Pitch Perfect 2

13.5.2015 16:51
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 15.05.2015

Amerikkalaisten yliopistojen kansallisen a cappella -kisan voittanut Barden-oppilaitoksen Barden Bellas -tyttöbändi on maineensa huipulla ja pääsee esiintymään itse presidentille. Esitys päättyy vaatetuskatastrofiin, joka saa Janet Jacsonin vuoden 2004 Super Bowlin väliaikaohjelman aikana tapahtuneen ”wardrobe malfunctionin” kalpenemaan viattomuudessaan. Barden Bellas menettää sen johdosta kiertueen saksalaiselle a cappella -bändille sekä monta muuta etuoikeuttaan, jotka saattavat merkitä tyttökuoron loppua.

Nolo onnettomuus ei kuitenkaan ole Barden Bellasin ongelmien ydin. Se johtuu siitä, että lauluyhtye on tehnyt esiintymisistään yhä isompaa show’ta akrobaattinumeroineen ja apuvälineineen. Siinä samalla he ovat menettäneet oman yksilöllisen soundinsa, joka nosti heidät a cappella -skenen huipulle. Tietämättömille tässä vaiheessa todettakoon, että a cappella tarkoittaa ilman soittimilla tapahtuvaa säestystä laulamista.

Saadakseen asemansa takaisin Barden Bellas heittää opinahjolleen ja a cappella -liitolle haasteen: he osallistuvat Tanskassa pidettäviin maailmanmestaruuskisoihin, joita yksikään amerikkalaisyhtye ei ole vielä voittanut – koska ”kaikki vihaavat meitä”. Jos Barden Bellas voittaa, se saa takaisin asemansa ja oikeutensa.

Tytöt eivät kuitenkaan tavoita enää vanhaa yhteyttä, ja ryhmä alkaa natista liitostaan. Anna Kendrickin esittämä Beca haaveilee edelleen musiikkituottajan urasta ja ottaa opiskelijasiskoiltaan salaa vastaan himoitsemansa harjoittelijanpaikan eräässä tuotantoyhtiössä. Samaan aikaan yhtyeeseen liittyy Hailee Steinfeldin esittämä uusi opiskelija, jolla Barden Bellasiin liittyminen on verenperinnön velvoittamaa.

Jos menestyskappaleista väännetyt a cappella -kappaleet eivät väännä vatsaa vaan niistä voi nauttia edes ironisessa mielessä, tarjoaa Pitch Perfect 2 paljon sanallista ja kuvallista hupia. Juonellisesti se on melko löysä, kun käsikirjoitus ei löydä kunnollisia jännitteitä asioiden lähinnä tapahtuessa sopivassa järjestyksessä. Elokuvan parasta antia on paikoin erittäin hersyväksi yltävä läppä, josta pääasiassa vastaavat Rebel Wilsonin esittämä Fat Amy sekä Elizabeth Banksin ja John Michael Higginsin a cappella -virkailijat ja -kommentaattorit.

Show’n varastaa kuitenkin Barden Bellasien pahin kilpailija, saksalainen Das Sound Machine, joka on kuin Ramsteinin H&M-versio. Muutenkin Pitch Perfect 2 leikittelee estoitta stereotypioilla hyvän maun rajat epäröimättä ylittäen. Banks vastaa myös elokuvan ohjauksesta, ja pitää pyörät sujuvasti pyörimässä, vaikka ei mitään kovin omaperäistä näkemystä yritäkään saada aikaiseksi. Toisaalta jatko-osan suurin anti onkin, että se ei edes halua olla muuta kuin toisinto höpsöstä mutta sydämellisestä alkuperäisteoksesta. Ja eikös elokuvalle olekin luvassa vielä yksi jatko-osa, jossa nähdään ainakin Wilson.

Pitch Perfect 2 -elokuvan traileri

Lisää luettavaa