Vuoden ensimmäisessä Episodissa on perinteisesti käyty läpi parhaita edellisen vuoden aikana dvd:llä ja/tai blu-raylla ensi-iltansa saaneita elokuvia. Vuosi 2016 ei ole poikkeus, vaan Episodin toimittajat valitsivat noin 110 äänestyskelpoisen nimikkeen joukosta maksimissaan kymmenen suosikkiaan kukin ja asettivat ne paremmuusjärjestykseen. 38 nimikettä sai edes yksittäisiä ääniä.
Tällä kertaa perinteisessä listauksessa nähtiin sentään yksi muutos – tai oikeastaan lisäys. Ensimmäistä kertaa äänestyskelpoisten elokuvien listalle otettiin myös tv-ensi-ilta, nimittäin stiimauspalvelu Netflixin ensimmäinen oma elokuvatuotanto Beasts of No Nation. Uusi tilanne aiheutti pientä päänvaivaa, koska toisaalta dvd-julkaisuissa listalle otettiin elokuva, joka oli nähtävillä stiimattuna jo vuonna 2014. Olisi kuitenkin ollut epäreilua sulkea sitä pois vuoden 2015 listalta, koska edellisvuonna striimausensi-iltoja ei oltu huomioitu. Jatkossa voi kuitenkin syntyä mielenkiintoisia tulkintatilanteita, kun pelissä on mukana uusi merkittävä tekijä.
Vuosi sitten listalle pääsi peräti kaksi dokumenttia, ja tälläkin kertaa yhden sellaisen katsottiin sisältyneen vuoden parhaimman tarjonnan joukkoon. Viime vuonna Top 10 -listaa kehystivät väkivaltapurskeet Sabotage ja Blue Ruin. Tänä vuonna niiden paikalla nähdään komediallista draamaa. Niiden välissä valikoima on ehkä keskimäärin toiminnallisempaa ja verisempää kuin vuosi sitten.
Teksti Jouni Vikman
10.
St. Vincent (2014)
Ensikertalainen pitkän elokuvan ohjaaja, aikaisemmin tuottajana ja lyhytelokuvien tekijänä toiminut Theodore Melfi osui saman tien kultasuoneen – tai ainakin Episodin toimittajien suosioon. St. Vincent sai ensi-iltansa Toronton elokuvafestivaaleilla ja sijoittui yleisöäänestyksessä toiseksi.
Bill Murray esittää itselleen tyypilliseen tapaan jälleen kärttyistä, huonoja elämäntapoja harrastavaa vanhusta. Hänen näyttelemänsä Vincent on uhkapeliriippuvainen Vietnam-veteraani, joka yrittää kerätä rahaa kokoon vaimonsa hoitopaikan maksamiseksi. Rahapulassa hän lupautuu vahtimaan uuden naapurin alaikäistä poikaa koulun jälkeen. Pian vanhus ja 12-vuotias poika kuitenkin ystävystyvät. Vincentin naapureina nähdään Naomi Watts ja Melissa McCarthy.
9.
Joe (2013)
Nicolas Cagen uusi elokuva on aina tapaus, sillä näyttelijä on aina viihdyttävä riippumatta siitä millainen itse elokuva on. Ilo on sitä suurempi, kun myös elokuva paljastuu hyväksi, kuten nyt Joen tapauksessa. Se on jostain syystä Top 10 -listan tällä kertaa kauimmin Suomen julkaisuaan odottanut teos. Asialla on David Gordon Green, joka on ohjannut pössyttelykomedian Pineapple Express sekä Prince Avalanchen, joka vuosi sitten jäi täpärästi Top 10 -listan ulkopuolelle.
Cage on elokuvan nimihahmo, vihanhallintaongelmista kärsivä ja vankilassakin istunut metsätyöntekijä, joka ottaa siipiensä suojaan 15-vuotiaan pojan (Tye Sheridan), joka yrittää pitää kasassa alkoholisoituneen ja väkivaltaisen isän (Gary Poulter) terrorisoiman perheensä. Sanomattakin on selvää, ettei homma ihan keskustelemalla hoidu.
8.
Escape from Tomorrow (2013)
Suomessakin Night Visions -festivaaleilla vierailleen ohjaaja-käsikirjoittaja Randy Mooren elokuva kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka salaa saamansa potkut perheeltään lomalla Disney-teemapuistossa. Hiljalleen hänen muukin maailmansa alkaa murentua pelottavien visioiden yleistyessä puiston sokkeloissa.
Elokuva kuvattiin halvalla ja salaa oikeissa Disney-huvipuistoissa käyttäen turistien suosimia pieniä kameroita. Mustavalkoinen toteutus peittää resurssien puutteen aiheuttamia saumakohtia ja tuo sopivan surrealistista ja pelottavaakin tunnelmaa kujanjuoksuun. Tekotapa on niin kiinnostava, että se pelkästään tekee sysimustasta visiosta katsomisen arvoisen. Keski-ikäisen, -luokkaisen ja -veroisen miehen ikä- ja urakriisin kuvaus yhdistää henkilökohtaista painajaista, futuristista dystopiaa ja urbaaneja (Disney-)legendoja tavalla, jonka luulisi kiinnostavan kaikkia vähänkin vinksahtaneen viihteen ystäviä.
7.
Cobain: Montage of Heck (2015)
Nirvana-bändin johtohahmo Kurt Cobain kuoli jo vuonna 1994 27-vuotiaana, mutta hänen muistoaan on palvottu ja vartioitu tähän päivään asti. Cobain: Montage of Heck kulkeva elokuva on Brett Morgenin käsialaa. Hänen edellinen elokuvansa on vuonna 2012 ilmestynyt Crossfire Hurricane, joka juhlisti Rolling Stones -bändin 50-vuotista taivalta. Nanette Bursteinin kanssa ohjattu On the Ropes -nyrkkeilydokumentti ylsi Oscar-ehdokkaaksi vuonna 2000.
Montage of Heck kertoo Cobainin tarinan nuoruusvuosista Nirvanan nousuun ja tuhoon. Morgen yhdistelee Cobainin taidetta, musiikkia ja kirjoituksia, aikaisemmin esittämättömiä kotielokuvia, animaatiota sekä haastatteluita perheenjäseniltä ja muusikon läheisiltä luottoihmisiltä, kuten vaimo Courney Lovelta sekä bändikavereilta Dave Grohlilta ja Krist Novoselicilta.
6.
Calvary (2014)
Episodin lukijat saattavat muistaa numerossa 9/2011 arvioidun komediallisen rikoselokuvan The Guard. Näin kauan saatiin odottaa John Michael McDonaghin seuraavaa ohjausta. Onneksi se on odottamisen arvoinen – ja jälleen pääosassa nähdään Brendan Gleeson, joka on ajankohtainen myös Ron Howardin Kamppailu merta vastaan -seikkailusta.
Calvaryssa Gleeson on pienen irlantilaisen seurakunnan katolinen pappi, isä James, joka rippituolissa saakin synnintunnustuksen sijaan kuulla uhkauksen. Sen esittäjä kertoo aikovansa tappaa isä Jamesin viikon kuluttua ihan vain periaatteesta. Pappi ei ole aivan varma miten suhtautua uhkaukseen, ja hän yrittää jatkaa elämäänsä ja ammattiaan. Viikon mittaan hän kohtaa kuitenkin muitakin haasteita, jotka yhdessä kuoleman odottamisen kanssa uhkaavat murentaa hengen miehen elämän ja uskon.
5.
Cold in July (2014)
Aina kiinnostavan Joe R. Lansdalen kirjaan perustuva Cold in July on mitä tehokkain jännäri Freddysta (Michael C. Hall), joka ampuu kotiinsa tunkeutuneen miehen. Freddyn perhe joutuu murtautujan Ben-isän (Sam Shepard) hyökkäyksen kohteeksi, kunnes erinäisten tapahtumien jälkeen selviää, että koko alkuperäisessä, suoraviivaiseksi kuvitellussa rikoksessa ei kaikki olekaan kohdallaan. Kun mukaan heitetään vielä Don Johnsonin esittämä yksityisetsivä, alkaa mitä mielenkiintoisin ja kovaotteisin totuuden pengonta.
Jim Micklen edelliset ohjaukset ovat tehokas vampyyrikauhuilu Stake Land sekä onnistunut uudelleenfilmatisointi We Are What We Are. Cold in July piipahti ennen kotiteatterijulkaisuaan Night Visions -festivaaleilla ja ansaitsee ehdottomasti kaikkien tehokkaiden ja väkivaltaisten jännäreiden ystävien huomion.
4.
The Drop (2014)
Tom Hardy pärjäsi miesnäyttelijälistalla niin Mad Maxilla kuin Legendilla, ja olisi varmaan saanut ääniä myös The Dropista, mikäli elokuva olisi tullut meillä teattereihin, kuten jossain vaiheessa tarkoitus oli.
Hardy on aivan loistava pienen brooklynilaiskapakan rauhallisena, ystävällisenä ja anteliaana Bob-baarimikkona, joka tulee mafian rahankeräyspaikkana toimivan työpaikkansa kautta vedettyä alamaailman välienselvittelyihin. Samaan aikaan hän löytää kaltoin kohdellun koiranpennun, joka yhdistää hänet yhtä lailla varautuneeseen tarjoilijattareen (Noomi Rapace).
Bullhead-elokuvallaan belgialainen Michaël R. Roskam nosti kansainväliseen tietouteen niin itsensä kuin näyttelijä Matthias Schoenaertsin. The Drop on samalla tavalla hiljalleen avautuva tehokas jännäri.
3.
Beasts of No Nation (2015)
Kultainen maapallo -voittaja Beasts of No Nation on Netflix-suoratoistopalvelun ensimmäinen oma tuotanto pitkän elokuvan saralla. Sitä pidettiin uhkana perinteisille julkaisukanaville, mutta loppujen lopuksi se ei kamalasti venettä keikuttanut. Se ei tee elokuvasta yhtään vähemmän merkityksellistä.
Beasts of No Nation kertoo afrikkalaisten veristen konfliktien lapsisotilaista. Näkökulmaksi taistelujen kauhuihin on valittu sisällissotaan ”värvätty” Agu-poika, jonka Idris Elban esittämä komentaja poimii suosikikseen ja koulii kylmäveriseksi tappajaksi. Väkivallasta ja kuolemasta huolimatta kaikessa lohduttomuudessa on mukana myös toivon kipinä.
Elokuva sai Episodilta viisi tähteä ensi-iltansa yhteydessä viime lokakuussa, joten ei ihmekään, että se pärjäsi hyvin myös kotiteatteriensi-iltojen äänestyksessä.
2.
Love Is Strange (2014)
Sukupuolivähemmistöjä kuvaavissa elokuvissa on päästy eteenpäin säälin tai kauhistelun sekaisista murhenäytelmistä, ja roolihahmot voivat olla onnellisia, itsensä kanssa sinut olevia ja terveitä homoseksuaaleja. Se ei tarkoita, että maailma olisi vielä tasa-arvoisen onnen tyyssija. Love Is Strange kertoo yhdestä arjen epäoikeudenmukaisuudesta, mutta ei onneksi lähde rypemään siinä.
John Lithgow ja Alfred Molina näyttelevät Beniä ja Georgea, jotka vuosikymmenien yhteiselon jälkeen virallistavat suhteensa. Lähipiirin mielestä se on mitä suloisinta, mutta Georgen työnantaja ei ole samaa mieltä. Hän menettää työpaikkansa ja pariskunta joutuu jättämään asuntonsa Manhattanin sydämessä. Asuminen ystävien ja sukulaisten nurkissa osoittautuu odotettua rankemmaksi.
Love Is Strange piipahti Suomessa R&A-festivaaleilla ja oli myös KAVI:n kuukauden elokuva ennen kotiteatterijulkaisuaan. Moni toimittaja olikin sen ehtinyt nähdä, ja se lunasti paikkansa useilla maininnoilla – plus tietysti olemalla mitä sympaattisin elokuva.
1.
The Skeleton Twins (2014)
Kristen Wiig ja Bill Hader on totuttu näkemään elokuvien ja tv:n komediallisemmissa rooleissa, joten on todella virkistävää nähdä heidät hieman vakavammassa viitekehyksessä. Tosin The Skeleton Twins ei ole täysin vakava sekään vaikka itsemurhayrityksestä käynnistyykin.
Wiig ja Hader ovat sisarukset Maggie ja Milo, jotka aikuisina joutuvat saman katon alle, kun Maggie kutsuu Milon luokseen tämän yritettyä itsemurhaa. Puolipakosta syntynyt yhteiselo muuttuu vähemmän väkinäiseksi, kun sisarukset löytävät lapsuuden yhteytensä. Kumpikin kuitenkin kärsii lapsuuden traumoista, ja he ovat jämähtäneet jonkinlaiseen limboon aikuistumisen kynnykselle. He tuntuvat mieluummin sotkevan elämänsä kuin tarttuvan siihen katsoakseen mihin se voi johtaa.
Kemia Wiigin ja Haderin välillä on loistava. He liukuvat kiusaantuneesta yhdessä olosta välittömään ja luontevaan hassutteluun ja takaisin katkeraan sisarussotaan. Elokuva ei tarjoile heidän hahmoilleen helppoja ratkaisuja, mutta heistä välittää.