The Raid: Redemption on taide-elokuva, joka ei sovi kaikille. Se ei ole taidetta samassa kategoriassa kuin Michael Haneken (Kätketty) staattiset kuvat, vaan The Raid hönkii adrenaliinia pumppuun samaa tahtia Jason Stathamin Crank-teosten kanssa.

Footsteps-draamalla (2006) debytoinut ohjaaja Gareth Evans tapasi tulevien elokuviensa pääosat kuvatessaan taistelulajeista kertovaa dokumenttia Indonesiassa. Paikallisesta taidosta innostunut Evans kiinnitti taistelulajigurut Iko Uwaisin ja Yayan Ruhianin heti toiseen kokopitkäänsä, Merantau-toimintadraamaan (2009), mutta vasta Evansin kolmas elokuva, The Raid: Redemption, tekee herroista alan eläviä legendoja. The Raid unohtaa draaman ja keskittyy pelkkään toimintaan, sen koko julmassa tyylikkyydessään.

SWAT-poliisien iskuryhmä ujuttautuu pahamaineisen rikollispomon hallitsemaan kerrostaloon. Tehtävänä on saada pääjehu kiinni. Poliisien ja kohteen välillä on kuitenkin kymmeniä tappajien ja muiden rikollisten kansoittamia asuinkerroksia. Hiljainen valtausoperaatio muuttuu pian alun jälkeen avoimeksi sodaksi, jossa henki on halpaa ja ulospääsy mahdotonta – etenemisestä puhumattakaan.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Ahdinko loukussa olevien poliisien puolesta on todellinen, kun verta janoavia rikollisia putkahtelee jokaisesta ovesta ja ikkunasta enemmän kuin poliisit ehtivät teilata. Videopeleille ja zombiteurastuksille sukua oleva skenaario kääntyneekin helposti muille viihdealustoille.

Kliseisistä hahmoista, mielipuolisen pahasta rikollispomosta, tämän erikoistaitoisista alaisista, niljakkaasta poliisipampusta ja sankarin kotona raskaana odottavasta vaimosta, on koostettu perinteet uusiksi lyövä tapaus. Jatkossa kyseiset karikatyyrit voivat olla perua juurikin The Raidista.

Evansin raivoisassa mestauksessa tarinan rooli on tarjota uskottava viitekehys, jossa päähenkilöiden henkiinjäänti on joko mielekästä tai kiinnostavaa, usein molempia. Kyse ei siis ole tarinan erinomaisuudesta, vaan elokuvan tyylikkäästä sitoutumisesta genreensä. The Raid on toimintaelokuva, joka kerrankin tarjoaa lupaamaansa toimintaa, jopa enemmän kuin siltä ymmärtää odottaa.

Toiminta on monipuolista ja näyttävää. Nopeita leikkauksia tärkeämpiä ovat herkät refleksit. Elää tai kuolla kerrostalossa -yhteenotot vaihtelevat luita murtavista lähikontakteista hylsyjen vaihtoon ja näyttävään vapaapainiin. Ympäristöä on käytetty kekseliäästi hyväksi ja kaikki mätkintä on kohti vastustajan nopeaa nujertamista, puukkoja ei heilutella vain näön vuoksi.

Toimintaelokuvien aikajanalle tehtiin viimeksi merkintä Matrixin (1999) kohdalla. Huikean tyylitajun The Raid: Redemption on uusi merkkipaalu.

/ 5 tähteä