Pikkuvarpunen Riku jää orvoksi heti kuoriuduttuaan. Kaikeksi onneksi kiltti haikaraemo löytää tirpanan ja auttaa pienokaista suuressa hädässä. Uudessa perheessä Riku kasvaa haikaraveljensä Maxin kanssa nuoreksi ja päättäväiseksi vauhtidynamoksi, joka ei juuri turhia pelkää. Syksyn saavuttua haikarat ovat kuitenkin suuntaamassa kohti Afrikkaa, eikä adoptioisä usko Rikun selviytyvän pitkästä matkasta isompien lintujen tavoin. Siitäkin huolimatta, että muu perhe protestoi päätöstä vahvasti, Riku jätetään hyvin ikävällä tavalla yksin pesään, kun muut lähtevät muuttomatkalle.
Pikku-Riku lähtee tietenkin perheensä perään kohti suurta tuntematonta ja törmää matkalla erilaisiin värikkäisiin tyyppeihin. Omituinen emogootti/varpuspöllö Olga (ja hänen näkymätön kaverinsa Oleg) sekä vanha ja viisas diskokaija Kiki lyöttäytyvät matkaan mukaan. Kolmikko räpyttelee ja räpistelee läpi Euroopan kohti Afrikkaa ja Rikun perhettä. Muut enemmän tai vähemmän avuliaat lintuhahmot tuovat huumoria ja vaarallisia tilanteita matkan varrelle.
Ainahan nyt yhdelle reissulle mahtuu koko elämän kirjo täysiä sekopäitä ja muita pölhökustaita.
Kuka muuten olisi uskonut, että diskomusiikki saa mesimäyrän tanssijalan vipattamaan? Tai että pulut ovat suorassa yhteydessä internetiin?
Paikoitellen hieman surullinen ja pelottavakin elokuva on suunnattu perheen pienimmälle pikkuväelle. Eurooppalaisena yhteistuotantona tehty animaatio on hauska ja vauhdikas, vaikkakin tietokoneanimaation jälki ei mitään Pixarin tai Ghiblin tasoa ole. Elokuvaa vaivaa kuitenkin omituinen värien haaleus. Lapset rakastavat värejä ja kauniita kuvia, mutta jostain syystä Riku Haikarassa käytetään todella haalistuneita ja ankeita väripaletteja. Sinänsä omituinen valinta, koska muuten animaatio on laadukkaan ja kivan näköistä.
Kuten nykyään on tapana, on myös Riku Haikaran huumori kirjoitettu niin, että siitä voivat nauttia niin lapset kuin aikuisetkin. Aikuiset ymmärtävät elokuvan pienoista yhteiskuntakritiikkiäkin sisältävät kaskut, kun taas lapsille on kirjoitettu perinteisempää pölhöläishuumoria, joka myös tietyille erikoislaatuisille aikuisille uppoaa. Emme kuitenkaan myönnä mitään.
Perhettä, kaverisuhteita ja erilaisuutta ylistävä elokuva on oivallista katsottavaa koko perheen kera. Leffan hahmogalleria onkin monipuolinen ja korostaa Euroopan monimuotoisuutta ja erikoislaatuisuutta. Meitä on moneen junaan, eikä ketään tulisi hyljeksiä erilaisuutensa takia. Elokuva ottaa vahvasti kantaa muun muassa kiusaamiseen ja syrjintään. Se onkin nykypäivän tärkein moraalinen teema, joka on lasten hyvä oppia jo hiekkalaatikkoikäisinä.
Kotimaiset ääninäyttelijät loistavat rooleissaan kuten yleensäkin. Leffassa kuullaan todella kyvykästä porukkaa. Mukana ovat muun muassa Tommi Korpela, Heljä Heikkinen, Antti Pääkkönen, Rinna Paatso, Katja Aakkula ja Alissa Kovalainen, jotka hoitavat tonttinsa rutinoituneesti ja ammattitaidolla.