Tsamo

15.4.2015 15:55
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 17.04.2014

Ymmärrän mitä Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui haluavat kertoa Tsamolla, ymmärrän sen erittäin hyvin. Aihe on tärkeä. Elokuva on allegoria sille, kuinka alkuperäiskansoja riistetään. Riistoa on tapahtunut kautta historian, eikä sille näyttäisi tulevan loppua, ennen kuin monikulttuuriset megayritykset muokkaavat tuhopolitiikkaansa inhimillisemmäksi.

Kyseessä on humanitaarinen vääryys, jolle suurin osa ihmisistä sulkee silmänsä, koska egosentrisen kulutusyhteiskunnan hedonismiin taipuvainen robottikansalainen haluaa ympäröidä itsensä mukavuuksilla – ulkopuolelle jäävän maailman epäkohdille on täten helppo ummistaa silmänsä.

Ikävä kyllä vakavasta aiheestaan huolimatta Tsamon elokuvallisia meriittejä ei voi millään tasolla kehua. Se on kuin kesäteatterin puolivakavissaan tehty piskuinen esitys, jota kautta turkiksiin pukeutuvat mammat voivat kanavoida huonoa omaatuntoaan kahvikutsuilla, joissa juodaan design-kupeista brasilialaiselta lapsiorjaplantaasilta tuotettua kahvia ja tuhistaan ensimmäisen maailman ongelmille.

Onkin harmillista, että Tsamo kompastelee niin paljon. Se on äärimmilleen pitkitetty, erittäin hidas elokuva. Lyhytelokuvaformaatti olisikin sopinut Tsamolle paremmin. Tarinan olisi voinut tiivistää propagandistiseksi tietoiskuksi, joka pakottaisi turkismammatkin pohtimaan kahvikupposensa sisältöä.

Tsamon sisältö on helppo tiivistää muutamaan lauseeseen: Suomi ja Alaska kuuluivat 1860-luvulla Venäjän keisarikunnalle. Alaskan kuvernöörinä toimii suomalainen mies, jonka veli ostaa pienen intiaanitytön ja tuo hänet mukanaan Suomeen. Intiaanityttö joutuu keskelle indentiteettitaistelua. Toisaalla hänestä koulitaan kristilliseen perinteeseen kasvavaa yhteisön jäsentä, toisaalla hänestä taas muokataan orjaa, mutta kuinka käy tytön pakanallisten juurten?

Klassinen tarina siis. On oikeasti suuri harmi, kun kuvallinen anti ei tue kertomusta. Puhumattakaan näyttelijöistä, joiden töksähtelevä dialogi saa katsojan etsimään poispääsyä teatterista.

Pääosin Loviisan historiallisissa puitteissa kuvattu Tsamo keskittyy hämmentävästi vain muutaman pikkuriikkisen huoneen sisältöön. Katsojaa alkaa vaivaamaan klaustrofobia, kun useamman minuutin mittainen kohtaus toisensa perään kuvataan näissä huoneissa. Immersiota pilaavia moderneja asioita, kuten metallisia vesiräystäitä, Abloyn lukko sekä kirkkaasti hohtava metallikatto, on jäänyt kuviin. Budjetin kokoluokka selittää paljon, mutta silti suuren osan näistäkin lapsuksista olisi voinut leikata kuvan ulkopuolelle paremmalla kamerakulmalla.

Tsamossa olisi ainesta kiinnostavaan elokuvaan, mutta ikävä kyllä sitä potentiaalia ei ole käytetty hyväksi. Elokuva sortuu kuin atsteekkijumala Quatzelcoatlin temppeli Amazonin varressa. Harmi.

Tsamo -elokuvan traileri

Lisää luettavaa