The Crucible on aina ajankohtainen näytelmä, sillä se kertoo ihmisvainosta. Vaikka itse näytelmä sijoittuu Salemin noitavainojen aikoihin 1600-luvun loppupuolelle, niin näytelmän luonut Arthur Miller kirjoitti tarinan allegoriaksi Yhdysvaltain senaattori Joseph McCarthyn 50-luvulla toimeenpanemalle kommunistivainolle.
Millerin kertoma tarina onkin näin ollen puhdas vertaus sokeasta vallanhimosta. Kuinka massahysterian ja suoranaisten valheiden kautta voidaan hallita ihmisiä, tilanteita sekä tapahtumia. Millaisia ovat lopulta tällaisen vainon traagiset seuraamukset?
Se on samalla myös ikiaikainen kertomus menetetystä rakkaudesta ja kostonhimosta. Näytelmä kertoo teinitytön unelmista, ja siitä kuinka todellisuus ei kohtaakaan lapsellisia haaveita. Rakkaus on ikuinen sotakenttä.
Yaël Farberin ohjaama, lontoolaisessa The Old Vic’s -teatterissa esitetty The Crucible on nykyajan klassikkonäytelmiä. Farberin version pääosassa näyttelee Hobitti-elokuvista tuttu Richard Armitage. Armitagen vastaparina on nuori Samantha Colley, joka esittää Salemin noitavainojen alullepanijaa, Abigail Williamsia.
Ja nyt onkin sitten aika heittää ne ummehtuneet ja pinttyneet ajatukset ”typerästä teatterista” roskikseen ja tarttua rohkeasti uuteen elämykseen. Joko teitte niin? Sillä nyt tulee se oikea pommi: The Crucible on upean fantastinen kokemus, joka vetää vertoja parhaille draamaelokuville. Näin kovatasoisia ja monimuotoisia näyttelijäsuorituksia tulee todella harvoin vastaan. Näyttelijät todellakin eläytyvät tarinalle ja hahmoilleen, tunteiden spektri on syvän kirjava. Tarinasta ei edes tarvitse mainita erikseen, sillä se on todellinen mestariteos.
Näytelmä hurahtaa hetkessä ohi, kun katsoja uppoutuu keskelle Salemin noitavainojen dramaattisia tapahtumia. Kolmetuntinen The Crucible ei ole kärsimys, vaan se on ehdoton nautinto katsoa – sekä jopa yleissivistävää pakkonähtävää jokaiselle itseään kunnioittavalle draaman ystävälle.
Näytelmän nauhoituksesta vastaa DigitalTheatre, jonka tiimi teki hienon näköistä jälkeä. Leikkaus on elokuvamaista ja visuaalinen puoli on muutenkin kunnossa, joten teoksen liiallista näytelmällisyyttä ei tarvitse pelätä. Jos jonkin vertauksen haluaa tehdä, niin Lars von Trierin loistava Dogville on oiva visuaalinen yhtymäkohta.
Episodi haastatteli toista pääosan esittää, Samantha Colleya. Voit lukea tuoreen haastattelun täältä.
Esitysajat ja -paikkakunnat:
3.3. ja 10.3.
Kuusankoski (Studio 123)
Helsinki (Maxim)
Turku (Kinopalatsi)
Tampere (Plevna)
Lahti (Kuvapalatsi)
Jyväskylä (Fantasia)
Kuopio (Scala)
Oulu (Plaza)
Jämsä (Kinotar)
Mikkeli (Ritz)
10.3. ja 14.3.
Lappeenranta (Kino-aula)