Eletään vuotta 1915. Euroopassa raivoaa suuri sota, joka myöhemmin nimetään ensimmäiseksi maailmansodaksi. Maatilallaan vanha taidemaalari Pierre-Auguste Renoir jatkaa maalaamista raihnaisen kroppansa kivuliaista vastalauseista huolimatta. Yksi aikakausi on loppumassa ja uusi maailmanjärjestys syntymässä.
Tilalle saapuu nuori ja kaunis nainen, joka on palkattu taiteilijan malliksi. Renoir tuntuu inspiroituvan pelkästään naisen läsnäolosta, ja pian Andree on osa outoa hovia, jossa palvelusväki tuntuu olevan lähempänä patriarkkaa kuin tämän oma jälkikasvu. Kun sodassa haavoittunut Jean Renoir saapuu rintamalta isänsä luokse toipumaan, on Andree pian sekä isän että pojan huomion kohteena.
Pierre-Auguste Renoir (1841–1919) on tietysti kuuluisa impressionistisen tyylisuunnan edelläkävijänä. Hänen pojastaan Jean Renoirista (1894–1979) tuli yksi maailman ylistetyimmistä elokuvaohjaajista. Renoir-elokuvasta on kuitenkaan turha etsiä Hollywood-tyylistä taiteilijaelämäkertaa kummastakaan. Se on keskittyvinään miesneroja innostaneeseen unohdettuun naiseen, mutta käytännössä se soljuu tunnelmallisesta tilannekuvaelmasta toiseen jopa siinä määrin, että kohtauksesta toiseen siirryttäessä tunnutaan siirtyvän jopa yhdestä tarinasta aivan uuteen kertomukseen.
Tuntuu kuin ohjaaja-käsikirjoittaja Gilles Bourdos tieten tahtoen karttelisi minkäänlaisen perinteisen kertomuksen kuvittamista. Ensin vaikuttaa siltä, kuin tarkoitus olisi kohottaa päähenkilöksi Christa Theret’n Andree, mutta ehkä sittenkin kyseessä on Michel Bouquetin esittämän mestarin testamentti. Tilalla vaeltelee myös Poika ja pyörä -elokuvan mainio Thomas Doret syvästi häiriintyneen oloisena Coco Renoirina, joka kuitenkin lakaistaan taustalle, kun Vincent Rottiersin näyttelemä Jean Renoir astuu mukaan kuvaan.
Osa kohtauksista tuntuu olevan mukana elokuvassa vain sen vuoksi, että Bourdos voi toisintaa Renoirin maalauksia elokuvallisesti, osa tuntuu heitetyn sekaan, koska ne outoudessaan tuntuivat tekijöistä sillä hetkellä hyvältä idealta. Kun hahmot jatkuvasti viittaavat ilmeisen tärkeisiin tapahtumiin ja henkilöihin, joiden taustoja ei kuitenkaan koskaan avata millään tavalla, vähemmän taiteellisesti yleissivistynyt katsoja tuntee itsensä todella tyhmäksi, kun ei vaan ymmärrä elokuvaa. Se estää jo pelkästä tunnelmasta nauttimisen, ja kokonaisuus jää sarjaksi kauniita kuvia, joita tuijottaa ulkopuolisena, kuin katselisi taidenäyttelyä museossa.
Viehättävien visualisointien ohella elokuvasta jää mieleen muutama herkullinen näyttelijäsuoritus. Päällimmäiseksi niistä nousee Bouquetin vanha mestari, joka jatkaa maalaamista, vaikka sivellin on teipattava hänen sairauden runtelemiin sormiinsa. Myös Theret kanavoi luovuutta inspiroivaa tulta ja tappuraa siinä määrin, että on vaikea kuvitella hänen hahmonsa tyytyvän vain kahden sukupolven miesten katseen kohteena olemiseen.
Renoir -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa