Ihmisten asuttaminen uusille planeetoille on tulevaisuudessa jättibisnes. Matka sujuu luksusluokan Ruotsin lauttaa muistuttavilla aluksilla, vaikka tuhannet uudisasukkaat nukkuvatkin suurimman osan tähtisysteemien välillä kuluvasta matkasta.
Jotain kuitenkin menee vikaan Avalon-aluksella, ja pian Chris Prattin ja Jennifer Lawrencen näyttelemät Jim ja Aurora huomaavat olevansa tuomittuja kuolemaan vanhuuteen ylellisessä eristyssellissä, joka on vielä 90 vuoden päässä määränpäästä. Toistensa seuraan pakotettuina he alkavat lähestyä tunnetasolla, mutta suhteessa on paha kupru ja Avalonin huippuunsa hiottu teknologia alkaa sekin osoittaa yhä pahenevia ongelmia.
Norjalainen Morten Tyldum teki itsensä kansainvälisesti tunnetuksi vuoden 2011 Headhunters-jännärillä ja on sen jälkeen ehtinyt päästä Oscar-ehdokkaaksikin The Imitation Game -elokuvallaan. Passengers on lähempänä ensin mainittua läpimurtoelokuvaa. Molemmat horjahtelevat usein uskottavuuden rajoilla, mutta Tyldumin napakka ote materiaalista saa ne pysymään raiteillaan – tai ainakin katsoja on valmis antamaan anteeksi hetkelliset harha-askeleet. Tuttua on myös päähenkilömiehen epäterveen puolelle kallistuva tunne-elämä.
Jennifer Lawrence saattaa jakaa mielipiteitä, mutta nuoressa näyttelijättäressä on vanhan Hollywoodin glamouria. Chris Pratt korvaa jälleen poikamaisella vekkulimaisuudella sen mitä charmikkuudesta jää puuttumaan. Käytännössä rahtialukseksi tarkoitetun Avalonin yllättävässä yltäkylläisyydessä heidän siloposkinen kauneutensa on kuitenkin hieman liian kliinistä. Jonkin verran kemiaa löytyy, mutta pääasiassa he ovat kuin kaksi kaunista esinettä, jotka eivät riitele keskenään takanreunukselle asetettuina.
Tyldum kuljettaa lähtökohdiltaan hyviä mutta matkalla pahasti onnahtelevia käsikirjoituksia kuten The Darkest Hour ja Prometheus aikaisemminkin kynäilleen Jon Spaihtsin tarinaa kiitettävällä intensiteetillä. Passengers kulkee ”jumissa lelukaupassa sulkemisajan jälkeen” -fantasiasta moraalisen dilemman kautta yhä vakavampaan selviytymistaisteluun. Koko ajan huikean hienolta näyttävä elokuva on parhaimmillaan todella vangitseva ja hengästyttävä, mutta loppupuolella lankoja sidotaan lähes puolihuolimattomasti.
Ryppy Jimin ja Auroran välillä on tietysti tarkoituksellinen jännitteen luoja ja Passengersin konseptissa jopa ymmärrettävä. Se olisi kuitenkin tarvinnut tähän maailmanaikaan syvemmän käsittelyn kuin Hollywoodin peruskauraan kuuluvan ”koska rakkaus” -siloittelun. Se on harmi, sillä nyt Passengers täyttää todella eeppisen avaruusseikkailun kriteerit vain pinnallisesti.