Suosurmat on pohjimmiltaan hyvä ja laadukkaasti toteutettu espanjalaistrilleri, mutta ei kuitenkaan riittävän tiukka eikä omaperäinen välttyäkseen vertailulta parempiin tuotantoihin. Espanjan syvään etelään ja vuoteen 1980 sijoittuva elokuva pyrkii samoille hikeä ja seksuaalista väkivaltaa tihkuvan gotiikan apajille kuin True Detectiven mestarillinen ykköskausi. Myös korealainen huipputrilleri, tapahtumiltaan maaseudulle ja vuoteen 1986 sijoittuva Memories of Murder (2003), on ollut Suosurmille selvä esikuva.
Pienessä andalusialaisessa kylässä sattuneet nuorten tyttöjen sarjamurhat tuovat paikalle kaksi ulkopuolista Sevillasta saapuvaa poliisia. Taustaltaan, tyyliltään ja ideologialtaan hyvin erilaiset murhaetsivät Juan (Javier Gutiérrez) ja Pedro (Raúl Arévalo) joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen saadakseen selville totuuden suosurmista. Naisten julmalla kohtelulla on laajojen kosteikkojen halkomalla alueella synkät perinteet, mikä ei helpota tutkimusten etenemistä. Myös vasta viisi vuotta aikaisemmin kuolleen Francon haamu ja maan vapautuminen sotilasdiktatuurista näkyy niin poliisien väleissä kuin yleisessä ilmapiirissä.
Suosurmat on kunnianhimoinen, oman maansa kipeään lähihistoriaan ankkuroitu poliisitrilleri, joka pyrkii sovittamaan mysteerinsä sosiopoliittiseen kontekstiin. Misogynismi ja muu väkivalta kumpuaa tarinassa diktatuurin rakenteista. Myös toisella poliiseista on synkkä taakka kannettavanaan, mikä hämärtää rajaa murhaajan ja lainvalvojan välillä.
Teema on Alberto Rodríguezille mieluinen, sillä ohjaajan edellinen elokuva Grupo 7 (2012) kertoi 1980-luvun alun Sevillassa operoivasta korruptoituneesta poliisiryhmästä. Myös Suosurmissa Rodríguez haluaa keskittyä enemmän henkilökuvaukseen kuin intensiiviseen juonikerrontaan. Se tekee elokuvasta töksähtelevän. Lupaavasti alkava trilleri hyytyy, kunnes se ottaa vauhtia, hyytyy jälleen ja päättyy erinomaiseen loppunäytökseen. Lopputulos on vahva mutta epätasainen trilleri, jossa on omat huippuhetkensä ja puutteensa.
Kotimaassaan Suosurmat on ollut valtava hitti. Lipputulojen ohella elokuva kaappasi kymmenen kansallista Goya-palkintoa. Menestys osoittaa, että Francon ajan arpien käsittely on edelleen kaikkea muuta kuin ohi Espanjassa.