Yves Saint Laurent

30.4.2014 20:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 02.05.2014

Yves Saint Laurent (1936–2008) oli yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista muotisuunnittelijoista. 1950-luvulla lahjakas nuori mies pääsi töihin Diorin muotitaloon, joka oli tuohon aikaan Ranskan suurimpia yrityksiä. Christian Diorin kuollessa yllättäen vuonna 1957 hänen henkilökohtaisesti seuraajakseen Diorin pääsuunnittelijana valitsema Saint Laurent nousi muodin huipulle vain 21-vuotiaana.

Saint Laurentin elämäntarinan pääpiirteet ja hänen kuuluisimmat muotiluomuksensa kannattaa tuntea etukäteen, sillä Jalil Lespertin hyväätarkoittavasta elämäkertaelokuvasta ei ole oppitunniksi niihin. Tapahtumia, paikkoja ja ihmisiä tulvii Saint Laurentin elämään ovista ja ikkunoista, ja Lespert kuvittaa kaikkea ilman mittasuhteita. Asioita tapahtuu, mutta miten ne liittyvät aikaisempiin kohtauksiin tai vaikuttavat seuraaviin ja mitä merkitystä niillä on yleiseltä kannalta jää kaikki hämärän peittoon elokuvan laukatessa 20 vuotta kattavaa tarinaansa eteenpäin yksityisen ja yleisen välillä loikkien.

Jos Saint Laurentin ja Pierre Bergén, hänen kumppaninsa niin liiketoimissa kuin yksityiselämässä, tarina ei ole tuttu, voi kokemus olla suorastaan surrealistinen, kun irrallisista, samalla painoarvolla esitetyistä palasista heidän elämästään yrittää muodostaa kokonaiskuvaa. Tajunnanvirralla ällöin pintaan nousevatkin Lespertin elokuvan muut ansiot: huikeasti toteutettu ajankuva sekä hienot roolisuoritukset.

Pierre Niney on paikoin kuin ilmetty Yves Saint Laurent, joka alasluoduin silmin ja nykivin suupielin ilmentää sairaalloisen ujon miehen paineenalaista sisäistä myllerrystä. Toiseen puoleen maanis-depressiiviseksi luokitellun muotigurun elämästä hän heittäytyy yhtä uskottavasti, kun päähenkilön elämänhallinta pettää sairauden ja päihteiden myötävaikutuksella.

Nineyn hermot pinnassa näyttelemän Saint Laurentin vastapainona Guillaume Gallienne on jämpti ja järjestelmällinen Pierre Bergé, taiteilijan tuki ja turva, joka hedonismissaankin asettaa rakkaansa kaiken edelle – jopa silloin kun se tarkoittaa vaikutusalttiin miehen eristämistä tämän huithapeleista ystävistä. On todennäköisesti Lespertin näyttelijätaustan ansiota, että hän saa pääosista irti näinkin hulppeat roolisuoritukset huolimatta kokemattomuudestaan ohjaajana.

Yves Saint Laurent -elokuva on saanut kehuja siitä, että se ei siloittele nimihahmoaan, vaan esittää tämän myös hauraummillaan, ärsyttävimmillään ja inhottavimmillaankin. Täytyy kuitenkin sanoa, että salakavalaa myötäkarvaan silittämistä on silti havaittavissa. Elokuvan tuotannossa avustanut, Pierre Bergé – Yves Saint Laurent -säätiön johtaja Bergé esitellään loputtoman kärsivällisenä marttyyrihahmona huolimatta joistakin mustasukkaisista tempauksista.

Kulissien takaisen kuhinan muotinäytösten takahuoneissa elokuva tavoittaa paremmin kuin moni muu alaa kuvaava tuore elokuva. Siinä myös nähdään kymmenittäin autenttisia asuja säätiön arkistoista.

Yves Saint Laurent -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa