Teollisuuspohatta Damian on vanha ja sairas, ja hän suhtautuu lähellä jo odottavaan kuolemaansa fatalistisesti. Vähän se harmittaa, kun bisnekset rullaavat, eikä niitä rakentaessa kadonnutta yhteyttä katkeroituneeseen tyttäreen ole tullut paikattua. Niinpä Damian tarttuu salaperäisen järjestön tarjoukseen siirtää tietoisuuteensa laboratoriossa kasvatettuun nuoreen ja komeaan kroppaan.
Damianille kuitenkin selviää nopeasti, että uuden kropan menneisyys ei olekaan niin yksinkertainen kuin hänelle on kerrottu. Tahtonsa läpisaamiseen tottunut pohatta ryhtyy uudessa kropassaan selvittämään sen tarinaa, mutta samalla hän ja hänen johtolankansa joutuvat eliittiorganisaation takaa-ajamiksi.
On mielenkiintoista, että päähenkilön muuttuminen Ben Kingsleyn esittämästä vanhasta ja raihnaisesta mutta vahvaluontoisesta Damianista Ryan Reynoldsin ruumiillistamaan nuoreen ja menevään Damianiin ei aiheuta suurta uskottavuusongelmaa. Hyvässä mielessä se johtuu siitä, että toivo kuolemattomuudesta on universaali, ja Kingsley on ehtinyt tehdä kärttyisästä Damianista myös sympaattisen hahmon, jonka toiveiden haluaisi toteutuvan.
Huonossa mielessä matala kynnys hahmon vaihtumisen hyväksymiseen johtuu siitä, että sekä Damian että hänelle kroppansa luovuttanut Mark jäävät katsojalle loppujen lopuksi pohjustamattomiksi ja vieraiksi ihmisiksi. Pääosan ottaa mielensiirto operaationa ja sen ympärille rakentuva salaliittoteoria. Sen myötä tapahtumista tulee geneeristä takaa-ajotoimintaa, vaikka olisi ollut kiintoisa tutkia olisiko Damianista tai Markista kummastakaan menon vaatimaan väkivaltaan, oli toinen kuinka häikäilemätön ja toinen kuinka sotilaallisen koulutuksen saanut tahansa.
Lopputulos on salaliittonsa epäuskottavasta laajuudesta huolimatta perusviihdyttävää tieteistoimintaa. Silti olisi toivonut, että upean The Fallin tehnyt Tarsem Singh olisi tutkaillut minuuden ja kuolemanpelon elementtejä muutenkin kuin vain ohimennen. Häneltä odotetut upeat visuaalisuudetkin jäävät nyt vain ylellisiksi ympäristöiksi.