The Handmaiden

GENRE , ENSI-ILTA 19.05.2017 TÄHDET

Eteläkorealainen Park Chan-wook muistetaan verisen tyylikkäästä ”kostotrilogiastaan” Sympathy for Mr. Vengeance (2002), Oldboy (2003), Lady Vengeance (2005). Väkivallan estetisoijana tunnetun ohjaajan viimeisimmässä elokuvassa väkivaltaa on lähinnä pinnan alla, ja se on luonteeltaan vihjailevaa ja aistillista. Päähuomion saa naisvartalo, jota sidotaan ja kuritetaan, palvotaan ja rakastellaan.

The Handmaiden on monipolvinen tarina petoksesta, halusta ja kostosta. Ja koska elokuva on Park Chan-wookin, se hämmentää samalla kun viihdyttää. Se on yllättävän hauska, puistattavan kiero ja hivenen hullu.

The Handmaiden perustuu löyhästi Sarah Watersin viktoriaaniseen Englantiin sijoittuvaan lukuromaaniin Silmänkääntäjä (2002/2006). Park on siirtänyt The Handmaidenin tapahtumat 1930-luvulle japanilaisten miehittämään Koreaan, missä taskuvarkaiden parissa kasvanut Sook-hee (Kim Tae-ri) ujutetaan äveriään japanilaisnaisen, lady Hidekon (Kim Min-hee), seuraneidiksi ja palvelijaksi.
Sook-heen pesti on osa suunnitelmaa, jonka hän on juoninut yhdessä charmantin herrasmiesvarkaan, kreivi Fujiwaran (Ha Jung-woo), kanssa. Tuore seuraneiti patistaa Hidekoa menemään kreivin kanssa naimisiin, mutta vain jotta hänkin saisi lopulta osuuden perijättären omaisuudesta.

Juonikkuus kääntyy Sook-heetä vastaan, kun hän joutuu Hidekon pauloihin. Salaiset rakkauden oppitunnit ladyn makuuhuoneessa pistävät palvelustytön pään pyörälle, ja huijaussuunnitelma alkaa tuntua yhä vaikeammalta toteuttaa.

”Mitä miehet haluavat naisilta yöaikaan,” kyselee Hideko Sook-heeltä viattomasti. The Handmaiden vastaa Hidekon kysymykseen satiirisesti. Ironisessa kaksoisvalotuksessaan elokuva osoittaa uskollisuutensa Watersin feministiselle alkuperäisteokselle. Naisten alkaessa vihdoin kertoa omia tarinoitaan saavat kuluneet tarinalinjat mennä moninkertaisesti sijoiltaan.

Mestarillisen hallittu The Handmaiden kertoo ihoa kihelmöivän jännitystarinan, jossa on kaikuja klassisista kauhuelokuvista (esimerkiksi Rebekka 1940 ja Yö kauhujen talossa 1963). Se on myös perversioilla herkutteleva psykodraama.
Hidekon setä (Cho Jin-woong) keräilee vanhaa eroottista kirjallisuutta, ja rahamiesten ja keräilijöiden iloksi järjestyt lukuiltamat sedän kirjastossa pitävät Hidekon kiireisenä. Hänestä on koulittu erinomaista esiintyjää ja lukijaa pikkutytöstä asti: hänen äänensä ja kauneutensa pitävät kiihottuneen yleisön istuintensa reunoilla.

Eroottisessa perinteessä naisen paikka on katseen ja halun kohteena. The Handmaiden mukailee konventioita ironisesta näkökulmasta. Elokuvan pornografinen kuvasto tekee siitä kuitenkin ristiriitaisen katselukokemuksen. Se on samaan aikaan heteromiehen märkä uni ja herkullisen kiero tarina naisten vapautumisesta.

Elokuvan pisimmälle viety lemmenakti toimikoon esimerkkinä: kahden rakastamaan vapautuneen ihmisen syleily on avoimen pornografista mutta myös vinosti riemastuttavaa, jopa kumouksellista. Chung Chung-hoon upea ja värikylläinen laajakangaskuvaus ja Cho Young-wukin dynaaminen score varmistavat, että seksikohtaus tavoittaa spektaakkelin keinotekoisen vaikuttavuuden.

Joko Park Chan-wookin ironiantajusta tai allekirjoittaneen mielikuvituksen laadusta puolestaan kertoo, että syviä suudelmia ja geishapallojen nuoleskelua näyttää todistavan yöllisen meren yllä loistava geishapallokuu.