Transformers: Kuun pimeä puoli

GENRE ENSI-ILTA 29.06.2011 TÄHDET

Ensimmäinen Transformers neljä vuotta sitten ansaitsi paitsi miljoonatulot lippuluukuilla, myös yleisön ja kriitikoiden yleisen hyväksynnän. Sitä seurannut jatko-osa vei toiminnan uudelle tasolle ja talloi tarinan alleen: jokaiseen suuntaan paisutettu Kaatuneiden kosto herkutteli fotorealistisilla CGI-efekteillä ja Megan Foxin kurveilla.

Trilogian täydentävä Transformers: Kuun pimeä puoli vie kehityksen luontaiseen päätökseensä. Pohjalla olevaa autobotien ja decepticonien vuosituhantista taistelumyyttiä syvennetään taas, kun mukaan tuodaan nyt kylmän sodan varustekilpa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Ehren Krugerin kehittelemän tarinan juju on autobotien kuuhun syöksymä avaruusalus, jota Yhdysvaltojen hallitus on 1960-luvulta lähtien tutkinut.

Aluksesta löytyy Sentinel Prime, autobotien vuosikymmeniä uinunut komentaja ja Optimus Primen oppi-isä, johon luotetaan johtamaan hyvikset lopulliseen voittoon tyrannimaisista decepticoneista. Kiistakapulana ovat mystiset pilarit, joilla jälkimmäiset pyrkivät kutsumaan kollegansa Maan päälle ihmiskuntaa orjuuttamaan.

Käsikirjoitus on yksi iso sotku, jonka referoiminen osoittautuu mahdottomaksi. Kuvioihin sotkeutuu taas Shia LaBeoufin teinisensaatio Sam Witwicky, joka on pelastanut maailman kahdesti, mutta ei silti tunnu löytävän töitä. Elättäjänä hänellä on mallin mitat täyttävä Carly (Rosie Huntington-Whiteley), joka sietää Samia, vaikka tämä on sama hölösuinen rääpäle kuin aiemminkin.

Kakkososan jälkeen ohjaaja Michael Bay vannotti, ettei enää palaisi sarjan pariin. Vaan mitäpä ei mies tekisi, kun riittävästi tarjotaan taaloja? Kuun pimeän puolen kohdalla on ilmeistä, ettei Baylla ole enää mitään annettavaa saagalle. Valkokangas täyttyy entistä suuremmista ja komeammista taisteluista, joissa valtavat pilvenpiirtäjät muuttuvat jättirobottien pelinappuloiksi. Ja toki taas on hidastuksissa viuhuvia tähtilippuja.

Fysiikan lait heitetään ikkunasta ulos, ja samalla kaikkoaa vähäisinkin vaaran tunne. Sam ja Carly roikkuvat romahtavissa kerrostaloissa kymmenien metrien korkeudessa, viskoutuvat moottoritiellä kaahaavista urheiluautoista ja väistelevät ilmassa viuhuvia tykinkuulia tarjoten kyllä rutkasti silmäkarkkia, mutta kovin vähän mitään sen kestävämpää. Elokuva on yhtä virikkeiden tulvaa koko kestonsa ajan, mutta mitään ei jää käteen.

Kaksi- ja puolituntisena elokuva on kaikessa massiivisuudessaan sarjan turruttavin ja pitkästyttävin. Sen estetiikka nojaa näköaistin jatkuvaan stimulointiin: räikeimpänä alkujakso, jossa leikataan 1960-lukulaisista uutisfilmeistä yhtäkkiä alavinkkelistä kuvattuihin, neitseellisen valkean paitulin paljastamiin pakaroihin. Rytmitystä ei ole nimeksikään eikä ADHD-kerronta malta keskittyä yhteenkään tarinan osa-alueeseen – käsikirjoitus on pullollaan vuorosanoja, joiden painokkuus tuhritaan hukuttamalla ne muun tauhkan sekaan.

Sivuroolissa vero-ongelmissa kierinyt John Malkovich kerää helpot rahat Samin eksentrisenä pomona, ja uusina kasvoina nähdään myös Patrick Dempseyn rahanahne bisnesmies ja Frances McDormandin mustapukuinen päättäjä. Tutut roolinsa uusivat John Turturro, Josh Duhamel ja Tyrese Gibson.

Anton Vanha-Majamaa

Tähdet: ★

Transformers: Kuun pimeä puoli – Traileri


Filmtrailer.com


Aiheeseen liittyvät elokuvat