekin, jotka ovat joutuneet huolestumaan läheistensä hyvinvoinnista.

1950-luvulta lähtien elokuvissa ja tv-sarjoissa näytellyt Jean Rochefort on mainio joviaalina mutta samalla pirullisen viekkaana eläkeläisenä, mutta lopulta elokuvan sydän on Clauden loputtoman kärsivällistä ja kaiken kestävää Alice-tytärtä näyttelevä Sandrine Kiberlain. Hänen tuskailuunsa on helppo samastua, ja välillä tekee mieli käskeä hänen ottaa järki käteen ja lopettaa itsensä kiusaaminen. Viimeksi Kiberlain on Suomen valkokankailla nähty Violette-kirjailijakuvauksen Simone de Beauvoirina.

Kehuttavaa on myös tarinankuljetuksessa, joka alussa, kun kaikki on enemmän tai vähemmän hyvin kulkee normaaleja latuja, mutta muuttuu päähenkilön kehityksen myötä yhä kaootisemmaksi. Lopputulos on arkinen tragedia joka jättää jälkeensä kyyneliä mutta myös hyvää mieltä.

 

Matkalla Floridaan -elokuvan traileri

Lisää luettavaa