Vuonna 85

25.1.2013 08:59
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.01.2013

Televisioviihdyttäjästä ja koomikosta elokuvaohjaajaksi siirtyneen Timo Koivusalon monissa elokuvissa on ollut aiheena musiikki. Tapio Rautavaarasta, Irwinistä ja Jean Sibeliuksesta kertovien elokuvien jälkeen hän on tarttunut manserockin aikakauteen. Vuonna 85 perustuu samannimiseen musikaaliin, joka on näyttämöllä kerännyt peräti 250 000 katsojaa.

Elokuvan toisena ohjaajana onkin näyttämömusikaalin ohjaaja ja kirjoittaja Riku Suokas. Elokuvaversio ei kuitenkaan ole musikaali, vaikka siinä soikin 80-luvun klassinen manserock, jota esittävät Eppu Normaali, Popeda ja Juice Leskinen. Juice kuoli vuonna 2005, mutta Eppu Normaali ja Popeda ovat päässeet myös elokuvaan mukaan. Eppu Normaalin Martti Syrjä esittää portsaria nimeltä Jyrki Boy ja muu bändi esittää tanssiorkesteria. Popeda esittää Popedaa.

Elokuvan varsinaisia päähenkilöitä ovat kuitenkin Reino Nordinin ja Malla Malmivaaran esittämät nuoret rakastavaiset, joiden tarina kerrotaan musiikin säestyksellä. Pojan nimi on Tommi Turmiola ja tytön Karoliina. Kaksikko viettää ohimenevän hetken kesäisenä yönä Pyynikillä ja lähtee sen jälkeen omille teilleen. Lokomon duunarina työskentelevä Tommi ei saa Karoliinaa mielestään, vaan lähtee Datsunillaan etsimään festivaalikesää viettävää ihastustaan.

Tommin, Karoliinan ja Jyrki Boyn lisäksi kaikki muutkin roolihahmot ovat saaneet nimensä manserockista. Esimerksi Popedan tuotannosta inspiraation saaneita roolihahmoja ovat komisario Peppone (Tapio Liinoja) ja Palle (Mikko Nousiainen).

Vuonna 85 on farssi, jollaista osaa Koivusalon pajalta odottaa. Laulut kuljettavat tarinaa pääosin sujuvasti, mutta ohjausratkaisut ovat usein liian itsestään selviä ja helppoja. Kun taustalla lauletaan ”Kaasua, komisario Peppone”, niin näytetään miten Tapio Liinoja painaa kaasupoljinta. Sukset-biisin aikana lähdetään tietenkin ladulle.

Vuonna 85 on Koivusalonkin työksi höyhenenkevyttä höpöviihdettä, mutta ehkäpä siitä tulee kotimainen camp-klassikko, jota myöhemmät sukupolvet menevät katsomaan roolihahmoihin pukeutuneina kuin Rocky Horror Picturen Show’ta.

Vuonna 85 -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa