The Last King Of Scotland

2.2.2007 00:00
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 02.02.2007

Idi Amin (1925–2003) hallitsi Ugandaa julmalla otteella vuosina 1971–1979 kaapattuaan vallan presidentti Milton Obotelta. Aluksi Aminia tervehdittiin niin Ugandassa kuin kansainvälisen yhteisönkin piirissä. Mutta kun maailmalle alkoi levitä tietoja hänen julmuuksistaan, alkoi tuki Aminin hallintoa kohtaan rapistua radikaalisti.

The Last King of Scotland alkaa Skotlannista, jossa nuori Nicholas Garrigan (James McAvoy) valmistuu isänsä jalanjälkissä lääkäriksi. Mutta toisin kuin isänsä, Nicholas ei halua asettua yleislääkäriksi johonkin pieneen kylään, vaan lähteä maailmalle ja tehdä jotain hyvää. Paikka, joka pääsee nauttimaan Nicholaksen hyvistä teoista, valikoituu aina niin hyvällä silmät-kiinni-ja-tökkäys-sormella-pyörivään-karttapalloon -metodilla. Niinpä Nicholas tulee lähteneeksi Ugandaan pienen kylän terveysasemalle, jota pyörittää lääkäri Merrit (Adam Kotz) vaimonsa Sarahin (Gillian Anderson) kanssa pyörittää.

Afrikassa vanhat siirtomaa-ajat alkavat olla ohi, ja mantereella kuohuu. Niin myös Ugandassa, jossa valtataistelu persidentti Oboten ja hänen kenraalinsa Amin välillä käy kiivaana. Amin kaappaa vallan ja kiertää maata vakiinnuttamassa valtaansa. Amin (Forest Whitaker) osuu matkallaan myös kylään, jossa Nicholas työskentelee. Amin joutuu auto-onnettomuuteen lähellä kylää, ja Nicholas kutsutaan hätiin. Amin tykästyy suorapuheiseen Nicholakseen, etenkin kun tämä skottina inhoaa englantilaisia yhtä paljon kuin Amin. Nuori lääkäri kutsutaan pääkaupunkiin Kampalaan Aminin uudeksi henkilääkäriksi. Nicholaksen ei auta kuin suostua, ja niin hän pääsee lähelle tuota karismaattista mutta vähintäänkin arvaamatonta diktaattoria. Aluksi Nicholas näkee Aminissa Afrikan uuden messiaan, mutta pian totuus vainoharhaisesta hirmuhallitsijasta alkaa paljastua.

The Last King of Scotland perustuu Idi Aminin henkilääkärin muistelmiin tapahtumista 1970-luvun Ugandassa. Näkökulma on tarkkaan rajattu. Se näyttää tapahtumat nuoren ja alkuun hyvinkin sinisilmäisen lääkärin silmin. Valinta on hyvä, koska muuten tämänkaltainen elokuva olisi voinut vajota raskaaksi ja tukkoiseksi elämänkertaelokuvaksi. James McAvoy (Narnia, Wimbledon) näyttelee hyvin roolissaan vastavalmistuneena lääkärinä, mutta show’n varastaa täysin Forest Whitaker (Phone Booth, The Crying Game) Idi Aminin roolissa. Whitaker näyttelee erinomaisesti selvästi mielenterveysongelmista kärsivää diktaattoria menemättä silti kesäteatterinäyttelemisen puolelle. Hän on roolissaan uskottava ja tekee Aminista melkein jopa ymmärrettävän hahmon. Juuri tunnistettavuus tekeekin verenhimoisesta tyrannista vieläkin pelottavamman.

Ohjaaja Kevin Macdonald on aiemmin ohjannut dokumentteja, ja The Last King of Scotland on hänen ensimmäinen näytelmäelokuvansa. Dokumenttaristin tausta näkyy hänen kerrontatavassaan, mutta näyttelijöiden ohjaaminenkin näyttäisi häneltä sujuvan. Muutamat sivuhenkilöt tosin jäävät hieman yksiulotteisiksi, kuten Gillian Andersonin esittämä lääkärin rouva, mutta kahden pääosanesittäjän intensiivisyys korjaa tilannetta. Elokuvan aihe on mielenkiintoinen, ja se on hyvin ja koskettavasti kerrottu.

Niin, ja miksi Idi Amin olisi Skotlannin viimeinen kuningas? Hän ihaili Skotlantia ja halusi vapauttaa maan englantilaisten ikeen alta. Aivan kuin hän oli vapauttanut Ugandankin. Omasta mielestään.

Lisää luettavaa