Outolintu-sarja: Uskollinen

9.3.2016 12:59
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 11.03.2016

Outolintu-sarjan kolmas osa Uskollinen on toiseksi viimeinen elokuva Veronica Rothin kirjatrilogiaan perustuvassa elokuvasarjassa.

Elokuvassa Tris ja Neljä joutuvat pakenemaan Chicagon muurin ulkopuolelle ensimmäistä kertaa ikinä. Kaukana kaikesta tutusta he törmäävät koko ajan uusiin haasteisiin ja järkyttäviin totuuksiin ulkomaailmasta. Chicagossa on syttymässä sota, joten Trisin ja Neljän on nopeasti päätettävä kehen he voivat luottaa muurien ulkopuolella ja tehdä mitä suurempia uhrauksia vaativia päätöksiä.

Uskollinen on elokuvasarjan toiminnantäyteisin osa, jossa ikävä kyllä ei jätetä mitään arvailujen varaan. Jokainen käänne selitetään katsojalle kuin rautalangasta vääntäen ja elokuvan tapahtumat ovat kyllästyttävän ennalta-arvattavia.

Elokuvan parhaaksi puoleksi jäävät Chicagon muurien ulkopuoliset vaikuttavat maisemat sekä muutamat onnistuneet erikoistehosteet. Myös ihanasta Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvasta tuttu Shailene Woodley näyttelee yhä edelleen taitavasti kapinallista ja rohkeaa Trisiä.

Visuaalisesti kaunis elokuva saa heikkouksistaan huolimatta katsojan odottamaan sarjan viimeistä osaa.

Outolintu-sarja: Uskollinen -elokuvan traileri

Lisää luettavaa