Milo – kuun vartija

GENRE , , ENSI-ILTA 09.06.2017 TÄHDET

Myyttinen ja mystinen ranskalaisanimaatio hurmaa sekoituksella lapsenomaista kerrontaa ja aikuista psykedelisyyttä.

 

Myyttisessä luomiskertomuksessa oudon maailman sankari harppuunoi tähden ja hinaa sen lämmittämään planeettaansa. Hänestä tulee ensimmäinen Auringon vartija. Ensimmäinen Kuun vartija saapuu unien maailmasta mukanaan maagisesta kivestä kaiverrettu Kuu ja heittää sen valaisemaan yötaivasta. Omaa taivaankappalettaan oudon jättiolennon avulla hinaten kumpikin vartija luo maailmaan harmonian, joka on vallinnut siitä lähtien.

Kyseessä ei kuitenkaan ole myytti vaan kiehtovan mielikuvitusmaailman todellisuus, jossa sukupolvi toisensa jälkeen uudet vartijat ovat pitäneet huolta Auringon ja Kuun liikkeistä ja siten yön ja päivän tasapainosta maailmassa. Elokuvan alussa on uusien vartijoiden valintaprosessin aika, ja planeetan asukkaat seuraavat seremoniaa innoissaan, perimätiedon uusiksi luvuiksi kohotettavia sankareitaan fanittaen.

Syntyy kuitenkin skandaali, kun yleensä läpihuutojutuksi mielletyssä seremoniassa Kuun vartijan rooliin ei valitakaan jäyhää ja synkkää ennakkosuosikkia, vaan nuori ja innokas mutta myös kömpelö Milo. Vastuuvirat vakavasti ottavat tahot loukkaantuvat, mutta valintaa ei voi muuttaa.

Milo ei tunne olevansa tehtävän tasalla – ja on valitettavasti oikeassa. Kun alamaailman demoninen olento hyödyntää viestikapulan vaihdosta seuraavaa kaaosta on kohta kateissa niin Kuu kuin Aurinkokin ja maailma sen myötä kaaoksessa.

Milon ja omaan erinomaisuuteensa ihastunut uusi Auringon vartija Hanson joutuvat yhdistämään voimansa korjatakseen tilanteen. He tarvitsevat kuitenkin avukseen pienen mutta oppineen vahatytön, Nimin. Hän symboloi maailmansa tasapainoa, sillä vahasta tehtynä hän sulaa auringossa mutta jähmettyy liikkumattomaksi pelkän Kuun valossa.

Milo – Kuun vartija lainailee monesta lähteestä. Sen taustalla on niin antiikin mytologioita kuin Ghibli-animaatioita, Disney-piirrettyjä ja Laika-studion tuotannon, ja mieleen nousevat monet omalaatuiset ohjaajat Tim Burtonista Terry Gilliamiin. Vaikka edellä mainituissa esikuvissa ei ole mitään vikaa ja lainaukset ovat paikoin ilmeisiä, onnistuu Milo luomaan jotain uutta ja ainutlaatuistakin.

Tarinan ja maailman palapelimäisyys toistuu myös animaatiossa, joka on yhtä mielikuvituksen lentoa. Sen fantasiamaailman asukit muistuttavat eläimiä, kasveja ja mineraaleja tai muita epäorgaanisia aineita – usein ne ovat jopa yhdistelmiä näistä. Milo on faunin oloinen, karvanpeittämä unihaltija, Hanson kuin meripihkasta veistetty ja niin edelleen.

Yleensä moinen korostaisi eurooppalaisten animaatioiden loppuun asti hiomattomuutta yhdysvaltalaisiin serkkuihinsa verrattuna – ja sitäkin on edelleen havaittavissa niin Milon tyylissä kuin kerronnallisissa ratkaisuissa. Hahmogallerian sekalainen seurakunta kuitenkin sopii tällaiseen unenomaiseen tarinaan.

Hauskinta elokuvassa on nimittäin se, miten se lapsenomaisella logiikalla leikittelee käsitteillä kuten lähellä/kaukana ja iso/pieni. Päähenkilöiden halatessa Kuuta tai puhaltaessa Auringon hehkuvaa kekälettä liekkeihin aikuinenkin hihkuu oivalluksen ilosta.

Milo – Kuun vartija on siis tarinallisesti mielikuvituksellinen ja visuaalisesti loputtoman kekseliäs – vaikkakin Dreamworksin ja Disney/Pixarin viimeisen päälle huoliteltuihin tietokoneanimaatioihin tottunut katselija ehkä aluksi sen pelkistetympää kuvamaailmaa hieman nikotteleekin. Elokuvassa on lisäksi myös kiinnostavia syvempiä teemoja. Seikkailun lomassa se käsittelee haasteiden tasolle nousemista omat vahvuutensa löytämällä ja etenkin vastuun ottamista, oli kyse sitten juuri sattuneiden tai ikivanhojen virheiden korjaamisesta. Se sivuaa tietty myös ystävyyttä ja ystävällisyyttä ja korostaa kirjoja lukemalla saatavan viisauden merkitystä.