The Belko Experiment

GENRE , , ENSI-ILTA 21.04.2017 TÄHDET

Viidellä miljoonalla dollarilla tuotettu The Belko Experiment taitaa lopullisesti todistaa, että parisataa miljoonaa maksaneiden Guardians of the Galaxy -elokuvien suosio perustuu ennemmin onnistuneille näyttelijävalinnoille kuin heidän hahmojaan pyörittävän käsikirjoituksen kekseliäisyyteen. Sekä Marvel-spektaakkelien että Belko-splatterin takaa löytyy nimittäin James Gunn.

Opit alalle Gunn sai työskentelemällä Troma-elokuvien parissa. Niiden jälkeen, jo kauan ennen sarjakuvaseikkailujaan, Gunn kynäili kauhutarinoita kuten Kuolleiden aamunkoitto -uudelleenfilmatisointi (2004) ja miehen oma ohjaus Slither (2006). Mitään niistä ei suoranaisesti voi kutsua henkilövetoiseksi projektiksi, vaan homman toimivuus on ollut pitkälti kiinni kunkin elokuvan ohjaajasta.

The Belko Experimentissä ohjauspuolen pitäisi periaatteessa olla kohdallaan. Asialla on nimittäin australialaissyntyinen tuottaja-käsikirjoittaja-ohjaaja Greg McLean, joka kotimaassaan on tehnyt sellaisia tehokkaita ja häijyjäkin elokuvia kuin Wolf Creek ja sen jatko-osa sekä krokotiilikauhu Territory. The Belko Experimentillä ja sitä välittömästi edeltäneellä, pienellä huomiolle jääneellä The Darknessilla McLean on tehnyt tuloa Yhdysvaltojen genremarkkinoille.

Uutuus tosin sijoittuu Bogotaan, Kolumbiaan ja on myös kuvattu siellä. On kuin tekijät olisivat noudattaneet Snuff-elokuvan (1975) kuuluisaa mainoslausetta ”elokuva, joka oli mahdollista tehdä vain Etelä-Amerikassa, missä elämä on HALPAA”. Belko-firman tehtävä on helpottaa yhdysvaltalaisten yritysten toimintaa Etelä-Amerikassa, mutta eräänä päivänä sen noin 80 työntekijää saavat huomata työnkuvansa muuttuneen radikaalisti.

Heidän syrjäseudulla sijaitseva useampikerroksinen toimistorakennuksensa on yhtäkkiä sinetöity vankilaksi ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Kaiuttimista kuuluu käsky tappaa osa työkavereista tai heidän vangitsijansa teilaavat vielä isomman määrän konttorirotista. Väki jakaantuu neljään ryhmään: osa pysyy haasteen edessä periaatteellisena, osa alkaa laskelmoida kylmästi. Jotkut turvautuvat piileskelemiseen, mutta suurin osa lamaantuu laumaksi, joka on valmis seuraamaan ketä tahansa turvallisen oloista johtajaa.

The Belko Experiment heittää muutaman hupaisan havainnon toimistotyöskentelyn arjesta ja markkinointitutkimuksista, mutta on turha odottaa mitään satiirista tai edes ironista kannanottoa. Elokuva leikittelee odotuksilla siitä kuka seurattavista hahmoista saa äkkilopun ja kuka sinnittelee pitkään (genretunnettuus ei takaa pitkää elinkaarta), mutta parista mustan huumorin hetkestä huolimatta se luottaa 90-prosenttisesti siihen, että katsojan mielestä seinille lentävät aivot ovat hauskoja.

Ei siinä mitään, pinnallinen saa olla, ja seinille lentävät aivot ovat hauskoja. Verisiä tussahduksia riittää sujuvasti koko elokuvan juuri ja juuri sopivan mittaisena pysyvän puolentoista tunnin keston ajaksi. Vuosikymmenten varrella tällaisia splatter-mässytyksiä on kuitenkin tehty sen verran, että pelkkä veren määrä ei riitä kirjoittamaan lajityyppiä uusiksi. Niitä enemmän nähnyt toivoisi lisää nyt vain harvakseltaan nähtäviä kekseliäisyyden välähdyksiä. Nyt kokemus ei loppuratkaisuineen tunnu palkitsevalta.

On silti nostettava hattua maahantuonnille. Vaikka McLeanin ilkeys tuntuu karisseen niin, että nihilismi on muuttunut efektitehtailuksi, on The Belko Experiment verisyydessään virkistävää vaihtelua yhdysvaltalaisille teineille suunnatulle böö-kauhuilulle.