Ohjaaja Aleksi Mäkelän uutuuselokuva Pahat Pojat on hyvä. Siinä on hyvä tarina, kiinnostavat henkilöhahmot ja vankka ohjaus. Jo elokuvan vaikuttava alku enteilee hyvää: Takkusen poikien Jokke-isä (Vesa-Matti Loiri) huitelee sirpillä sängyn alle, tottelematonta poikaansa tavoitellen.
Lapsuuden hirmuissa kasvaneet Takkusen pojat Otto (Peter Franzén), Matti (Niko Saarela), Ilkka (Lauri Nurkse) ja Eero (Jasper Pääkkönen) kunnioittivat isäänsä. Väkivaltainen ja mieleltään sairas Jokke-pappa kasvatti pojistaan tottelevaisia nyrkin ja raamatun yhdistelmällä. Lestadiolaisessa kodissaan pojat oppivat inhoamaan väkivaltaa ja kunnioittamaan Jumalaa.
Pahat Pojat -elokuvan lähtökohtana on muutama vuosi sitten lehtien lööppejä hallinneet Koistisen veljekset, jotka tunnettiin myös nimellä Euran Daltonit. Vaikka Koististen elämä saattoi olla elokuvaa suurempaa, tekijät päättivät luoda elokuvastaan fiktiivisen. Armollista Koistisen pojille, joilla miehistyttyään on vielä elämä edessään.
Takkusella oli neljä erilaista poikaa. Äidin kuoltua Otto, pojista vanhin, joutui kantamaan perheestä vastuuta isän mielisairaalareissujen aikana. Kolmekymppisellä Otolla ei ole kokemuksia naisista, jotka alkavat kiehtoa muita poikia kummasti. Nuorimmainen Eero on ainoa, joka käy koulua. Matti on pojista kekseliäin; hän mursi hedelmäpeliautomaatin, joka oli poikien ensimmäisen ryöstön kohde. Pohdiskeleva Ilkka inhoaa isäänsä, mutta rakastaa veljiään.
[Pahat pojat]Veljesten kovat kotikokemukset runnoivat pojista tiimin, joka toimi hyvin yhdessä. Kimpassa pojat eksyivät ryöstöjen tielle, ja kimpassa he selvisivät elämässään eteen tulevista tilanteista. Yhdessä pojat myös rakensivat minuuttaan – lemmikkieläintensä, Aku Ankkojen, Tex Willereiden ja painonnostopenkin vahvistuksella. Yhdessä pärjääminen on elokuvan kantava teema.
Pahat Pojat on vetävä toimintaelokuva, jossa on erinomaisen paljon hyvän draaman aineksia. Elokuvan dialogi on sujuvaa. Lisäksi elokuva on hauska ja sympaattinen. Toinen asia on sitten se, miksi rikollisista on haluttu tehdä hauskoja ja sympaattisia – tällä kertaa kovien olosuhteitten uhreja. Clooneyn tähdittämä Ocean´s Eleven ja Di Caprion uutukainen Catch Me if You Can näyttävät, että myös Atlantin takana luotetaan veijaritarinoihin. Lupsakkaat ja kohteliaat ryöstelijät vetävät hyvin väkeä teattereihin. Viis moralisoinnista, kun viihde myy.
Franzén, Saarela ja Nurkse hoitavat roolinsa hyvin. Sykähdyttävintä jälkeä tekevät Pääkkönen ja Loiri. Ennen kaikkea tässä elokuvassa on hienoa se, miten hyvin porukan henkilökemiat toimivat. Kukaan ei halua elvistellä; jokainen antaa toisille tilaa loistaa.
Ohjaaja Aleksi Mäkelä teki tämän elokuvan jälkeen lupauksen jättää poika-ajat ”uskottavuusongelman takia”. Mitä suotta, Mäkelähän osaa poikamaisuudet miehekkäällä meiningillä! Poika-aiheet ovat olleet Mäkelälle ehtymätön sammio, josta hän on ammentanut yleisöä hurmaavia herkkuja: Häjyt, Romanovin Kivet ja Pahat Pojat, muiden muassa. Mäkelän vahvuuksia ovat elokuvasta toiseen toistuvat mehevät toimintakohtaukset sekä poikien sielunelämän lempeän ronski esiin kaivaminen.
Säveltäjä Tuomas Kantelinen on jo kokenut guru. Pidän todella huonona tuurina, jos tämä mies ei pääse vielä maailmankuuluksi. Kantelinen on suomalaisen nykyelokuvan luottosäveltäjä, joka on tehnyt musiikkia yli kymmeneen pitkään ja vielä enempään lyhyeen elokuvaan, muiden muassa Aleksis Kiven Elämään ja Pahoihin Poikiin. ”Sävellyksen tarkoitus on alleviivata ja tukea ohjaajan näkemystä”, toteaa nopeana ammattimiehenä tunnettu Kantelinen. Hän loi Pahat Pojat –elokuvaan musiikkia kohtauksiin, joiden sisältö ratkaisi musiikin sävyn. Henkilöhahmoille hän ei halunnut tehdä omia teemoja. Tämä käsittelytapa tukeekin hyvin elokuvan juonen nuotitusta, mutkia ja suvantoja.