Clairen (Marie Gillain) elämä vaikuttaa täydelliseltä. Hän asuu kauniissa vaikkakin remonttia vaativassa omakotitalossa komean miehensä (Yannick Rénier) ja kahden pienen lapsensa kanssa. Työkseen hän toimii menestyvänä tuomarina, joka käsittelee muun muassa pikavippifirmojen oikeuteen haastamien ylivelkaantuneiden ihmisten asioita.
Eräänä päivänä Claire antaa asiaa enempää ajattelematta tyttärelleen 12 euroa, jolla pitäisi maksaa tämän luokkakaverin ja parhaan ystävän luokkaretki. Kyseisen tytön Céline-äiti (Amandine Dewasmes) kuitenkin loukkaantuu almuna pitämästään rahasta ja palauttaa sen. Myöhemmin Claire törmää pakon edessä otettujen pikalainojen ylivelkaannuttamaan Célineen työnsä merkeissä. Vähäosaisia harhaanjohtavista, ”mitä ikinä haluat” -mainoslauseilla markkinoitavista vipeistä tulee Clairen henkilökohtaisia silmätikkuja – myös siksi, että Clairen äiti kuuluu taloudellisesti uusavuttomiin.
Samalla, kun Claire joutuu ongelmiin puolueettomuutta edellyttävällä työpaikallaan, hän saa huonoja uutisia myös lääkäriltään. Määrätietoinen Claire ryhtyy auttamaan Célineä ja koulimaan miehelleen uutta vaimoa ja äitihahmoa lapsilleen. Sodassa vippifirmoja vastaan hän saa avukseen idealistisen mutta kyynistyneen Stéphanen (Vincent Lindon), jonka avulla ryhdytään laatimaan asioita uusiksi peräti EU-lainsäädännön tasolla. Ja käypä Stéphane myös isän korvikkeesta, sillä Claire kantaa traumaa hänet lapsena hylänneestä biologisesta isästään.
Periaatteessa elokuvassa on kaikkea mitä ranskalaiselta elokuvalta odottaa: kauniissa taloissa asuvia kauniita ihmisiä, jotka jatkuvasti viettävät iltaa ystäviensä kanssa poskisuudelmien ja alati moitteettomasti käyttävien lasten kera. Oikeasta, väärästä ja vastuusta käydään älykkäitä keskusteluita, mutta kerrontaa rampauttavat liian monen tason päällekkäin asettaminen. Jos elokuvan sävy ei olisi niin vakava, sitä voisi kuvitella parodiaksi moninaisista vastaavista marttyyritarinoista. Ohjaaja Philippe Lioret’n tekemät valinnat eivät auta asiaa.
Lioret ei nimittäin jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta hyväillä trendikkään ja hoikkavartisen Gillainin kauniita kasvoja. Se korostuu jopa siinä määrin, että katsoja putoaa välillä ulos elokuvasta ja alkaa miettiä kuinka syvästi 67-vuotias ohjaaja mahtaa olla rakastunut 37-vuotiaaseen tähteensä ja onko se tietoista vai ei.
Oli miten oli, se rampauttaa elokuvaa myös Gillainin roolihahmon osalta. Claire yrittää auttaa ihmisiä, jotka ylpeyttään kieltäytyvät siitä ja mieluummin kaivavat itseään entistä syvemmälle kuoppaan, josta eivät pääse ylös ilman apua. Omassa elämässään Claire toimii kuitenkin aivan samalla tavalla, mutta Lioret ei näe siinä mitään ironista. Sokeassa palvonnassa sekin kääntyy osoitukseksi Clairen/Gillainin ylimaallisesta täydellisyydestä.
Emmanuel Carrèren kirjoista on saatu aikaiseksi parempiakin elokuvia, kuten Huviretki painajaisiin (1998) ja Viikset (2005). Lioret yrittää kovasti, mutta yksityisen ja yleisen teemat eivät tällä kertaa kunnolla kohtaa. Mitä ikinä haluat toimii kuitenkin ensiapuna ranskalaisen elokuvatuotannon vieroitusoireista kärsiville.
Mitä ikinä haluat -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa