War/Peace

/ / GENRE ENSI-ILTA 12.05.2017 TÄHDET

”Tämä on propagandaelokuva. Rauhan puolesta.” Näillä sanoilla alkaa suomalaisen joogaopettajan ja elokuvantekijän Inderjit Kaur Khalsan (Brooklynin pojat) dokumentti War/Peace, joka kertoo Yhdysvalloissa 1970-luvulla vaikuttaneen radikaaliryhmän tarinan.

The Weather Underground -järjestö aloitti rauhanomaisella aktivismilla mutta siirtyi myöhemmin käyttämään väkivaltaa, pelottelua ja räjähdysaineita. Dokumentissa haastatellaan ryhmän perustajajäseniä, joista osa katosi vuoden 1970 epäonnistuneen pommi-iskun jälkeen maan alle ja osa joutui vankilaan.

Dokumentin keskushahmoihin kuuluvat nyt jo yli 70-vuotiaat aktivistit Bill Ayers ja hänen vaimonsa Bernardine Dohrn. Ayersin silloinen tyttöystävä kuoli pommi-iskussa. Dohrn toimi järjestön johtajana, ja hänestä tuli yksi Yhdysvaltain etsityimmistä rikollisista 1970-luvulla.

Veteraaniaktivistien lisäksi Khalsa on haastatellut yhdysvaltalaisia toimittajia ja tutkijoita, joihin kuuluu muun muassa kielitieteilijästä yhteiskuntakriitikoksi siirtynyt maailmankuulu professori Noam Chomsky.

Arkistomateriaaleista, uutisfilmeistä ja tuoreista haastatteluista on syntynyt sujuvasti etenevä ja kiinnostava dokumentti, joka nostaa esille monenlaisia ajatuksia poliittisen aktivismin keinoista.

”Se mikä on toiselle vapaustaistelija, on toiselle terroristi”, sanoo julisteen ristiriitainen iskulause, joka kuvaa elokuvaa hyvin.

Jussi Huhtala