Kosto on suloinen, tai niin ne väittävät. Argentiinalainen pikimusta komedia Wild Tales näyttää nerokkaasti millaisia seuraamuksia kostonhimosta voi syntyä. Mitä siis tapahtuu, kun punainen verho heilahtaa silmiemme eteen ja mielemme valtaa puhdas viha? Osa meistä lamaantuu, osa alkaa suunnitella mitä monimutkaisempia suunnitelmia väärintekijän pään menoksi ja moni meistä vain räjähtää.
Koston väline on kuitenkin moninainen. Wild Tales esittelee meille lentokoneen, auton, rotanmyrkkyä, pommin sekä vasaran. Voiton vie kuitenkin viimeinen, tuoreen morsiamen silmittömäksi äityvä puhdas ja alaston viha, jonka kohteeksi joutuvat myös sivulliset. Jokaisessa kuudessa episodissa on sysimustaa huumoria, joka pistää kevytmielisemmänkin kukkahattutädin kakomaan suuhunsa, kun paska osuu tuulilasiin – kirjaimellisesti.
Espanjalaisten Almodóvarin veljesten tuottama herkullinen kostokomedia on tehty tarkkuudella. Erikoisefektit ovat uskottavia ja kuvausjälki on virheetöntä. Paikoittaiset juoniaukotkaan eivät haittaa, sillä pääosissa on kuitenkin musta huumori ja ironia. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Damián Szifrón tekee hyvää työtä erinomaisesti näyttelevien näyttelijöiden kanssa. Musiikilliset silmäniskut vievät katsojan spagetti-westernien suuntaan.
Wild Tales oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar -ehdokkaana, mutta elokuvan paikoittain brutaali ja alatyylinen kuvasto oli luultavasti liikaa Yhdysvaltain elokuva-akatemialle, eikä elokuva himoittua pystiä voittanutkaan. Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, Wild Tales on äärimmäisen hauska ja tuore komedia, jota ei hirveän tosissaan kannata ottaa, vaikka jokainen elokuvan tarina voisikin olla surkuhupaisa esimerkki oikean elämän kostotragedioista.