Espanjalainen Tomás (Javier Cámara) lähtee lumisesta kanadalaislähiöstä matkalle Madridiin tapaamaan vanhaa ystäväänsä Juliánia (Ricardo Darín), johon ei ole tullut pidettyä yhteyttä – tahtoa olisi, mutta arki vie mennessään. Nyt Tomás on toteuttanut pitkään roikkumaan jääneen vierailun. Aikaa hänellä on neljä päivää. Tuon ajan Julián tarvitsee Tomásin apua saadakseen hoidettua asiansa kuntoon.
Julián ei asu yksin, vaan hänellä on seuranaan vanha ja uskollinen bullmastiffi Truman. Se muodostuu tarinan liimaksi ja ystävysten pitkän yhteisen historian kulmakiveksi, vaikka Tomás ei koirasta pahemmin välitä.
Ensiksi mennään käymään lääkärissä. Siellä Tomásin niskaan putoaa pommi. Juliánilla on niin pitkälle levinnyt syöpä, ettei parannusta ole. Julián ei halua jatkaa hoitoa, vaikka Tomás protestoi ankarasti. Päätetty mikä päätetty. Kun Tomás vasta sulattelee järkytystään, mennäänkin jo valitsemaan arkkua. Mutta suurin pulma kaikista on löytää Trumanille uusi hyvä koti, kun Juliánia ei enää ole. Pennuille kyllä löytyy ottajia, mutta vanhaa koiraa ei juuri kukaan halua.
Muutamia ehdokkaita ehditään tavata, mutta kovin vaikuttaa nihkeältä. Truman kulkee mukana sen suuremmin kantaa ottamatta, sen verran elämää nähnyt hän on. Trumanilla ei, luonnollisestikaan, ole ainuttakaan repliikkiä, mutta hienosti Troilo-niminen koira roolinsa suorittaa.
Mukana pyörii myös Juliánin serkku Paula (Dolores Fonzi), jonka mielestä Tomásin saapuminen on selvästi piristänyt Juliánia. Juliánin pojalle Nicollekin (Oriol Pla) olisi kerrottava tilanne, mutta tämä asuu opintojensa takia Amsterdamissa. No, eipä sinne kauaa lennä. Kaikista tärkein on silti Trumanin kohtalo, ja Tomásin matka on pian päätöksessään.
Paras ystäväni Truman on hieno elokuva ystävyydestä, ajan väistämättömästä kulumisesta ja luopumisesta. Se voitti peräti viisi Goya-palkintoa, Espanjan Oscar-vastinetta, kaikista tärkeimmistä mahdollisista kategorioista. Eikä syyttä, sillä elokuva on koskettava ja kaunis. Ricardo Darín ja Javier Cámara ovat uskomattoman hienoja näyttelijöitä, jotka tuovat pienillä eleillä esiin suuria pinnanalaisia tuntoja. He eivät hosu eivätkä kiirehdi, vaan kaikki on kohdallaan. Ja sitten on Troilo-koira.
Näyttelijöiden ohella iso kiitos kuuluu elokuvan ohjaajalle ja toiselle käsikirjoittajalle Cesc Gaylle. Katalonialainen ohjaaja-käsikirjoittaja on suomalaiselle yleisölle vähemmän tuttu. Paras ystäväni Truman nähtiin ennakkoon syyskuisilla Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Gayn edellinen ohjaustyö Una pistola en cado mano (2012) nähtiin vuonna 2013 samaisilla festivaaleilla. Siitä löytyy yhteneväisyyksiä uusimpaan työhön; jo tuolloin Marjo Pipinen luonnehti elokuvaa festivaalikatalogissa termein: ”…keski-ikäisten miesten erinäisten ihmissuhteiden kipupisteet”.