The Day After Tomorrow

Independence Dayn ohjaajan uusin tehostepainotteinen megaspektaakkeli, jossa äärimmäisen rajut luonnonilmiöt enteilevät uuden jääkauden tuloa.

28.5.2004 00:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 28.05.2004

Dennis Quaid on säätutkija Jack Hall, josta tulee tarinan keskushenkilö hänen lähtiessään kahden kollegansa kanssa todennäköisyyksiä uhmaavalle matkalle pelastamaan poikaansa Samia (Jake Gyllenhaal) apokalyptisen lumentulon täydellisesti saartamasta New Yorkista.

Ihmisen piittaamattomus ympäristöstään on tuhonnut luonnon tasapainon: Atlantin lämpimien merivirtojen kääntyminen tietää koko pohjoiselle pallonpuoliskolle äärimmäistä myrskysäätä, joka raunioittaa kokonaisia kaupunkeja. Myrskyjen aikaansaamaksi uudeksi tasapainotilaksi säätieteilijät ennustavat uutta jääkautta.

Saksalaissyntyisen ohjaaja Roland Emmerichin menestynein elokuva, edellä jo mainittu Independence Day (1996) kuvasi vihamielisten avaruusolioiden hyökkäystä maapallolle. Sen ensimmäinen kolmannes keskittyi vähittäiseen uhan kasvattamiseen useiden ihmisryhmien näkökulmista ja huipentui (tuon ajan mittapuun mukaan) kaikkien aikojen erikoistehosteorgiaan muukalaisten tuhotessa USA:n tunnetuimpia maamerkkejä toinen toistaan näyttävämmin. Tuon kerrontatavan Emmerich osasi ja osaa edelleen hyvin, samoin näyttävien tehostejaksojen suunnittelun.

The Day After Tomorrow on Independence Dayn ilmeinen sisarteos. Se hyödyntää taiten tuon varhaisemman hitin hyvin toimineen ensimmäisen kolmanneksen reseptiä. Avaruusolioiden jättimäisten tuhoaja-alusten sijaan uhkan muodostavat tällä kertaa normaaliuomistaan karanneet luonnonvoimat, jotka nekin kykenevät saamaan aikaan hurjia, laaja-alaisia tuhoja.

Emmerich käyttää jälleen keskushenkilöinä toimivien Hallien ohella tuhonäkyjen todistajina sekalaisia ihmisiä eri puolilla Yhdysvaltoja, ja elokuvan ensimmäisen tunnin aikana uhan kasvattaminen sujuu häneltä vanhalla rutiinilla. Se onkin parasta Emmerichiä. Myrskyjen aiheuttamia täystuhoja kuvaavat erikostehostejaksot ovat parhaimmillaan leuat auki loksauttavan upeita. Jo pelkästään Los Angeles tornadojen kourissa sekä New Yorkiin saapuva hyökyaalto antavat tuntuvaa vastinetta elokuvalippuun sijoitetulle rahalle.

Emmerich on kuitenkin jo alusta alkaen heikoilla henkilöhahmojensa kanssa, ja kun elokuvan puolivälin jälkeen heidän pitäisi astua pääosiin erikoistehosteiden sijasta, The Day After Tomorrow muuttuu melko pitkäpiimäiseksi – aivan samalla tavoin kuin myös Independence Day lässähti komeimpien tehostejaksojensa jälkeen. Henkilöt eivät ole tulleet lainkaan lähelle, eivätkä heidän kohtalonsa tai välisensä suhteet jaksa paljoa kiinnostaa. Elokuva nilkuttaa kuitenkin sitkeästi maaliin, jääden tasan kaksituntiseksi.

The Day After Tomorrow saa ensi-iltansa koko maailmassa toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Missä olet silloin? Jos komeat ja kalliit tuhospektaakkelit kiinnostavat, niin elokuvateatterissa. Jos taas henkilöhahmovetoisempi ja fiksumpi kerronta kiinnostaa, luultavasti jossain muualla

Lisää luettavaa