Romanssi

10.4.2014 16:36
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 11.04.2014

Anssi Mänttäri (s. 1941) on tehnyt elokuvia jo pian 50 vuotta. Itseoppinut ohjaaja on ollut mukana tekemässä lähemmäs sataa elokuvaa 1960-luvun alusta alkaen, ensin pikkuroolien näyttelijänä ja myöhemmin järjestäjänä ja tuotantopäällikkönä. Ensimmäinen pitkä ohjaustyö, Jörn Donnerin tuottama Pyhä perhe valmistui vuonna 1976, ja sen jälkeen elokuvia on syntynyt tasaiseen tahtiin. Mänttärin elokuvatuotannot valmistuvat pienillä budjeteilla nopeasti ja usein ilman Elokuvasäätiön tukea. Jotkut Mänttärin elokuvat, kuten Regina ja miehet (1983) tai Kello (1984) on kuvattu vajaassa viikossa.

Vaikka Mänttäri on ollut näkyvä hahmo suomalaisessa elokuvamaailmassa, kriitikot eivät hänen töilleen ole lämmenneet. Mänttäriä onkin sanottu Suomen aliarvostetuimmaksi ohjaajaksi. Katsojiakaan ei elokuville ole aina löytynyt. Edellinen ohjaustyö, pari vuotta sitten ilmestynyt Saunavieras, keräsi teattereissa vain 132 katsojaa. Säätiön tuen puute ja pienet katsojamäärät eivät kuitenkaan ole estäneet Mänttäriä tekemästä elokuvia. Harrastuksekseenkin hän on ilmoittanut seuraavien elokuvien suunnittelun.

Mänttärin uusi ohjaustyö Romanssi on erikoinen rakkaustarina. Keskushahmo on nuori nainen nimeltä Lia (Elina Reinikka), joka kohtaa kadulla miehen menneisyydestä. Juha Lagströmin esittämä mies kertoo, että hänellä ja Lialla oli suhde kymmenen vuotta sitten. Lia ei kuitenkaan tunnu muistavan miestä lainkaan. Sinnikäs mies pyytää Lian illalliselle, jonka aikana Lia yrittää palauttaa suhdetta mieleensä.

Tarina vaikuttaa aluksi melko tavalliselta romanttiselta juonikuviolta, mutta pian se muuttuukin arvoitukselliseksi palapeliksi. Muistot sekoittuvat, ja takaumissa Lia käy läpi kohtaamisiaan miehen kanssa. Mies ei kuitenkaan tunnista muistoja, kun Lia niistä hänelle kertoo.

Elokuvan keskeinen tapahtumapaikka on hämyisä ravintola, jossa Lia puhuu miehestä sisarelleen (Hanna Manu) ja ystävilleen. Lia on joskus rakastunut Bar Mendocinon pianistiin, joka myös liittyy romanssimuistoihin.

Romanssin idea on simppeli. Koukku on se, että katsojaa hämätään ovelasti, kun Juha Lagström esittää takaumissa useita eri roolihahmoja, eikä Lia pysty yhdistämään muistoja nykyhetkessä tapaamaansa tyyppiin. Elonkerjuu-yhtyeestäkin tutulla Lagströmillä on ollut haastava tehtävä näytellä elokuvassa kuutta eri roolia miekkailevasta hurmurista kömpelöön nörttiin.

Vaikka perusasetelma on kiehtova, siitä ei ole syntynyt toimivaa kokonaisuutta. Tarina etenee kömpelösti, eikä Mänttärin kirjoittama dialogi tunnu sopivan näyttelijöiden suuhun. Kolmikymppiset roolihahmot puhuvat tavalla, joka tuntuu kuuluvan aikaan, jolloin Mänttäri oli itse sen ikäinen. Nykypäivän Helsinkiin sijoittuvassa elokuvassa luetaan Suomessa 1970-luvulla suosittua filosofia Erich Frommia ja kuunnellaan bluesia ja perinteistä rock ’n’ rollia. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta lopputulos tuntuu epäuskottavalta sekoitukselta uutta ja vanhaa.

Romanssi -elokuvan traileri

Lisää luettavaa