Yhdysvaltain 40. presidentistä, Ronald Reaganista tehdään elokuva. Reagan-niminen teos pohjautuu Paul Kengorin kahteen Reaganista kirjoittamaan elämänkertaan. Elokuvan on käsikirjoittanut Jonas McCord, joka kiinnostui elokuvaprojektista perehdyttyään entisen presidentin lapsuuteen.

Elokuva alkaa vuoden 1981 murhayrityksestä, ja se kertoo Reaganin elämäntarinan hyppien ajassa eteen- ja taaksepäin. Ennen poliittista uraansa Reagan oli näyttelijä, ja hän esiintyi muun muassa elokuvissa Hellcats of the Navy (kuvassa), This is the Army sekä Renkaita vedessä.

Reaganilla ei ole vielä ohjaajaa eikä elokuvaan ole vielä kiinnitetty yhtään näyttelijää. Elokuvan ensi-iltaa on suunniteltu vuoden 2011 lopulle.

Lähde: Yahoo! News

Reindeerspotting-dokumenttielokuvan päähenkilö, rovaniemeläinen Jani on kuollut. Tiedot Janin kuolemasta vahvisti Lapin Kansalle elokuvan tuottaja Oskari Huttu tuotantoyhtiö Bronson Clubista.

Syytä Janin kuolemaan ei ole kerrottu. Oskari Hutun mukaan kuolema ei liittynyt huumeisiin.

Rovaniemeläisen huumejengin elämästä kertovan Reindeerspotting-elokuvan päähenkilöksi nostettiin kaksikymppinen Jani, jonka pakomatkaa Eurooppaan elokuva seuraa.

Joonas Neuvosen dokumentti sai ensi-iltansa viime huhtikuussa. Katsojaennätyksiä rikkonut elokuva julkaistaan dvd-muodossa perjantaina.

Maailma on jakautunut neljään kansakuntaan: ilmaan, veteen, maahan ja tuleen. Tulikansa on julistanut sodan, jota on kestänyt jo sata vuotta. Raaka sota on vaatinut veronsa, eikä kaikkia elementtejä hallitsevia avataria ole näkynyt samaiseen sataan vuoteen. Eräänä päivänä pohjoiseen nomadimaiseen vesikansaan kuuluvat nuoret Kataran (Nicola Peltz) ja hänen veljensä Sokan (Jackson Rathbone) kohtaavat karanneen lapsen, Aangin (Noah Ringer), joka paljastuu avatariksi. Tulikansan prinssi Zuko (Dev Patel) joukkoineen on Aangin perässä, mutta Aang, Kataran ja Sokan etsiytyvät muiden sorrettujen kansojen luo, jotta kaikki nousisivat Tulikansaa vastaan ja tasapaino palautuisi.

M. Night Shyamalan niin sanotusti räjäytti pankin vuonna 1999 ilmestyneellä Kuudes aisti -elokuvallaan. Unbreakable – Särkymätön (2000) oli vielä hyvä, mutta sen jälkeen Shyamalanin ura on lähtenyt heikkenevien elokuvien myötä syöksykierteeseen. Tällä kertaa hän on tarttunut suosittuun animaatiosarjaan pohjautuvan Aangin selviytymistarinaan, jonka on ilmeisesti tarkoitus jatkua tämänkin elokuvan jälkeenkin. Saa nähdä miten käy, koska lopputulos on suhteellisen näyttävän ulkokuoren alla pitkästyttävä ja naurettava. Tapa, jolla Shyamalan esittää kiinnostustaan mystiseen ja selittämättömään aiheuttaa liian usein vain myötähäpeää.

Hannu Liekso

Tähdet: ★

The Last Airbender. Yhdysvallat 2010. Ohjaus M. Night Shyamalan. Käsikirjoitus Michael Dante DiMarino, Bryan Konietzko, M. Night Shyamalan. Pääosissa Noah Ringer, Dev Patel, Nicola Peltz, Jackson Rathbone. Genre Fantasia / seikkailu. Ikäraja 11. Kesto 1 t 45 min. Ensi-ilta 10.9.2010.

Filmtrailer.com

Mielenterveys ja psykiatriset sairaudet eivät ole aihe, johon monikaan ohjaaja tarttuu. Käenpesän kaltaisia menestystarinoita kun on harvassa. Hulluja lääkäreitä ja psykiatreja löytyy monesta suomalaiselokuvastakin (esim. JP Siilin Blackout ja Jouko Aaltosen Tuhlaajapoika), mutta kokonaan sairaalamiljööseen sijoittuvista elokuvista tulee meillä mieleen vain Lauri Törhösen Palava enkeli lähes 30 vuoden takaa.

Ei siis ihme, että omintakeisiin aiheisiin mieltynyt dokumentaristi Arto Halonen (mm. Pyhän kirjan varjo ja Magneettimies) tarttuu esikoisnäytelmäelokuvassaan vaiettuun ja arkaankin aiheeseen ja sen lähihistorian synkimpään vaiheeseen eli 1930–50-lukujen arjalaisuutta ihannoivaan psykiatriaan. Tavan mukaisesti erittäin rajuja hoitokeinoja (mm. sitominen, insuliinishokit ja malarian tartuttaminen) sovellettiin tieteen uutuuksina toivottomiin potilastapauksiin, jotka oli sijoitettu mahdollisimman kauas kaupunkiyhteisöistä ns. B-mielisairaaloihin.

Tällaiseen saapuu 1930-luvun lopulla myös Anna Lappalainen (mainio Katja Kukkola), savolainen monitoiminainen ja levoton sielu. Edes äiti ei enää jaksa välittää vauhdikkaasta varieetee-tanssija-hierojasta, ja vastuu Annasta siirtyy valtiolle ja Kellokosken sairaalalle − seuraavaksi 50 vuodeksi.

Anna kääntää hylkäyksen voitoksi tekeytymällä kuninkaalliseksi, joka nauttii kesäpalatsinsa vieraanvaraisuudesta. Sosiaalisuudellaan ja nokkeluudellaan hän tutustuu nopeasti niin potilastovereihin (mm. Pirkka-Pekka Petelius seonneena teologian ylioppilaana ja Krista Kosonen suomenruotsalaisena aatelisena), hoitajiin kuin ympäristön kyläläisiin.

Lääkärikunnassa ja etenkin nuoressa uranälkäisessä Grotenfeltissä (taunopalomaiseksi tähdeksi laihtunut ja arvokkaasti vanhentunut Samuli Edelman) prinsessa herättää hämmennystä ja aggressiota. Nainen on saatava kuriin hinnalla millä hyvänsä. Mutta prinsessapa herää yhtä harhaisena jopa sähköshokeistaan eikä luovu aateluudestaan. Lopulta Grotenfelt määrää prinsessan lobotomia-leikkaukseen.

Pohjimmiltaan Prinsessa on kuvaus ihmisten erilaisuuden hyväksymisestä vallankäytön ja yksioikoisuuden sijaan. Asioita, joiden kanssa me nykysuomalaisetkin olemme aika heikoilla. Halonen selviytyy ensimmäisestä kokoillan pitkästään kunnialla ja pystyy luomaan mielenkiintoisen ajankuvauksen ja ennen kaikkea henkilökuvan ihmisestä, jonka tahto sananmukaisesti vei läpi harmaan kiven. Elokuvan heikkoutena voidaan pitää tietynlaista mielenterveysongelmaisten idealisointia hauskoina luonnonlapsina. Lisäksi monet sivuhenkilökuvaukset (esim. Peter Franzen jälleen kerran mustahampaisena alkoholistina ja Antti Litja superhumanistisena ylilääkärinä) jäävät varsin laihoiksi prinsessan rinnalla. Aiheen harvinaisuuden, tärkeyden sekä Halosen kerrontatavan vuoksi nämäkin puutteet unohtuvat.

Mikael Saarinen

Tähdet: ★★★★

Prinsessa. Suomi 2010. Ohjaus Arto Halonen. Käsikirjoitus Pirjo Toikka, Arto Halonen, Paavo Westerberg. Pääosissa Katja Kukkola, Samuli Edelmann, Krista Kosonen, Irma Junnilainen, Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzén, Antti Litja, Paavo Westerberg. Genre Draama. Ikäraja 11. Kesto 1 t 44 min. Ensi-ilta 10.9.2010.

Filmtrailer.com

Alle kymmenvuotiaana näyttelijänuransa aloittanut Drew Barrymore on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi monista rooleistaan romanttisissa elokuvissa kuten The Wedding Singer ja Aina eka kerta. Viime vuonna näyttelijätär debytoi elokuvaohjaajana Ellen Pagen tähdittämällä urheiludraamalla Roller Girl. Nyt Barrymore on palannut takaisin tuttuun tehtävään ja löytänyt itselleen luontevalta tuntuvan roolin.

Elokuvassa Kaukorakkautta rohkea ja huumorintajuinen Erin tapaa juuri jätetyn Garrettin (Justin Long) ja hurmaa miehen hetkessä suorasukaisuudellaan. Kumpikaan ei odota yhden yön jutun muuttuvan kestäväksi parisuhteeksi, mutta kuusi viikkoa kestävä intohimoinen kesäromanssi on lopulta enemmän kuin mistä rakastavaiset ovat valmiita luopumaan. Erinin työharjoittelun loppuessa nuoren journalistin on palattava takaisin kotikaupunkiinsa San Franciscoon Garrettin jäädessä New Yorkiin maan toiselle puolelle.

Päätä pahkaa rakastunut pari tekee päättäväisesti parhaansa pitääkseen kaukosuhteen hengissä ja yhteiset tunnit puhelimen välityksellä lievittävät välimatkan ja aikaeron aiheuttamaa ikävää. Erinin suojelevainen isosisko Corinne (Christina Applegate) ja Garrettin parhaat ystävät (Charlie Day ja Jason Sudeikis) seuraavat epävarmoina ja varoittelevina vierestä, kun neuvoja uhmaava pariskunta koettaa saada suhteensa toimimaan. Erossa olo, yhteisten rajojen asettaminen sekä mantereen yli vievien lentolippujen hankkiminen aiheuttavat kuitenkin ongelmia ja saavat aikaiseksi kytevän pelon yhteisen tulevaisuuden realistisuudesta.

Elokuva on viihdyttävää katsottavaa ja onnistuu toistuvasti naurattamaan niin kaksimielisillä kuin suorasukaisillakin vitseillään. Rooliinsa hyvin sopiva Long on uransa aikana esiintynyt monissa komedioissa ja hänet nähtiin Barrymoren kanssa viime vuonna toisessa romanttisessa komediassa Jätä se!. Valkokankaalla parin välinen kemia toimii loistavasti, mihin on hyvinkin voinut vaikuttaa se, että näyttelijät ovat pariskunta myös kulissien ulkopuolella. Elokuvan esittelemä parisuhde vaikuttaa uskottavalta ongelmineen ja koomisine hetkineen, mutta osa Erinin isosiskon reaktioista sekä Garrettin kaverien toilailuista tuntuvat hieman yliampuvilta.

Kaukorakkautta on Nanette Bursteinin debyyttiohjaus fiktioelokuvien puolella. Tähän asti Burstein on luonut uraansa ohjaamalla ja tuottamalla dokumentteja kuten The Kid Stays in the Picture ja American Teen. Vuonna 2000 arvostettu ohjaaja sai Oscar-ehdokkuuden nyrkkeilyaiheisella dokumentillaan On the Ropes, joka oli Bursteinin esikoisohjaus.

Arla Lehtinen

Tähdet: ★★★

Kaukorakkautta. Going the Distance. Yhdysvallat 2010. Ohjaus Nanette Burstein. Käsikirjoitus Geoff LaTulippe. Pääosissa Drew Barrymore, Justin Long, Christina Applegate, Jason Sudeikis. Genre Komedia / romantiikka. Ikäraja 13. Kesto 1 t 43 min. Ensi-ilta 10.9.2010.

Filmtrailer.com

Mika Kaurismäen tuotanto pitää sisällään kohta jo kymmenkunta dokumenttia ensimmäisestä kokoillanpitkästä Saimaailmiö aina lähes Veskun kanssa samaan aikaan valmistuvaan Miriam Makeba -muotokuvaan Mama Africa. Pääosin ulkomailla viihtyneen ohjaajan edellisissä Suomi-filmeissä Haarautuvan rakkauden talossa ja Kolme viisasta miestä oli vahva comebackin maku. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa Veskusta.

Ensiesityksensä Loirin kesänviettopaikassa Inarissa jo elokuussa saanut dokumentti tuntuu vahvasti tilaus- tai kaverityöltä. Se on kertovinaan jotain uutta Vesa-Matti Loirista mutta ei kuitenkaan pääse juurikaan iltapäivä- tai naistenlehtiä pidemmälle. Vesku on lahjakas, Vesku on sairas, Veskulla on naisia, velkoja ja yksinäisyyden linnake Inarissa, jossa hän laulaa Leino-tulkintoja kalastellessaan. Läheiset ihmissuhteet peilataan Uuno Turhapuro -kohtauksiin ja lapsuus Mikko Niskasen Pojat -elokuvaan. That’s it. Loiri on itse sanonut elokuvan pressitilaisuudessa, että hän ei ole halunnut itsestään virallista elämänkertaa, koska se satuttaisi liian monia ihmisiä. Petri Nevalaisen epäviralliselle elämäkerralle Saiskos pluvan, Vesa-Matti Loiri taiteilija ei antanut siunaustaan, vaikka sen sisältö ei juurikaan poikkea tästä dokumentista.

Elokuva alkaa Loirin jazzahtavalla Kirkkokonsertilla, ja elokuvan lopuksi Loiri kiipeää Provinssirockin lavalle. Intiimisti kuvatut konserttitulkinnat alkavat olla jo niin taiteellisia, että musiikin kuunteleminen vaikeutuu ja katsoja samaistuu lähinnä Loirin tuskaiseen ilmiasuun lavalla. Ollaan lähellä Johnny Cashin viimeisten vuosien tulkintoja. Viimeisimmän levynsä studioäänityksissä mies onkin sitten paremmassa vedossa. Tätä muusikko-Loiria olisi suonut elokuvaan enemmänkin.

Dokumentin parasta keskusteluantia ovat tapaamiset Kalle Holmbergin ja Esko Salmisen kanssa. Niissäkään ei ikävä kyllä päästä paljon pintaa syvemmälle. Kaikilla tuntuu olevan halu päästää ikääntynyt ja sairas mies mahdollisimman helpolla. Ratkaisu voi tietenkin eettiseltä kannalta olla oikea, mutta Loirin veroinen taiteilija ansaitsisi perusteellisen henkilökuvan. Sen verran merkittävä henkilö hän on ollut suomalaisessa kulttuurielämässä. Malliksi sopisi hyvin Helsingin juhlaviikoilla ensi-iltansa saanut Peter von Baghin kolmiosainen Mikko Niskanen -dokumentti Ohjaaja matkalla ihmiseksi (TV2 joulukuun 19. päivä alkaen).

Mikael Saarinen

Tähdet: ★★

Vesku. Suomi 2010. Ohjaus Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus Pete Eklund, Mika Kaurismäki. Pääosissa Vesa-Matti Loiri, Lily Loiri, Jenni Loiri, Joonas Loiri, Stina Toljander, Hannele Lauri, Lenita Airisto, Marita Hakala, Esko Salminen, Kalle Holmberg. Genre Dokumentti. Ikäraja Sallittu. Kesto 1 t 49 min. Ensi-ilta 3.9.2010.

Filmtrailer.com

Ranskalainen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard on kieltäytynyt matkustamasta Kaliforniaan vastaanottamaan kunnia-Oscarinsa.Godardin kerrotaan tuohtuneen siitä, ettei palkintoa anneta hänelle maaliskuisessa Oscar-gaalassa, vaan erillisessä tilaisuudessa marraskuussa. Godard on tunnettu negatiivisesta suhtautumisestaan Hollywoodiin ja monet ovatkin vihjailleen hänen asenteensa olevan syy kieltäytyä vastaanottamasta palkintoa henkilökohtaisesti. Godardin puolison, Anne-Marie Mievillen mukaan syynä on kuitenkin Godardin korkea ikä. Godard täyttää 80 vuotta joulukuussa.

Lähde: Guardian

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tänään perinteeksi muodostuneella elokuvaillalla. Tämä syksy alkaa Timo Koivusalon uudella elokuvalla, Täällä Pohjantähden alla 2.

Vuodesta 2003 lähtien kansanedustajat ovat päässeet aloittamaan syyskauden kotimaisen elokuvan siivittämänä. Koivusalon tuore ohjaus on jatkoa viime joulukuussa ensi-iltaan tulleelle ensimmäiselle osalle Vainö Linnan kirjoihin perustuvasta tarinasta.

Eduskunnan elokuvaillan järjestää Suomen elokuvasäätiö, joka toivoo päättäjien tukevan Suomen audiovisuaalisen alan kansainvälisen kilpailukyvyn parantamista.

Täällä Pohjantähden alla 2 tulee elokuvateattereihin perjantaina 24. syyskuuta.

Vampyyrit ovat etenkin nuorten keskuudessa kuuma sana. Ei siis yllätä, että vampyyrien lippulaiva, Twilight-saaga, on saanut oman parodiansa. Vampyyrien imussa -elokuva yhdistää Houkutuksen ja Uuden kuun vääntämällä vitsiä juuri niistä asioista, mistä monet ovat Twilight-saagaa parjanneet.

Elokuvan pääosassa on angstinen teinityttö Becca (Jenn Proske), joka rakastuu vampyyripoika Edwardiin (Matt Lanter). Tosin tämä Edward ei ole mikään Cullen vaan Sullen. Vitsiä on lähdetty tekemään siis jo sukunimestä, sillä sullen tarkoittaa suomeksi muun muassa äreää ja hapanta.

Vampyyrien imussa ei järin naurata ja niinä hetkinä kun se naurattaa, on sitä varten täytynyt nähdä Houkutus ja Uusi kuu. Elokuva onnistuu kyllä parodioimaan alkuperäisiä, mutta vitsien laatu ei päätä huimaa. Vampyyrien imussa etenee aluksi Houkutuksen juonen mukaisesti Edwardin ja Beccan ensikohtaamisesta siihen saakka, kun Becca tapaa muut Sullenit ensimmäistä kertaa. Siinä yhteydessä siirrytäänkin Uuden kuun juoneen edeten Beccan mönkään menevästä syntymäpäiväjuhlasta koituvan eron kautta Beccan masentumiseen ja lopulta parin yhteenpaluuseen. Tosin yhteenpaluu ei tapahdu Italiassa vaan koulun päättäjäistansseissa, joten lopetuksessa on yhdistetty Uuden kuun tapahtumat Houkutuksen lopetuspaikkaan.

Katsojalle Vampyyrien imussa on keino nähdä Twilight-vitsit valkokankaalla. Huomattavan paljon huokaileva teinityttö, paidattomat ihmissusipojat, kimaltelevat vampyyrit ja tietysti osansa saavat Team Edward/Team Jacob-valintansa tehneet tytöt. Välillä hörpätään hieman True Bloodia ja biologian tunnilla luetaankin Vampyyripäiväkirjoja. Lady Gagan, Jersey Shoren tyyppien ja Liisa Ihmemaassa sotkeminen mukaan kummastuttaa. Jos kerran vitsaillaan vampyyreistä, niin eikö olisi ollut sama heittää sekaan Veren vankien Lestat tai itse Kreivi Dracula? Toisaalta, Twilight-saagasta vitsailu on monille hyväksyttävää, koska sen vampyyrit ovat kaikkea muuta kuin elokuvista ja kirjoista tutut perinteisemmät verenimijät.

Ehkä tekijät ovatkin kokeneet, että Twilight-saagasta on helppo tehdä parodia. Eihän heidän ole tarvinnut juuri muuta tehdä kuin liioitella alkuperäisten elokuvien tapahtumia ja henkilöhahmoja ja heittää mausteeksi sekaan muutama muu tämän päivän ”in” juttu. Vampyyrien imussa haiskahtaakin lähinnä rahat mielessä tehdyltä, sillä vampyyrit vetävät väkeä elokuvateattereihin ympäri maailman. Laadulla ei ole niin väliä, kunhan rautaa takoo silloin kun se on kuuma.

Miia Torro

Tähdet: ★★

Vampyyrien imussa. Vampires suck. Yhdysvallat 2010. Ohjaus ja käsikirjoitus Jason Friedberg, Aaron Seltzer. Pääosissa Jenn Proske, Matt Lanter, Christopher Riggi. Genre Komedia. Ikäraja 13. Kesto 1 t 24 min. Ensi-ilta 3.9.2010.

Filmtrailer.com

Mika Kaurismäen ohjaama taiteilija Vesa-Matti Loirista kertova dokumenttielokuva Vesku keräsi avausviikonloppunaan noin 6200 katsojaa, mutta jäi katsojatavoitteestaan, sillä elokuvaa levitetään peräti 41 esityskopiolla.

Tulos toi Veskulle odotetusti kotimaisten dokumenttielokuvien avausviikonlopun katsojaennätyksen. Suhteessa esityskopioiden määrään paremmin pärjäsivät kuitenkin kevään dokumenttiensi-illat, eli Miesten vuoro ja Reindeerspotting.

Miesten vuoro avasi maaliskuussa noin 2500 katsojalla, ja Reindeerspotting huhtikuussa lähes 6000 katsojalla. Molempia levitettiin vain kuudella kopiolla.