Kuntoile kuin Nälkäpelin nuoret

22.3.2012 18:15

Suosittuun nuortenkirjasarjaan perustuva Nälkäpeli saa perjantaina ensi-iltansa myös Suomessa. Elokuvassa joukko nuoria arvotaan taistelemaan keskenään kuolemaan asti. Jotta tulevaisuuden gladiaattoriareenalle ei astuisi lauma täysin kyvyttömiä lapsia, koulutetaan heitä sekä fyysisesti että teknisesti ennen koitosta. Tarinan fysiikkapuolesta innostuneena newyorkilainen kuntoklubi tarjoaa nyt Nälkäpeli-teemaista kuntopiiriä!

New York Sports Clubin ohjaaja Eric Salvador suunnitteli kilpailullisen kuntoradan Suzanne Collinsin kirjan perusteella.

Salvador innostui Nälkäpelin vaatimasta henkisestä ja fyysisestä vahvuudesta. Salilla ei kuitenkaan ole tarkoitus teilata kanssakuntoilijoita vaan kisata treenaamisen ohella leikkimielisestä voitosta ja elokuvan julisteessakin nähdystä matkijanärhen muotoisesta rintaneulasta.

Kilpailu on perustaltaan kuntopiirin ja lasten pihaleikeistä tutun tervapadan risteytys: kilpailijat tekevät sovitut harjoitteet omalla pisteellään ennen kuin pääsevät juoksemaan huoneen ympäri. Juostuaan takaisin omalle pisteelle kilpailija saa yhden pisteen. Ajan loputtua eniten pisteitä, eli kierroksia, kerännyt voittaa.

Nälkäpelikerrointa kuntoiluun tuodaan roolipelimäisin elementein. Kunto-ohjaaja, eli ”pelintekijä”, muuttaa peliä satunnaisilla uhilla, joihin kilpailijat reagoivat. Kilpailijat pääsevätkin kokeilemaan Nälkäpelistä tuttuja kohtauksia, kuten hartialihaksiin vaikuttavaa jousen viritystä. Jennifer Lawrencen esittämä päähenkilö kun on Nälkäpelissä varsinainen jousisankari.

Myös puuhun kiipeämistä, karkuun juoksua ja elokuvan miespääosan, Josh Hutchersonin, lihasvoiman käyttöä simuloidaan tunnilla, jotta kuntoilijat olisivat varmasti Nälkäpelin voittajan arvoisia.

Nälkäpeli-kuntoilua voi käydä kokeilemassa New Yorkissa maaliskuun 27. päivästä aina huhtikuun 24. päivään asti. Ilmainen myös muille kuin New York Sports Clubin jäsenille!

Lähde: NY Daily News

Lisää luettavaa