Iron Skyllä on maailman suurin markkinointikoneisto: omat fanit

15.3.2012 10:53

Kotimainen Iron Sky on merkillinen tapaus. Se on historian kallein suomalaiselokuva ja sillä on maailman suurin markkinointikoneisto. Samalla sen tekijät ovat itseoppineita ja aihepiiri vahvasti mielipiteet jakava. Vuosia kestänyt tuotanto eli kroonisessa resurssipulassa jatkuvan kaatumisuhan alla. Mahdottomasta tuli kuitenkin mahdollista, kun tumma tieteiskomedia Iron Sky valmistui helmikuussa – vain kaksi päivää ennen ensimmäistä näytöstä.

Iron Sky on ensimmäinen kaupallinen elokuva samoilta tekijöiltä kuin historian katsotuimmaksi suomalaiselokuvaksi kutsuttu Star Wreck: In The Pirkinning. Vuoden 2005 lopussa verkossa ilmaiseksi ilmestynyttä Star Trek -parodiaa ladattiin jo ensimmäisten kolmen kuukauden aikana kolme miljoonaa kertaa.
Idea kuunatseista sai alkunsa samoihin aikoihin. Ja hyvin suomalaiseen tapaan.

– Pirkin seikkailuja käsikirjoittaneen Jarmo Puskalan idea oli aluksi vain hauska vitsi saunassa, mutta aiheen visuaalisuus kiehtoi, kertoo molemmat tieteisparodiat ohjannut Timo Vuorensola.

Iron Skysta olikin nähtävillä visuaalinen teaseri ennen ensimmäistäkään käsikirjoitusta.

Iron Skyn merkittävin ero perinteisen elokuvan rinnalla on sen avoin tuotantotapa. Koko projektin ajan tekijät ovat pitäneet konseptin faneihin yhteyttä erilaisin viestimin, blogein ja ideapajoin. Innokkaimmat etäavustajat ovat päässeet ideoimaan muun muassa roolihahmojen nimiä ja avaruusalusten 3D-malleja.

– Selkeä esimerkki fanituotannosta elokuvaan on Kuun todellinen raaka-aine helium-3, josta emme olleet tietoisia. Keskustelualueet olivat hyviä ponnahduslautoja ideoille. Pystyi heittämään pohdittavaksi esimerkiksi, miten realistisesti natsit pystyisivät elämään Kuussa. ”Ruoaksi löytyy levää” ja ”vettäkin on Kuussa”, Vuorensola kertoo yhteistyön tuloksista.

Yleisön osallistaminen keskeneräiseen projektiin oli muutenkin hyödyllistä. Sosiaalinen media tarjosi hyvää ja halpaa mainosta. Myöhemmin projektista kiinnostuneet saattaisivat tukea elokuvaa jopa rahallisesti. Faneilla oli mahdollisuus joko sijoittaa elokuvaan suoraan tai ostaa pienemmillä summilla oheistuotteita, kuten elokuvan ensimmäiset minuutit nähtäväksi ennakkoon.

Iron Skyn tuottaja Tero Kaukomaa tiivistää yleisön innokkuuden osuvasti:

– Meillä on maailman suurin markkinointikoneisto, vaikka ei ole rahaa.

Iron Sky elokuvateattereissa 4. huhtikuuta.

Lue lisää Iron Sky -elokuvasta uudesta Episodista! Ilmestyy perjantaina 16.3.2012.

Jani Svensk

Lisää luettavaa