Aleksi Salmenperä ilahduttaa elokuvakansaa jälleen uudella yllätyksellisellä elokuvallaan. Salmenperän teokset ovat omaperäisiä ja aina laadullisesti yhtä tasokkaita. Heti ei tule mieleen toista suomalaista elokuvaohjaajaa, jonka filmografia olisi pysynyt yhtä korkeatasoisena elokuvasta toiseen.
Tyhjiö on monin tavoin tekijänsä kokeellisin elokuva. Se kertoo kirjailija Eero Kailasta (Tommi Korpela) ja hänen näyttelijävaimostaan Pihla Sucksdorffista (Laura Birn). Molemmat ovat omilla taiteenaloillaan menestyneitä, mutta Eero ei ole saanut kirjoitettua viiden vuoden suhteen aikana mitään. Pihlan ura sen sijaan on nousujohteista, eikä elokuvaura ole rajoittunut enää pelkästään Suomeen.
Kumpikaan taiteilija ei halua tehdä kompromisseja omasta taiteilijuudestaan, joten kevyesti ja suhteellisen hatarasti toisiaan tukien he lähtevät etsimään omaa mestariteostaan tai tietään maineeseen. Kirjailija toivoo löytävänsä inspiraation, näyttelijä tien Hollywoodiin.
Elokuva etsii vastauksia nerokkaan maltillisesti ja hykerryttävän hauskasti myös suurempiin taiteellisiin kysymyksiin, kuten ovatko englanninkieliset elokuvat arvokkaampia tai onko menestys tavoittelemisen arvoista. Onko oma ura yleensä lopulta tärkeämpi kuin perhe ja mistä onnellisuus lopulta koostuu. Vaikka pohjalla on sinänsä vakavia pohdintoja, elokuva ei missään vaiheessa unohda olevansa komedia. Hyvin hauska sellainen.
Tyhjiössä taiteilijuus on kriisissä ja romahtaa monin eri tavoin. Kaikki absurdius syntyy todellisuudesta.
Inspiraatiota etsitään Kuubasta saakka, vaikka todellisuudessa ihminen luo itse oman inspiraationsa. Kokemukset tietenkin voivat auttaa, mutta esimerkiksi menestyskirjailja Kuutsa (Hannu-Pekka Björkman) ei tarvitse suuria kokemuksia erinomaisiin ja luettuihin suurteoksiinsa.
Osaltaan Tyhjiön voi tulkita myös kritiikkinä nykypäivän viihdeteollisuudesta. Tarvitaan suuria räjähdyksiä, nopeita leikkauksia ja paljasta pintaa, jotta yleisö saadaan kiinnostumaan kulttuurin tarjoamista mahdollisuuksista. Taiteesta on tullut viihdettä ja viihteestä teollisuutta. Kuutsa on kaiken tämän vastavoima, joka kirjoittaa pienessä mökissään Lapissa paksuja, ajatuskeskeisiä romaaneja.
Kuutsa ei ajattele menestystä, hän menestyy. Eero ei löydä omaa ääntään tai saa ajatuksesta kiinni, käy tyhjäkäynnillä ja istuu oman parisuhteensa luomassa tyhjiössä. Pihla tavoittelee menestystä epätoivoisesti ja lopulta tulkinta jätetään katsojalle – onnistuiko hän tavoitteessaan?
Tyhjiö läpikäy tarkasti kaiken mitä väitän jokaisen taiteilijan ja ihmisen joskus käyvän läpi, aina epävarmuudesta jopa eksistentiaalisiin kriiseihin ja omanarvontunteen täydelliseen romahtamiseen. Korpelan, Birnin ja Björkmanin hahmot ovat herkullisia ja täydellisiä karikatyyrejä. Kaikista elokuvan hahmoista taide ja taiteilijuus katoaa, mutta eri tavoin.
Ville Tantun kekseliäs musiikki tuo osaltaan elokuvaan kaivatun ainutlaatuisen tunnelman. Tyhjiö tekninen puoli kuvauksesta ja leikkauksesta lähtien toimii erinomaisesti, paikoin rohkeastikin. Juuri Tyhjiön kaltaista rohkeutta ja omaperäisyyttä kotimainen elokuvakenttä kaipaa.
