kirjoittajat: Marta Bałaga

The Circle

Unohtakaamme niin-huono-että-se-on-jo-hyvä-kategoria. Uusinta uutta on niin-huono-että-jopa-TomHanks-näyttää-huolestuneelta. Dan Brown -filmatisointien ohella The Circle sopii juomapeliksi: otetaan drinkki aina Hanksin rypistäessä otsaansa. Juuri muuhun siitä ei ole.

Planetarium

Ohjaaja Rebecca Zlotowski ei pelkää kummituksia kolmannessa elokuvassaan. Hänen olisi pitänyt: Planetarium on täydellinen esimerkki siitä, kuinka pelottava elokuva voi olla, kun juonesta puuttuu johdonmukaisuus.

Kolme muistoa nuoruudestani

Kolme muistoa nuoruudestani on ohjaaja Arnaud Desplechinin yllättävä esiosa vuoden 1996 elokuvalleen Comment je me suis disputé… (ma vie sexuelle). Tarvitaan vain pieni alkusysäys ja koko menneisyys alkaa murentua, kerros kerrokselta. Marcel Proust olisi ylpeä – mihin ikinä päätyikään.

The Dancer

Laulaja, näyttelijä ja Kristen Stewartin ex-tyttöystävä Soko tekee vaikutuksen komeassa joskin hieman steriilissä elämäkerrassa Loïe Fullerista, amerikkalaisesta tanssijasta, joka oli yhtä merkittävä kuin hän on nykyään unohdettu.

Muistoja äidistäni

Keski-ikäinen journalisti Massimo (Valerio Mastandrea) on tietämättään menneisyytensä vanki. Tarkemmin sanottuna hän ei ole koskaan kunnolla toipunut siitä, että hänen rakas äitinsä (Barbara Ronchi) kuoli salaperäisesti, kun Massimo oli vielä pieni lapsi. Pojastaan vieraantuneelle isälle se on itsestään selvää, samoin potentiaalisille lemmenkohteille, jotka nopeasti huomaavat miehen olevan tunnetasolla turta. Mutta aina yhtä ihanan Bérénice Bejon esittämän Elisan tavatessaan Massimo alkaa hiljalleen tulla kuorestaan.

Mr. Gaga

Selvitetään saman tien elokuvan nimeen liittyvä mahdollinen väärinkäsitys. Siitä ei pidä vetää yhtäläisyyksiä tiettyyn vähäpukeiseen ladyyn. Gaga on Ohad Naharinin luoma liikekieli ja – kuten Batsheva Dance Companyn koreografin ja ohjaajan uskomatonta uraa valottavasta dokumentista nopeasti tulee selväksi – myös tapa elää. ”Kuuntele kehoasi ja liiku rajojen yli”, Naharin kertoo monille oppilailleen. Ruumis ei ilmeisesti ole vain kuori, se on avain oman itsensä tuntemaan oppimiselle. Se on mielenkiintoinen konsepti – mutta niin on sen kehittäjäkin.

A United Kingdom

A United Kingdom saattaa tuntua vanhanaikaiselta, mutta se on sitä hyvässä mielessä. Vuosikymmen sitten kuvauspaikalla olisi häärännyt Richard Attenborough. Ei Amma Asantekaan hullumpi ole. Hänen varma ohjauksensa ja kekseliäät näyttelijävalinnat nostavat elokuvan vastaavien tekeleiden yläpuolelle.

Tuntematon tyttö

Vaikka voi tuntua hassulta syyttää Dardennen veljeksiä tylsiksi – oli heidän palkituista elokuvistaan mitä mieltä tahansa, ne eivät todellakaan ole Marvelia – heidän viimeisimpänsä on harha-askel. Vaikka se on puettu rikosmysteerin kaapuun, lopputuloksesta ei voi välittää, jos on vaipunut uneen.

Frantz

Saksa vuonna 1919. Siitä lähtien, kun Annan (Paula Beer) sulhanen Frantz (takaumissa nähtävä Anton von Lucke) menehtyi ennen aikojaan ensimmäisen maailmansodan vallihaudoissa, nuoren naisen päivät kuluvat tämän muistoa kunnioittaen. Anna hoitaa Frantzin vanhempia, joista ei koskaan tullut hänen appeaan ja anoppiaan ja torjuu muiden miesten epätoivottuja lähentelyitä. Hän on jämähtänyt menneeseen.

Vuosisadan naiset

Santa Barbara, 1979. Avioeronsa jälkeen Dorothea Fields (loistava Annette Bening) kasvattaa Jamie-poikaansa (Lucas Jade Zumann) yksin. Tai ei oikeastaan: koska äiti pyörittää täysihoitolaa, Jamie on naisten ympäröimä. Tärkeimmät heistä ovat hänen paras ystävänsä Julie (Elle Fanning), joka nukkuu hänen sängyssään vaikka suorasukaisesti kieltäytyykin seksistä, sekä hieman vanhempi, purppurapäinen valokuvaaja Abbie (Greta Gerwig), joka on vuokrannut huoneen yläkerrasta. Yhdessä he kasvattavat poikaa. Sanoisimmeko, että melko epäortodoksisin tavoin.