Nuija ja tosinuija kaks -elokuvan innoittamina valitsimme rajoja (ainakin sensorien) koetelleita ja venyttäneitä komedioita yhdeksältä vuosikymmenelta.
Teksti: Jouni Vikman
10. Sormet pelissä (2001)
Tom Green raivasi tietä Jackass-tyyppisille tv-sarjoille ja elokuville, joissa koomikot laittavat itsensä peliin ja repivät huumoria muita, varsinkin lähipiiriään nolostuttavista kepposista ja tempauksista. Greenin erikoisuus vuosituhannen vaihteessa oli lähes anti-komediaa, ja hänen tv-show’nsa ja elokuvansa kantavia teemoja olivat myötähäpeä ja shokeeraaminen. Alunperin Sormet pelissä sai Yhdysvalloissa NC-17-ikärajan, mikä käytännössä tarkoitti teatterilevityksen estymistä. Green joutui leikkaamaan komediaansa saadakseen sille edes R-rajan.
Green esittää luuseria, joka haluaa luoda oman animaatiosarjansa, ja häiriköi vanhempiaan muun muassa tekaistuilla syytöksillä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hirvittävä elokuva, jollaisia tehdään liian vähän!
9. En ole enkeli (1933)
1930-luvulla monet vaudeville-teattereiden esiintyjät alkoivat yleisöjensä mukana siirtyä elokuvien puolelle. Vuosikymmenen edustajaksi olisi hyvin voinut valita esimerkiksi Marx-veljekset jotka sävyttivät äänielokuvan murrosta anarkistisella huumorillaan. Valinta osui kuitenkin Mae Westiin, jonka seksikäs imago valkokankaalla ja sen ulkopuolella ja erityisesti kaksimieliset letkaukset omalta osaltaan vaikuttivat Hollywood-tuotantojen sisältöjä määrittelevän tiukan moralistisen Hays-koodin syntyyn.
West on burleski-esiintyjä, joka haluaa isompiin parrasvaloihin. Hän onnistuu vamppaamaan rikkaan ukkomiehen, jonka pelastajaksi ryhtynyt vielä rikkaampi serkku (Cary Grant yhdessä varhaisrooleistaan) joutuu vuorostaan miestennielijän lumoihin.
8. Haikara herättää huomiota (1944)
Kaikkien aikojen ensimmäisen käsikirjoitus-Oscarin voittanut Preston Sturges oli nero yhdistämään farssia ja luontevan älykästä tarinointia. Haikara herättää huomiota tuntuu Sturgesin itselleen asettamalta haasteelta uhmata päihteiden käytön sekä sukupuoliroolien ja -kurin esittämistä tiukasti kontrolloivien Hays-ohjeistusten henkeä samalla niiden kirjainta noudattaen.
Elokuvassa sotilaisiin menevä nuori nainen (Betty Hutton) herää rankan bileillan jälkeen raskaana ja ryhtyy ystävänsä avulla selvittämään isäkandidaattia – aikana, jolloin elokuvissa ei saanut käyttää alkoholia eikä harrastaa seksiä! Sturges kiersi kieltoja mutta sai silti elokuvastaan moraliteetin sijaan hauskan konekivääridialogikomedian, josta tulikin Paramount-studion menestynein elokuva julkaisuvuotenaan.
7. Kaikki alkoi puhelimesta (1959)
Kun puhelinverkkoa vielä kehitettiin, New Yorkissakin useampi asunto saattoi olla yhden linjan varassa. Näin myös jättimenestykseksi muodostuneessa komediassa, jossa menestyvä ja itsenäinen sisustajanainen Jan Morrow joutuu jakamaan puhelinlinjansa naisia naurattavan säveltäjärenttu Brad Allenin kanssa. Yrittäessään käyttää puhelinta työasioihin Jan joutuu kuuntelemaan Bradin lirkuttelua heiloilleen. Sattumalta he kohtaavat ja rakastuvat tietämättä, että heillä jo on suhde – tosin vain vihamieliseen sanailuun perustuva.
Ensimmäinen Doris Dayn ja Rock Hudsonin kolmesta yhteisestä komediasta oli edelleen alisteinen Hays-koodille, mutta sanailu ei jättänyt sijaa arvailulle mistä oli puhe, ja Hudson leikitteli homoseksuaalisuudellakin. Elokuva oli esikuva 60-luvun romanttisten seksikomedioiden tulvalle.
6. Kevät koittaa Hitlerille (1967)
Natsimusikaalin ympärillä pyörivän komedian tekeminen vain reilut 20 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen osoittaa huonoa makua, mutta juuri siitä Mel Brooks on ammentanut suurimmat menestyksensä. Ja se myös kannattaa, sillä tämä esikoisohjaus toi Brooksille myös käsikirjoitus-Oscarin.
Teatterituottaja Max Bialystock (Zero Mostel) kehittää tilintarkastajansa (Gene Wilder) huolimattoman toteamuksen pohjalta idioottivarman suunnitelman: haetaan ylenpalttisesti rahoitusta lupaamalla osuuksia voitosta, tuotetaan näytelmä joka sellaista tuota ja kääritään yli jääneet rahat omaan taskuun. Kohtalo ja näytelmän kirjoittanut intohimoinen natsi kuitenkin puuttuvat peliin.
Ymmärrettävästi elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton; nykyään se on yksi arvostetuimmista komedioista.
5. Pink Flamingos (1972)
Brooksiakin pidemmälle huonon maun ylistyksen vei John Waters, jonka uran huipennus Pink Flamingos kertoo perversseistä ja rikollisista eksentrikoista, jotka kisaavat ”maailman iljettävimmän ihmisen” tittelistä. Puolustava mestari, drag-tähti Divinen esittämä Babs Johnson kananmunia rakastavan mielenvikaisen äitinsä ja insestiin asti perverssin poikansa kanssa joutuu David Locharyn ja Mink Stolen näyttelemän, naisia kaappaavan ja näillä lesbopareille lapsia tehtailevan pariskunnan tähtäimeen.
Watersin kiero nerokkuus ei tule esille ainoastaan iljettävyyksien kekseliäisyydessä vaan myös luonnollisuudessa, jolla ne nivoutuvat yhteen loogiseksi ja sujuvaksi juoneksi, vaikka elokuvaa kuvattiin minibudjetilla kontrollia uhmaavalla kaveriporukalla.
4. Kuumat kinkut (1982)
80-luku oli R-komedian kulta-aikaa, kun teattereihin suorastaan tulvi teinien (seksi)törttöilyistä kertovia elokuvia. Esimerkiksi Kuuma nuoriso -nimellä suomennettu Porky’s (joka myös ilmestyi vuonna 1982) käynnisti kokonaisen franchisen. Vuosikymmenen edustajaksi nousi kuitenkin Kuumat kinkut, eikä vain siksi, että siinä nähtiin uraansa aloittelemassa sellaisia nimiä kuin Jennifer Jason Leigh, Sean Penn, Judge Reinhold, Nicolas Cage ja Forest Whitaker!
Lajityypin komedioille tyypillisesti se keskittyy koulun loppumista ja elämän alkamista odottaviin nuoriin, jotka sekoilevat ihmissuhteiden, seksin ja päihteiden kanssa. Elokuva lienee kestänyt aikaa lajitovereitaan paremmin ohjaaja Amy Heckerlingin ja käsikirjoittaja Cameron Crowen ansiosta.
3. American Pie (1999)
90-luvulta listalle oli ehdolla myös Sekaisin Marista, mutta vaikka Nuija ja tosinuija -klassikonkin ohjanneiden Farrelly-veljesten hitillä on hetkensä, vuosikymmenen törkyhuumori kiteytyi franchisen ja jäljittelijöiden sarjan käynnistäneessä American Piessa. Sattumalta sekin on veljeskaksikon ohjaus.
Neljä kokemuksellaan kerskailevan luokkatoverin nöyryyttämää koulukaverusta tekee lupauksen, jonka mukaan kukin hankkiutuu eroon poikuudestaan koulun päätösjuhliin mennessä. Noloja tilanteita on luvassa jatkossakin, kun kokematon ja isojen poikien puheita uskova nelikko yrittää löytää kumppaneita. Aihepiiristä huolimatta elokuva yllätti sympaattisuudellaan.
2. Borat (2006)
Ääliömäisestä kazakstanilaisreportterista kertova Borat (koko nimeltään Borat: Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan) oli toinen brittikoomikko Sacha Baron Cohenin tv-sarjasta valkokankaalle siirretty hahmo; ensimmäinen oli wannabe-gangsta Ali G. Myöhemmin Cohen ja Boratin ohjannut Larry Charles tekivät elokuvan myös Cohenin kahdesta muusta hahmosta: itävaltalaisesta muotitoimittaja Brünosta ja diktaattori Aladeenista.
Yhdysvaltoihin tutkimusmatkalle lähtevä misogynistinen ja antisemitistinen reportteri tapaa tavallisia kansalaisia ja erilaisten ammattikuntien edustajia. Ääliöksi heittäytymällä ja kuin vahingossa hävyttömyyksiä puhumalla Cohen saa pahaa-aavistamattomat keskustelukumppaninsa häkellyksiin tai vielä pahempaa, paljastamaan oman typeryytensä tai suvaitsemattomuutensa. Ei ihme, että lakitupahaasteita sateli elokuvan julkaisun jälkeen.
Yllättävää kyllä elokuva ja sen menestys palkittiin jopa Oscar-ehdokkuudella parhaan sovitetun käsikirjoituksen kategoriassa.
1. Ted (2012)
Yksi menestyneimmistä R-ikärajan saaneista komedioista koskaan on lähinnä vain Kauheille kankkusille häviävä Ted. Se kertoo näennäisen viattoman fantasiatarinan pikkupojasta, joka eräänä jouluna toivoo, että hänen lahjanallensa olisi elävä ystävä. Joulun taika toteuttaa toiveen, ja alkunikottelun jälkeen maailmakin hyväksyy ihmeen tapahtuneeksi. Mutta kun poika kasvaa elävän nallen seurassa Mark Wahlbergin esittämäksi aikuiseksi, selviää myös ikärajan arvoitus. Mies ja nalle ovat jääneet henkisiksi lapsiksi, joiden käsitys hauskuudesta koostuu pämppäämisestä ja navanalusjutuista.
Tedin hauskuuden salaisuus on pääasiassa siinä, että jos rivouksia laukova ja sopimattomasti käyttäytyvä nimihahmo olisi ihminen, ei elokuva toimisi, se ei vain olisi hauska. Huumori syntyy, kun suloinen lelu käyttäytyy täysin odotuksien vastaisesti. Ja siitähän hyvässä komediassa usein on kyse: odottamattomien asioiden yhdistämisessä tavalla, joka synnyttää uusia, ilahduttavasti yllättäviä ja aivoja kutkuttavia mielleyhtymiä.
Odotamme jännityksellä ensi kesäksi luvattua jatkoa.