Vaikka useamman hahmon yhtäaikainen temmellys toimi jo X-Men-elokuvissa, ei Marvelin supersankariryhmä Kostajat vaikuttanut mahdolliselta filmatisoitavalta vielä muutama vuosi sitten. Ryhmän keskeiset hahmot ovat kaikki suuria egoja, jotka Rautamies etunenässä kannattelevat yksinäänkin elokuvan keston. Ja tarvitsevat kukin kalliita erikoistehosteita tuekseen.

Kun massiivinen tuotanto Iron Man -elokuvasta (2008) alkaneiden flirttien jälkeen todella käynnistettiin, oli tekijöinä Zak Penn ja Joss Whedon. Ai ketkä? Buffy Whedonin ainut aiempi elokuvaohjaus on tämän omasta Firefly-tieteissarjasta tekemä Serenity (2005). Tunnettua fanipoikaa avusti vaihtelevanlaatuisia X-Men 2 (2003), Elektra (2005) ja The Incredible Hulk (2008) -sarjakuvafilmatisointeja käsikirjoittanut Penn.

Tekijöillä oli käsissään paitsi ennen näkemätön satsi näyttäviä hahmoja myös koko joukko näille kasvonsa antaneita Hollywood-tähtiä.

Lähtökohdat olivat siis antoisat historian suurimmalle flopille, mutta viiden sooloelokuvan alustuksen jälkeen The Avengers onnistuu lunastamaan eeppisiin mittasuhteisiin kasvattamansa odotukset: The Avengers on liki täydellinen Kostajat-elokuva.

Kostajat on salaisen vakoilujärjestön johtajan, Samuel L. Jacksonin esittämän Nick Furyn kokoama joukko erikoisyksilöitä, jotka suuren uhan edessä voisivat yhdessä olla vahvempi puolustuslinja ja pahuuden karkotin kuin yksikään ihmisten luoma ase. Kostajat kutsutaan ensimmäistä kertaa koolle, kun Thor-elokuvasta (2011) tutun ukkosenjumalan ilkikurinen velipuoli Loki (Tom Hiddleston) ryöstää Furylta koko maailmaa uhkaavan Kosmisen Kuution. Saman energialähteen, jonka hyödyntämistä vastaan Kapteeni Amerikka (Chris Evans) taisteli omassa elokuvassaan (2011).

Furyn valitsemat opetuslapset – Haukansilmä, Hulk, Kapteeni Amerikka, Musta Leski, Rautamies ja Thor – ovat aluksi eripuraisa joukko. Ensimmäiset kohtaamiset tehdäänkin sarjakuvien malliin sankareiden mätkiessä toisilleen poskipusuja vasaralla ja repulsoreilla.

Rikkaan historian omaavia sankareita on käytetty elokuvassa poikkeuksellisen hienosti. Whedon on selvästi lukenut sarjakuvansa, kun vaivihkaisia viittauksia hahmojen taustoihin ja maneereihin tiputellaan läpi elokuvan.

Vaikka Robert Downey Jr.:in Rautamies ja Scarlett Johanssonin Musta Leski ovat päärooliin tyrkyllä, elokuva etenee ilman perinteistä keskushenkilöä, ellei koko juonikuviota ylläpitävää Lokia sellaiseksi laske.

Laajan komppanian takia harva hahmoista ehtii mitenkään kasvaa elokuvan aikana. The Avengers on viisaasti antanut aiempien elokuvien tehdä työt ja jättänyt hahmoille nyt vain estradin, jolla näyttää parasta osaamistaan. Jeremy Rennerin Haukansilmän nuolet ja Chris Hemsworthin Thorin salamat osuvat kohteisiinsa, kuten asiaan kuuluu.

Kaikkein suurin yllätys The Avengers -elokuvassa on Mark Ruffalon esittämä Bruce Banner, eli vihreä voimanpesä Hulk, joka kiertää itsesäälissä rypevän erakon maneerit ja on varovainen, mutta silti aktiivinen tiedemies. Bannerin ja Rautamiehen puvun alta löytyvän Tony Starkin sanailu on hulvatonta pyöreän pöydän atomiritareiden mittelöä, eikä Hulk irti päästyään jää toiseksi ilmaisussaan. Hulkille on varattu elokuvan komeimmat ja yleisön aplodeihin saavat toimintakohtaukset.

Sankareiden myllytyksen varjoon jää elokuvan ainut merkittävä synti. Mitäänsanomaton vastus. Loki on persoonattomampi kuin Thorissa ja Kuution avulla apuvoimiksi ilmestyvät Chitaurit on revitty vaihtoehtoisen Marvel-todellisuuden sivuilta. Miksi peruskaanonin avaruusrodut eivät kelvanneet, pohtii fanipoika useammin kuin kerran elokuvan aikana. Lopun kaupunkilyttäys ja Chitaurien invaasio kärsivät myös tuoreessa muistissa olevista samankaltaisista Transformers ja Green Lantern (2011) -elokuvista.

Teknisesti elokuva kantaa pitkän kestonsa moitteetta. Rytmitys on toimintaa suppilomaisesti lisäävä, ja kevyttä tunnelmaa pitävät koko keston ajan yllä hauskat vitsit, jotka syntyvät yleensä Tony Starkin persoonasta, toisinaan fyysisestä tilannekomiikasta. Farssin puolelle ei mennä, mutta kaukana ollaan myös Christopher Nolanin Batman-synkistelystä.

Kuvaus ei ole ollut tekijöiden vahvimpia puolia, sillä osa kuvakulmista on valittu huonosti. Esimerkiksi Mustan Lesken hurricanrana-jalkavippi menee ohi kameran leikkiessä elokuvataidetta. 3D on mukana tuomassa vain huomaamatonta syvyysvaikutelmaa, joten ilmankin olisi pärjännyt.

Sarjakuvayhtiö Marvelin päätös perustaa oma elokuvastudio ja pitää kiinni vielä myymättömistä hahmo-oikeuksistaan on osoittautunut oikeaksi. The Avengersin jälkeen suurin mielenkiinto kohdistuukin siihen, voivatko toisensa löytäneet hahmot enää uskottavasti seikkailla omissa elokuvissaan ilman pulasta pelastavia cameo-sankareita. Toivottavasti eivät voi ja odottamattomia vierailuja nähtäisiin. The Avengersin onnistuminen laittanee myös lisäpölkkyä DC:n uuniin, jotta kilpailevan sarjakuvajätin Batmanin ja Teräsmiehen nimillä ratsastava Oikeuden puolustajat -eepos joskus valmistuisi.

Marvel-elokuvien perinteiset jälkikuvat näytetään nyt jo lopputekstien alkuvaiheessa. Sarjakuvaviittauksia on riittänyt aivan viimeiseen repliikkiin asti.

/ 5 tähteä