Winx Club – Syvyyksien salaisuus

7.5.2015 14:30
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 08.05.2015

Winx Club – Syvyyksien salaisuus on elokuva Iginio Straffin luoman animaatiosarjan pohjalta. Sarjahan kertoo joukosta keijuja, jotka kaveeraamisen välissä taistelevat pahaa noitakolmikkoa vastaan ja tapailevat poikaystäviään. Keijujen maailma on kaunis ja värikäs mikä miellyttää varmasti ala-asteikäisiä pieniä tyttöjä. He ovat selkeästi tämän sarjan kohdeyleisö.

Kolmas Winx-elokuva vie tyttöjoukon taisteluun Trix-noitia ja pahaa Politeaa vastaan. Politea usuttaa Trix-noidat kaappaamaan Bloomin poikaystävän prinssi Skyn. Ääretön meri on nimittäin saastunut, jolloin sen voimatasapaino on järkkynyt. Trix-noidat: Icy, Darcy ja Stormy liittoutuvat yhteen Politean kanssa, jotta heistä voisi tulla äärettömän meren hallitsijoita. Tähän he tarvitsevat kuninkaallisen elämänvoimaa, jotta he saavat entisen meren hallitsijan vapautettua kadotuksesta ja löytääkseen mittaamattomia voimia sisältävän maagisen esineen. On siis Winx-tyttöjen tehtävä kerätä rohkeutensa ja yhteistyönä mennä noitien perään pelastamaan Sky ennen kun maailma on tuhon oma.

Suomen televisiossa pyörivä Winx Club -sarja on tehty pääosin käsin piirtämällä. Winx Club – syvyyksien salaisuus on sen sijaan tehty täysin tietokonegrafiikoilla. Tämä on mahdollistanut värikkäiden ja maagisten maisemien synnyn. Erityisesti merenalainen maailma on kaunis. Hahmojen ulkonäkö kärsii tietokonegrafiikkavalinnasta. Sarjassa hahmot näyttävät selkeästi erilaisilta ja erottuvat aina muista hahmoista olivat he sitten keijumuodoissaan tai ei. Hahmojen liikehdintä näyttää tökeröltä, mutta onneksi tarttuvan kappaleen säestämänä tapahtuvat muuntautumisosiot näyttävät kauniilta ja sulavilta. Niihin on selkeästi panostettu ja niitä on hyvä ihastella.

Ääninäyttely elokuvassa menettelee. Hahmot kuulostavat samankaltaisilta kuin sarjassakin ja heittävät hahmoilleen tyypillisiä vitsejä. Diandra suoriutui roolistaan hyvin. Skyn ääninäyttelijä ei puolestaan vakuuta Bloomia rakastavana kaukaisen valtakunnan prinssinä. Käsikirjoitusta olisi voinut hieman hioa. Englannin kielestä tutut sananparret eivät kuulosta hyviltä, kun ne sanoo suomeksi sanasta sanaan. Hiomisvaran huomasi myös siitä, että käännösvalinnat eivät sopineet hahmojen suiden liikkeisiin.

Winx Club – Syvyyksien salaisuus on sarjan ystäville tehty seikkailu, joka samalla yrittää saada pohtimaan miten luontoa tulisi kohdella. Luonnonsuojeluteeman käsittely jää hyvin vähäiseksi. Jotkut saattavat huomata, että Politea-hahmon nimi voisi olla sanaleikki englannin kielen sanasta pollution, joka tarkoittaa saastuttamista. Onneksi mitään luonnonsuojelusaarnaa ei elokuvassa kuultu. Winx-klubi-sarja kuten myös Syvyyksien salaisuus on tehty perheen pienille prinsessoille, jotka nauttivat kauniista vaatteista, meikkaamisesta, poikien kiusaamisesta ja hauskanpidosta kavereiden kanssa.

Winx Club – Syvyyksien salaisuus -elokuvan traileri

Lisää luettavaa