You’re Next

14.11.2013 09:56
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 15.11.2013

Yhdysvalloissa yksi kuumimmista uusista elokuvagenreistä on mumblegore. Kyse on pari-kolmekymppisten ohjaajien pienen budjetin kauhuelokuvista, joiden hahmot ovat indiedraamoista kauhuun eksyneitä mutisevia hipstereitä. Hahmot – joita näyttelevät usein muut ohjaajat ja samat vakionaamat – ovat arkisuudessaan melkoinen vastakohta vanhempien slasher-kauhujen nuorille mannekiineille. Elokuvat keräävät ensisijaisesti yleisöään festivaaleilla. Välillä jokin niistä pääsee suurempaan levitykseen, kuten antologiat V/H/S ja V/H/S 2.

You’re Nextin päärooleista löytyy useita suosituimmista genren ohjaajista ja näyttelijöistä. Festivaaleilla ihastusta herättänyt elokuva odotti silti laajempaa levitystä kahden vuoden ajan. Nyt miljoona dollaria maksanut elokuva on tuottanut omansa takaisin jo yli kaksikymmenkertaisesti.

Rikas Davisonin pariskunta järjestää perhekokoontumisen hääpäivänsä kunniaksi. Syrjäseudulla sijaitsevaan hienostokartanoon saapuu juhlimaan pariskunnan kolme lasta puolisoineen. Pikkupalkkainen opettaja Crispinin (AJ Bowen) tyttöystävä Erin (Sharni Wilson) on tämän entinen oppilas, mikä herättää Crispinin juppiveli Drakessa (Joe Swanberg) halveksintaa.

Kesken juhlien taloon hyökkää joukko eläinnaamareihin pukeutuneita miehiä. Perheenjäsenet yrittävät suojautua väkivaltaisilta hyökkäyksiltä samalla kun pohtivat hyökkääjien motiiveja. Kekseliäät hyökkääjät napsivat perheenjäseniä väkivaltaisilla ansoilla ja hyökkäyksillä.

Hahmoja alustetaan ihailtavan ripeästi mutta tarkasti elokuvan alussa. Pienet kohtaukset, joissa esimerkiksi pikkupalkkainen opettaja Crispin keskustelee isänsä kanssa urastaan tai juppiveljensä Draken kanssa ex-oppilaastaan, nykyisestä tyttöystävään, ovat sopivan arkista draamaa. Samalla hahmot ovat koomisen pikkumaisia ja säälittäviä ihmisiä, mutta ilman esimerkiksi Woody Allenin hahmoja leimaavaa itsetietoisuutta.

Kyseessä on silti ennen kaikkea totinen kauhuelokuva, joka kierrättää kauhuperinteitä ihailtavalla näkemyksellä. Säikyttelyt ovat kekseliäitä, ja näkökulmien ja voimasuhteiden vaihtelut pitävät elokuvan virkeänä. Kestoa on tiukat puolitoista tuntia. Elokuva ei missään vaiheessa analysoi itseään tai lajityyppiään kuten taannoinen Cabin in the Woods tai edes pilkkaa perinteitä – paitsi jos tappajien tapa kirjoittaa tappouhkaukset seinille yhtenäisellä, tyylitellyllä fontilla lasketaan virnuiluksi.

Toiminnan alkaessa elokuva ei säästele kauhussa ja tunnelatauksessa, mutta kaikista hauskimmat hetket ripotellaan kauheuksien väliin. Vakavamielistä goremässäilyä ja kauhua saattaa seurata hienovaraisen tummalla komedialla sävytettyjä kauheuksia, joille nauramisen sopivuudesta on vaikea olla varma.

Elokuvan loppupuolella käsitellyt teemat eivät ole erityisen merkityksellisiä, eikä taustatarinakaan ole kovin säväyttävä, mutta arkisuus tuntuu kuitenkin raikkaalta verrattuna monien kauhuelokuvien turhan raskaisiin mytologioihin.

You’re Next -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa