Genret: Lasten

Viidakkokirja

Ennakkoasenteet ovat uudelleenfilmatisointien kohdalla aina hieman nuivat. Pitikö esimerkiksi Viidakkokirja, Disneyn klassikkoanimaatio vuodelta 1967, tehdä uusiksi näyteltynä versiona? Kameran liukuessa Disneyn kaksiulotteisesta piirretystä retrologolinnasta jokea pitkin fotorealistiseen 3D-viidakkoon on ainakin Disney-fani voitettu varovasti elokuvan puolelle jo alkusekunneilla: ehkä tästä sittenkin tulee jotain.

Soppalinnan salaseura

Kun naamioitunut hiippari lorauttaa outoa litkua Tarton juomaveteen, alkavat aikuiset käyttäytyä kuin lapset. Soppalinnan kaupunginosassa riehuu suoranainen epidemia. Pormestari uittaa paperiveneitä lätäkössä, opettajat käyvät hippasille ja äiti vaatii päästä potalle. Aikuiset voi pelastaa vain neljän ystävyksen perustama etsiväkerho, Soppalinnan salaseura, joka etsii vastalääkettä vanhan muistikirjan arvoituksia ratkomalla.

Risto Räppääjä ja yöhaukka

Kuudennessa Risto Räppääjä -elokuvassa Risto ja Nelli löytävät arvokkaan käärmesormuksen kaivaessaan matoja maasta. Löytöpaikalla aloitetaan arkeologiset kaivaukset sillä aarteita toivotaan olevan lisää. Seuraavana yönä rautakaudelta peräisin oleva sormus kuitenkin katoaa ja epäilys ”yöhaukasta” eli kaivausten ryöstelijästä nousee.

Kunnon dinosaurus

Disney Pixar on yksi menestyneimmistä animaatiostudiosta. Eikä suotta, sillä studion ansioluettelo on vaikuttava. Kaikki alkoi vuoden 1995 Toy Storysta, joka oli ensimmäinen kokonaan tietokoneella tehty täyspitkä animaatioelokuva. Ohjaaja John Lasseter nappasi elokuvasta ansaitun erikois-Oscarin.

Lumikuningatar

Hans Christian Andersenin satu lumen ja jään kuningattaresta on sovitettu lukuisia kertoja valkokankaalle, televisioon, teatteriin, oopperaksi, musikaaliksi ja tanssiteoksiksi. Viimeisimpiin mukaelmiin kuuluu Disneyn superhitti Frozen, jossa Andersenin juonesta ja hamoista on napsittu ja muokattu osia varsin vapaasti.

Hevisaurus-elokuva

Hevisaurukset ovat ihka oikea ilmiö ainakin nuorehkojen hevivanhempien ja heidän lastensa keskuudessa, ja bändin keikat ovat supersuosittuja. Saurusten musiikista voi löytää tuttuja elementtejä ikivihreistä heviklassikoista aina Diosta Black Sabbathiin ja modernimpaan power metalliin. Hevisaurusten musiikista vastaavat Thunderstonen Nino Laurenne ja Eileran Pasi Heikkilä ovat säveltäneet todella tarttuvaa heviä lasten iloksi – vaikka kyllä isukki ja äitylikin näiden liskojen musasta diggailee.

Maija Mehiläinen

Pirteä mehiläistyttö Maija on tuttu suomalaistakin televisioista jo 1980-luvulta lähtien. Nyt kaksiulotteisena japanilaisena liukuhihnatuotantona toteutettu piirrossarja on päivitetty nykyaikaan tietokoneanimaationa. Mikä parasta, Maija Mehiläinen -elokuva säilyttää uudistuneesta ulkoasusta huolimatta hahmon alkuperäisen suloisuuden ja viehätysvoiman.

Onnelin ja Annelin talvi

Viime vuonna ilmestynyt Onneli ja Anneli oli sympaattinen filmatisointi Marjatta Kurenniemen lastenkirjasta, jossa nimihahmot kokevat juuri itsensä kokoisia seikkailuja ilman sen suurempia rajoja toden ja fantasian välillä. Se sai yli 177 000 katsojaa, eikä ole mitään syytä kuvitella, että sen jatko-osa pärjäisi yhtään huonommin.

Me Rosvolat

Kukapa ei olisi lapsena leikkinyt merirosvoja. Kun eteen ilmaantuu tilaisuus viettää koko kesä piraattina, vaikkakin kuivalla maalla, ei mikään voisi olla hienompaa. Ei ainakaan 10-vuotiaan Viljan (Sirkku Ullgren) mielestä.

Belle ja Sebastian

Sebastian on seitsenvuotias pikkupoika, joka elää kasvatti-isoisänsä Cesarin kanssa pienessä kylässä Ranskan Alpeilla 1940-luvun alkupuoliskolla. Hän auttelee vuorenrinteessä kituuttavan tilan hoidossa ja vaeltaa vuorilla isoisänsä kanssa, eikä pahemmin välitä aikuisten kotkotuksista, kuten koulusta, kylää hallitsevista saksalaisvalloittajista tai syrjäkarein vaihdetuista katseista, kun puhe kääntyy Sebastianin äitiin. Tämä on pojan mielestä matkustanut vuoren toiselle puolelle Amerikkaan ja palaa päivänä minä hyvänsä lahjojen kanssa.

Paavo Pesusieni kuivalla maalla

Paavo Pesusieni on juuri sellaista levotonta viihdettä, jolta valistuneet vanhemmat haluavat suojella pikku pilttejään: aivotonta, yliampuvaa – ja juuri siksi niin vastustamatonta ja ihanaa. Räikeät animaatiohahmot kommunikoivat pääasiassa kimittämällä, karjumalla ja muljauttelemalla silmämuniaan. Pari pullistuvaa verisuonta ja karvaista vaikkukokkaretta lisää, niin oltaisiin jo Renin ja Stimpyn sfääreissä.