Werner Herzog osaa hämmentää. Hänen tuoretta ohjaustaan on mainostettu Abel Ferraran maineikkaan rikosdraaman Paha poliisi (1992) uusintaversiona tai ”uudelleenvisiointina”. Mutta sitä se ei ole – edes Herzogin mielestä. Saksalaisohjaaja väittää, ettei ollut nähnyt Ferraran elokuvaa tarttuessaan William M. Finkelsteinin käsikirjoitukseen, jonka hän on nyt ohjannut määrittelyjä pakenevaksi trilleriksi. Cannesin elokuvajuhlilla Herzog jopa heitti, ettei tiedä kuka Abel Ferrara on.
Tämän jälkeen tuskin yllättää, ettei Ferrara ole ollut saksalaiskollegan hankkeesta järin mielissään. Bronxin kasvatti on ehtinyt toivottaa tasapuolisesti kaikki uusintaversioihin sekaantuvat ikuiseen kadotukseen. Nyttemmin on tosin paljastunut, että Finkelsteinin käsikirjoitusta tarjottiin ensin Ferraralle itselleen. Eli se siitä ”pyhästä vihasta”.
Ferraran Paha poliisi oli vaikuttava moraalisen rappion kuvaus, jota sävytti nimettömäksi jäävän päähenkilön katolilaisuus ja elpyvä synnintunto. Harvey Keitelin roolityötä raivokkaana, löyhätapaisena ja katumuksen repimänä poliisina on pidetty yhtenä hänen uransa kestävimmistä.
Myös Nicolas Cagea kiitellään nyt kuumeisesta tulkinnastaan. Hänen lain pimeälle puolelle eksyvä poliisinsa, epäonninen sankari Terrence McDonagh, ei kuitenkaan etsi kaiken perimmäistä tarkoitusta, vaan ajautuu yhä syvemmälle vieraantuneisuuteen ja hulluuteen. Taidolla ylinäyttelevää Cagea ei ole aikoihin nähty moisessa vireessä.
Television laki- ja poliisisarjoja aiemmin kynäilleen Finkelsteinin käsikirjoituksessa on Ferraran elokuvasta vain jäänteet. Jäljellä on arvoiltaan pahasti vinoutunut keskushenkilö ja lopun alkua uhkuva tunnelma. Finkelstein on syrjäyttänyt alkuperäiselokuvan uskonnolliset teemat täysin. Kapeakatuinen New York on vaihtunut Katarina-myrskyn jälkeiseen kaoottiseen New Orleansiin.
Ferraran ohella alkuperäisen Pahan poliisin käsikirjoittajiin lukeutui aistillinen näyttelijä-malli Zoë Lund, joka nähtiin myös elokuvassa pienessä sivuroolissa. Lund menehtyi kymmenen vuotta sitten huumeiden käytön seurauksiin. Herzogin elokuvan femme fatale on Frankie, kokaiinikoukussa hoipertava luksushuora ja McDonaghin mielitietty. Frankieta näyttelee seksikkäisiin pahan tytön rooleihin erikoistunut Eva Mendes.
Pelastustehtävissä selkänsä loukannut McDonagh jää koukkuun kipulääkkeisiin, ja on pian valmis nappaamaan mitä tahansa ainetta kivulloiseen oloonsa. Mitä sekavammaksi kieroon mennyt lainvartija käy, sitä härskimmin hän hyväksikäyttää valta-asemaansa. Itsekseen naureskeleva, toljottavakatseinen McDonagh kulkee New Orleansin katuja kuin aseistettu huutomerkki.
Moraalisen selkärangan ongelmat heijastuvat McDonaghin ryhtiin myös fyysisesti. Elokuvan loistavia oivalluksia on ollut vammauttaa McDonagh sankaritekonsa seurauksena. Toisin kuin Ferraran syyllisyystutkielmalla, Herzogin elokuvalla ei ole moraalia. Mielettömässä maailmassa hyvästä ei seuraa välttämättä hyvää, mutta paha kyllä kasvattaa pahaa. Koska pahuus ei saa elokuvassa metafyysisiä ulottuvuuksia, ei sovitukseenkaan ole tarvetta.
Niina Holm