Yhdysvaltain presidenttiä ammutaan terrorismin vastaisen huippukokouksen yhteydessä, ja jo kertaalleen presidentin hengen pelastaneen, Dennis Quaidin näyttelemän agentin tehtäväksi tulee ottaa ampuja kiinni. Konfliktia ympäröivää yhtätoista minuuttia tarkastellaan kahdeksan eri henkilön näkökulmasta ja niiden kautta tarina saa aina uusia, toisiaan täydentäviä ulottuvuuksia.
Tapahtumaa kuvaava turisti saa taltioitua kameraansa jotain sellaista, mitä henkivartijat eivät nähneet, espanjalainen poliisi tietää jotain, mitä muut eivät tiedä ja jäätelöä syövä pikkutyttö on keskellä tapahtumia, joiden merkityksestä hänellä ei ole aavistustakaan. Kerrontatapa, jossa sama hetki käydään läpi usean eri henkilön kautta, on mielenkiintoinen ja erilainen, mutta samalla myös riskialtis.
Monesta yksittäisestä tarinasta koostuvien elokuvien ongelma on mukaan pääsemisen vaikeus. Ne saattavat jäädä katsojalle kokonaisuutena hivenen etäiseksi. Vantage Point ei jää varsinaisesti etäiseksi, mutta aiheuttaa senkin edestä turhautumista, kun tarina palaa kahdeksan kertaa takaisin lähtöruuttuun alkaakseen jälleen alusta.
Yhdysvaltalaiset ovat mestareita tekemään tiivistunnelmaisia ajojahtielokuvia, joissa syyllisen tai kaiken takana olevan tahon henkilöllisyys selviää pala palalta. Myös Vantage Pointia on helppo kehua heti alusta alkaen läsnä olevasta jännittävästä tunnelmasta sekä juonittelun laajamittaisesta ja ennalta arvaamattomasta verkostosta. Elokuvan juoni on hyvä, ja mielenkiinto säilyy alusta loppuun, mutta valitettavasti se myös sortuu yhteen yhdysvaltalaisten perisyntiin, yliampumiseen.
Kaikki pommi-iskun jäljiltä mystisesti korjaantuneet videokamerat ja takaa-ajokohtausten uskomattomat suoritukset olisi mahdollista antaa anteeksi, mikäli niillä olisi tarinan etenemisen kannalta ratkaiseva merkitys. Nyt kyseiset yksityiskohdat ovat vain täysin merkityksetöntä pullistelua. Yliammunta kiteytyy ehkä parhaiten Forest Whitakerin näyttelemään super-oikeamieliseen hahmoon, joka on sydämeltään niin puhdas, että voisi kai halutessaan muuttaa veden viiniksi tai kävellä vetten päällä. Toki Quaidin esittämä halveksittu hengenpelastaja-agentti ja pelkkää hyvää tarkoittava presidenttikin pärjäävät kiitettävästi epäinhimillisyyskilpailussa, jota valkokankaalla käydään.
On käsittämätöntä, että vuodesta toiseen voidaan tehdä useita elokuvia, joissa agentti joutuu taistelemaan yksinään jotakin arabivaltiota tai Vladimir Putinin näköisen johtajan hallitsemaa nimetöntä diktatuuria vastaan pelastaakseen Yhdysvaltain presidentin hengen tai jopa koko demokratian. Ja vielä käsittämättömämpää on se, että näitä samoja elokuvia on silti ihan hauska ja mukava katsella. Vantage Pointkin on oikein kelpo viihdettä, jos vain kykenee katsomaan sen korniutta läpi sormien.
Lauri Saarilehto