Siskokset

25.2.2016 12:24
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 26.02.2016

Akimi Yoshidan manga Umimachi Diary edustaa japanilaisen sarjakuvan josei-genreä. Nuorille naisille suunnattu josei kuvaa usein arkipäiväistä elämänmenoa ja romansseja. Niin tekee myös Yoshidan sarjakuvaan perustuva elokuva Siskokset, kiireetön kasvukertomus ja perhetarina hieman Pikku naisten ja Jumalaisten jajasiskojen hengessä.

Siskokset Sachi, Yoshino ja Chika elävät kolmisin isossa talossa Honshun saarella sijaitsevassa rannikkokaupungissa. Parikymppisillä nuorilla naisilla on kaikilla edessään aikuistuminen: käsitykset sopivasta käytöksestä ja tavoiteltavasta urasta, sovinnonteko menneisyyden kanssa, mutkikkaiden valintojen suma.

Siskoksista vanhin, Sachi, on toiminut kodin äitihahmona jo vuosia. Isä on jättänyt perheensä ja äiti vetäytynyt syrjään nuolemaan haavojaan tyttöjen ollessa vielä lapsia. Kun Sachi, Yoshino ja Chika tapaavat isän hautajaisissa ensimmäistä kertaa teini-ikäisen siskopuolensa Suzun, kipeä menneisyys on kohdattava kasvotusten.

Ohjaaja Hirokazu Koreedan edellinen elokuva, Suomenkin valkokankailla nähty herkkä draama Isänsä poika (2013) kertoi kahdesta varsin erilaisesta pariskunnasta, joille paljastuu, että heidän poikansa ovat vaihtuneet synnytyssairaalassa. Siskokset käsittelee samoja perheen, verisiteiden, identiteetin ja luottamuksen teemoja, joskaan ei yhtä viiltävän haikeasti.

Elokuvan siskoksilla on toisiinsa hyvä, parantava vaikutus – kuten katsojaankin. Jokainen kohtaus, jossa kaikki neljä naista nähdään samassa kuvassa, on taianomainen. Tarinat lähtevät välillä omille teilleen seuraamaan kunkin naisen henkilökohtaisia haasteita, mutta aina kun siskokset kohtaavat, tuntuu kaikki loksahtavan hetkeksi kohdalleen. Japanilainen draama on leppoisa vaihtoehto amerikkalaistyylisille räiskyville sukudraamoille, joissa paiskotaan ovia, särjetään vaaseja ja huudetaan sydämen kyllyydestä.

Lopuksi varoituksen sana. Siskokset kannattaa mennä katsomaan täydellä vatsalla. Elokuvassa nimittäin herkutellaan jatkuvasti japanilaisella kotiruoalla. Uppopaistetun munakoison, nuudelien, luumuviinan ja makrillileipien tuoksun voi miltei tuntea nenässään.

 

Siskokset -elokuvan traileri

Lisää luettavaa