Vain maailmanloppu

/ GENRE ENSI-ILTA 14.04.2017 TÄHDET

Louis (Gaspard Ulliel) matkaa takaisin kotiin tarkoituksenaan kertoa perheelleen olevansa kuolemansairas. Kotona odottavat erikoinen äiti Martine (Nathalie Baye), aggressiivinen veli Antoine (haaskattu Vincent Cassel) ja tämän ujo vaimo Catherine (Marion Cotillard) sekä Louisin sisko Suzanne (Lea Seydoux), joka tuskin tuntee veljeään, joka on ollut poissa 12 vuotta. Päivän aikana perhe joutuu kohtaamaan toisensa ja voimakkaat tunteet tulevat esille eikä Louis tiedä miten tuoda sairautensa esille. Ehkä veri ei olekaan vettä sakeampaa.

Vain maailmanloppu on haastava elokuva. Se on sekoitus perhedraamaa ja melodraamaa, eikä se aina onnistu olemaan mielenkiintoinen tai uskottava. Douglas Sirk, melodraaman isä ja mestari, saattaisi kääntyä haudassaan muutaman kohtauksen aikana, sen verran tökeröä käsikirjoitus on.

Ohjaaja Xavier Dolania ei voi kuitenkaan syyttää varman päälle pelaamisesta, sillä Vain maailmanloppu on loputtoman kunnianhimoinen. Se on kuvattu lähinnä pelkkiä lähikuvia käyttäen, mikä luo katsojan olonsa epämukavaksi saavaa klaustrofobista tunnelmaa. Jos elokuva onnistuu saamaan katsojasta irti fyysisen reaktion ilman verta ja suolenpätkiä, ollaan voiton puolella. Elokuvan 99 minuuttia tuntuvat kuitenkin huomattavasti pidemmiltä, varsinkin kun kyseessä on vahvasti dialogivoittoinen elokuva. Dolanin edellinen elokuva Mommy oli raastava kuvaus äidin ja pojan väkivaltaisesta suhteesta, ja Vain maailmanloppu tuntuu särmättömältä ja harjoitellulta siihen verrattuna.

Dolan on valinnut elokuvaansa Ranskan parhaimmat näyttelijät ja se kannattaa. Cotillard, Cassel, Baye ja Seydoux kannattelevat elokuvaa, joka olisi helposti suistunut pelkäksi melodraamaksi. Se onnistuu olemaan myös kypsä kuvaus perheestä, jonka sisällä kuohuu, ja se on nimenomaan taidokkaiden näyttelijöiden ansiota.

Gaspard Ulliel, joka tunnetaan muun muassa Nuori Hannibal -elokuvasta, tekee hienon roolisuorituksen Louisina, mutta toimii lähinnä loputtomien monologien kuuntelijana. Liian monet kohtaukset tapahtuvat Louisin seisoessa hiljaa oven suussa kun muut puhuvat. Ulliel lähinnä tuijottaa ulos ikkunasta tai välttelee muiden katsetta. Vasta lopussa kaikki näyttelijät pääsevät saman pöydän ääreen. Tunteiden kuohuessa näyttelijät saavat toisistaan ponnahduspintaa, ja se tuo elokuvaan paljon kaivattua eloa.

Vain maailmanloppu on silti ensiluokkainen elokuva. Sen parhain kohtaus tapahtuu elokuvan keskivaiheilla kun Louis ja Martine jakavat hiljaisen hetken kahdestaan. Elokuva on silloin traagisimmillaan ja aidoimmillaan todistaen, että vähemmän on joskus enemmän. Elokuva malttaa pysähtyä ja antaa hahmojen vain olla, ja se on hienoa. Näitä hetkiä olisi toivonut olevan enemmänkin, mutta myös elokuvan loppu on erinomainen. Vincent Cassel, joka lähinnä yrmyilee taustalla, pääsee vihdoin valloilleen ja todistaa olevansa edelleen aikansa hienoimpia miesnäyttelijöitä. Cassel on raaka, traaginen, inhottava ja ennen kaikkea aito, kaikkea mitä hahmolta toivookin.

Dolan on saanut näyttelijöistään irti hienot roolisuoritukset ja elokuva onnistuu myös muilla osa-alueilla. Erityisesti Andre Turpinin kuvaus on hienoa.