Bourgogne on koillisessa Ranskassa sijaitseva tunnettu viinialue, joka tunnetaan parhaiten Chardonnay- ja Pinot noir -rypäleistään. Alueella tuotetaan niin tavanomaisia tilaviinejä kuin parhaita grand cru -viinejä. Usein samoilta tiloilta.
Juuri tällainen on viinitila, josta Jean (Pio Marmaï) on lähtöisin. Hän on viettänyt viimeiset kymmenen vuotta maailmaa kiertäen mutta palaa kotiinsa, kun kuulee isänsä makaavan kuolinvuoteellaan. Sillä aikaa, kun Jean on kolunnut maailmaa ja perustanut Australiaan oman viinitilansa, on asioita mennyt eteenpäin kotonakin. Sisko Juliette (Ana Girardot) on ottanut vastuun viininteosta tilalla yhdessä tilanhoitajan Marcel’in (Jean-Marc Roulot) kanssa. Sisaruksista nuorin Jérémie (François Civil) on ehättänyt naimisiin ja on poikavauvan isä.
Nuorempien sisarten vastaanotto tuhlaajapoikaa kohtaan on erilainen, Juliette on iloinen nähdessään isoveljensä, kun taas Jérémie on suorastaan vihamielinen. Hän kokee Jeanin jättäneen perheensä oman onnensa nojaan, etenkin kun ei saapunut heidän äitinsä hautajaisiin muutamaa vuotta aiemmin. Jeanilla alkaa kova työ rakentaa luottamus uudestaan sisarustensa suhteen.
Isä kuolee pian Jeanin saapumisen jälkeen, ja hautajaiset hoidetaan. Pesänselvitys tuo eteen tilan pahat rahavaikeudet, joita maksettavaksi lankeava perintövero ei helpota. Jean haluaisi päästä takaisin Australiaan, jossa häntä kaipaavat viinitilan lisäksi vaimo Alicia (Maria Valverde) ja heidän nuori poikansa Ben (Sean O’Gara-Micol). Sadonkorjuu on kuitenkin alkamassa, ja kaikki kädet tarvitaan apuun.
Viinitilamme Ranskassa kuulostaa jo sellaisenaan kiinnostavalta ja idylliseltä elokuvalta. Alkuperäinen ranskankielinen nimi Ce qui nous lie viittaa jotakin joukkoa yhdistävään asiaan. Tässä tapauksessa se on perheen yhteinen viinitila, jonka eteen kaikkien on ylitettävä itsensä ja omat tarpeensa. Tämän ymmärtämiseksi ei tarvitse juuri älynystyröitään raapia. Elokuvan maisemat ovat kauniit ja on erittäin mielenkiintoista nähdä viinitilan koko vuodenkierto sen eri vaiheineen. Yleensä kuvitus sen tiimoilta keskittyy kasvukauteen ja sadonkorjuuseen.
Keskeiset hahmot ovat taidolla kehitelty ja heidän kaikkien nahkoihin on helppo samaistua. Käsikirjoitus on tasapainoinen, mutta sitä vaivaa sen yllätyksettömyys. Aineksia on kasattu ehkä yhteen elokuvaan liikaakin, kun jokaiselle perheen jäsenelle on kirjoitettu kunnon taustatarina, jota jokaista voisi helposti seurata syvemmällekin. Lopulta se ei päädy kertomaan oikeastaan juuri mistään.
Jean kipuilee oman itsenäisen elämänsä ja vaikean isäsuhteensa kanssa. Hän on aina kokenut, että vanhimpana lapsena isä (Éric Caravaca) oli häntä kohtaan tarpeettoman ankara, ja juuri tuota ankaraa isää hän aikoinaan lähtikin pakoon. Toisaalta perheen tila ja sisarukset tarvitsisivat Jeania, mutta niin tarvitsevat hänen perheensä Australiassa.
Viininteon saloihin kovasti tietään etsivä Juliette haluaa säilyttää tilan viinien maineen ja maun, mutta saada silti oman makunsa esille. Nuorin poika Jérémie elää vaimonsa (Yamée Couture) kanssa appivanhempiensa (Jean-Marie Winling, Florence Pernel) tiukan kontrollin alla saamatta lainkaan omaa rauhaa.
Kuten yleensäkin ranskalaisissa elokuvissa niin myös tässä puhutaan paljon. Suu ei juuri lakkaa käymästä ja tunteet vaihtelevat ilon, surun ja kiihtymyksen välillä nollasta sataan sekunneissa. Tunne-elämän muutokset ovat välillä huonosti motivoituneita ja jättävät katsojan hämmennyksen valtaan. Silti juuri mitään ei jää käteen.
Viinitilaamme Ranskassa on markkinoitu komediana, mutta mitään erityisen komediallista siinä ei ole, silkkaa pitkäpiimäistä draamaa. Elokuvan yhdeksi hahmoksi voi hyvin nimetä itse tilan köynnöksineen, ja se onkin kaikista kiinnostavin hahmo.