Hyökkäys erämaassa (1939)
Niin oudolta kuin se nyt tuntuukin, John Fordilla oli ongelmia saada klassikkonsa tuotantoon – studiot nimittäin katsoivat isojen westernien menneen tuolloin jo muodista! Kyseessä oli myös Fordin ensimmäinen äänilänkkäri, eikä John Waynea pidetty hyvänä valintana pääosaan. Ford piti päänsä mutta joutui tinkimään budjetista ja markkinoimaan elokuvaa Waynea tunnetumman naispääosan esittäjällä, Claire Trevorilla.
Hyökkäys erämaassa oli yleisö- ja arvostelumenestys, ja se nousi esikuvaksi monelle muulle elokuvantekijälle. Se on kiehtova kooste ja poikkileikkaus lännenelokuvien maailmasta: joukko erilaisia lännen asukkeja sulkeutuu vankkureihin matkatakseen läpi vielä villin erämaan, jossa vaanivat monet vaarat: niin vihamieliset intiaanit kuin lainsuojattomatkin. Selviytyminen edellyttää kekseliäisyyttä ja yhteen hiileen puhaltamista. Pitkä takaa-ajokohtaus on edelleen huikean jännittävä.
Rio Bravo (1959)
Fordin ohella toinen merkittävä lännenelokuvien tekijä oli monipuolinen ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Howard Hawks. Hyökkäys erämaassa -elokuvan tapaan hänen Rio Bravo –klassikkonsa sisältää monia tyypillisiä länkkäriteemoja. Sankari jää käytännössä yksin valitessaan vaarallisen mutta moraalisuudessaan ja (miehisessä) suoraselkäisyydesssään oikean tien, mikä johtaa aseilla ratkaistavaan piiritystilanteeseen.
John Wayne esittää teksasilaisen kaupungin sheriffiä, joka vangitsee viattoman sivullisen ampuneen miehen. Tämän isä on vaikutusvaltainen paikallinen karjatilallinen, joka katsoo perheensä olevan lain yläpuolella. Apunaan juoppo apulaissheriffi (Dean Martin) ja nuori pyssysankari (Ricky Nelson) sheriffi valmistautuu taistoon.
Hawks teki Waynen kanssa viisi elokuvaa; Waynella ja Fordilla oli kaksikymmentä yhteistä projektia.
Hyvät, pahat ja rumat (1966)
Niin Ford, Hawks kuin Waynekin tekivät länkkäreitä vielä 1960-luvullakin, ja osa niistä huomioi muuttuneen maailman myös villin lännen -kuvauksissaan. Vuosikymmenen merkittävimmäksi länkkärinimeksi nousi kuitenkin italialainen Sergio Leone. Hänen ”spagettiwesterninsä” ovat niin merkittäviä, että tuntuu oudolta ajatella hänen lopulta ohjanneen vain alle kymmenen elokuvaa.
Hyvät, pahat ja rumat on kolmas osa ”dollaritrilogiaa”, jonka aikaisemmat osat ovat Kourallinen dollareita ja Vain muutaman dollarin tähden. Kaikkien pääosassa on Clint Eastwoodin nimetön antisankari. Elokuvassa kolme pyssysankaria – Eastwood, Lee Van Cleef ja Eli Wallach – kilvoittelee keskenään kätketystä aarteesta. Juonta oleellisempia ovat länkkäreiden mytologian tuuletus, kauniit kuvat ja Ennio Morriconen musiikki.
Hurja joukko (1969)
Howard Hawks on sanonut Sam Peckinpahin tuoneen Vietnamin sodan väkivallan länkkäreihin. Hän onkin Leonen ohella toinen merkittävä uutta verta länkkäreihin tuonut tekijä. Peckinpahin varhainen mutta jo verinen näkemys räjäytti pankin ja johdatti ohjaajan 1970-luvun toinen toistaan upeampien elokuvien riemusaattoon.
Hurja joukko kertoo joukosta lainsuojattomia, joiden vanha elinkeino on uhattuna maailman kehittyessä ja virkavallan järjestäytyessä villin lännen hiljalleen kesyyntyessä. Teksasin ja Meksikon rajalla operoiva, tilanteen mukaan puolta vaihtava porukka sekaantuu Meksikon valtataisteluihin samalla, kun joukko sheriffinvaltuuksia saaneita palkkionmetsästäjiä vaanii heitä. Länkkäreiden sankariromantiikka ja kunniakäsitykset romuttuvat, kun ainoa tavoite on eloonjääminen hinnalla millä hyvänsä
Hirttämättömät (1971)
Vaikka lännenelokuvat ovat kiinteästi sidoksissa Yhdysvaltojen historiaan, tuntuvat villin lännen valloitus, asuttaminen ja sivistäminen olevan universaalisti kiinnostavia asioita. Sen verran suosittuja westernit ovat kaikkialla maailmassa, ja kuten edellä mainituista Sergio Leonen elokuvista voi päätellä, muutkin kansakunnat löytävät niistä kertomisen arvoisia tarinoita.
Jopa Suomessa tehtiin 1950- ja 60-luvuilla muutamia lajityypin yritelmiä, jotka sijoittuivat Lapissa sijaitsevaan villin lännen maahan. Paras kotimainen ”länkkäri” on kuitenkin Spede Pasasen tuotantoa, vieläpä suomalaisittain harvinainen jatko-osa. Hirttämättömät on tavallaan jatkoa Speden Speedy Gonzalesille (1970).
Uuno Turhapuroistakin tuttu trio Spede, Vesa-Matti Loiri ja Simo Salminen sekoilevat hiekkakuoppaerämaassa Speedy Gonzalesina, Yksinäisenä ratsastajana ja Tontona kehittäen sarjan hupaisia hetkiä.
Tappokone (1973)
Yhdistelmästä western ja scifi tulee yleensä mieleen sellaisia hirvityksiä kuin Wild Wild West ja Cowboys & Aliens. Niiden vastapainoksi on kuitenkin onnistuneita tapauksia kuten Paluu tulevaisuuteen III tai avaruuswesterniksi kutsuttu, vuoden 1952 Sheriffin elementtejä sisältävä Sean Conneryn scifitoiminta Outland. Tieteiselokuvan ja länkkärin toimivaa yhdistelmää saa kuitenkin luvan edustaa elokuva, jonka perusteella on juuri tehty uusi tv-sarja Westworld.
Lähitulevaisuudessa ihmiset viettävät aikaa teemapuistoissa, joissa voi kokea sankariseikkailuja tottelemaan ja häviämään ohjelmoitujen robottien kanssa. Robotit alkavat kuitenkin oikutella ja nousevat lopulta vierailijoita vastaan. Vastakkainasettelu kulminoituu Richard Benjaminin esittämän tavallisen huvipuistovierailijan ja Yul Brynnerin näyttelemän asesankarirobotin keskinäiseen kilvoitteluun.
Villiä hurjempi länsi (1974)
Komediallisesti sävyttyneitä lännenelokuvia on tehty lähes yhtä kauan kuin lajityyppi on ollut olemassa. Kuitenkin vasta Mel Brooks teki kunnon parodian, joka pilailee genren konventioiden kustannuksella. Toimikoon nosto myös kunnianosoituksena vastikään menehtyneelle Gene Wilderille.
Keinottelija yrittää päästä eroon villin lännen kaupungin asukkaista. Kaupunkia puolustamaan asetetaan musta sheriffi (Cleavon Little), joka saa avukseen alkoholisoituneen pyssymiehen (Wilder). Leikiteltyään aikansa perinteillä – plus lisäten niihin Brooksin nerokasta puujalka- ja pieruhuumoria – Villiä hurjempi länsi osoittaa lajityypin keinotekoisuuden kohelluksen särkiessä oman tuotantoympäristönsä rajat ja siinä samalla neljännen seinän.
Armoton (1992)
Juuri, kun lännenelokuva jälleen kerran oli julistettu kuolleeksi, sen pelastajaksi nousi sen vuosikymmenten takainen sankari. Clint Eastwood oli Sergio Leonen spagettilänkkäreiden tähti, ja niiden ohella hän teki koko joukon muitakin westerneitä, joista osan parhaimmista hän oli itse ohjannut. Armoton yhdisteli hienosti klassisen lännenelokuvan sankari- ja kunniakäsityksiä modernien westernien väkivaltaa ja aikakauden karuutta realistisesti kuvaavaan näkökulmaan.
Eastwood itse esittää tappamisen maanviljelyyn vaihtanutta miestä, joka tarttuu tarjoukseen: joukko prostituoituja tarjoaa palkkion kenelle tahansa, joka tappaa yhtä heistä vahingoittaneet miehet.
2 Erämaa syö miestä (1999)
Lännenelokuvissa naisten kohtalo on yleensä kaivata kotona preerialla seikkailevaa miestä tai odottaa tätä pelastajakseen – tai sitten hän on elokuvan humoristinen elementti. Pääosaa harvinaisempia naiset ovat westernin ohjaajanpallilla. Siksikö jotkut eivät pidä hienosti suomennettua Erämaa syö miestä -elokuvaa ”aitona” länkkärinä?
Kauhu on yhtä hankala yhdistelmä westernin kanssa kuin scifikin. Ravenousin ohella tuore Bone Tomahawk kuuluu onnistuneisiin tekeleisiin. Antonia Birdin elokuva tihkuu lisäksi erittäin mustaa huumoria.
1800-luvun puolivälissä Guy Pearcen esittämä sotilas taistelee Yhdysvaltojen armeijan riveissä ja kohtaa kauhuja, jotka viittaavat niin joidenkin villin lännen valloitusta yrittäneiden retkikuntien karuun kohtaloon kuin intiaanien Wendigo-myytteihin. Lisäksi on selviydyttävä hengissä erämaassa ja tapeltava sotilaslinnakkeessa. Meno ei paljon länkkärimmäksi siitä muutu.
Erämaa syö miestä käsittelee kauhu- ja huumorielementeissään niin addiktiota kuin eloonjäämisestä maksettavaa hintaa. Robert Carlyle on kaikin tavoin mainio vastavoima Pearcen esittämälle itsensä voittamaan joutuvalle sotilaalle.
1 Armoton maa (2003)
Noustuaan ykkösluokan näyttelijäkomistukseksi 1980-luvun lopulla Kevin Costner oli hetken Hollywoodin kultapoika ohjattuaan länkkärin Tanssii susien kanssa, josta tuli valtava yleisö- ja Oscar-menestys. Sittemmin siihen on suhtauduttu varauksellisemmin, ja muutaman vuoden menestyksen jälkeen Costnerin ura uuvahti pahasti. Uusi tuleminen tuli jälleen westernin myötä, kun Armoton maa sai suopean vastaanoton niin katsojilta kuin kriitikoiltakin.
Elokuvassa kaksi villin lännen elämäntapaa törmää kohtalokkain seurauksin. Costnerin esittämä Charley työskentelee karjapaimenena preerialla laumaansa laiduntavan miehen (Robert Duvall) alaisuudessa. Muuttuvien aikojen myötä ihmiset ovat kuitenkin asettumassa aloilleen. Michael Gambon on häikäilemätön maanomistaja, joka ei siedä vaeltavia karjalaumoja ja niiden paimenia tiluksillaan. Ja niinpä nyrkit ja aseet alkavat pian laulaa.
Costner on sanonut halunneensa kuvata villin lännen väkivaltaa ja sen kehitystä. Hänen hahmonsa eivät aktiivisesti hae konfliktia, mutta joskus se ja voiman käyttö voi olla välttämätöntä. Hän käyttikin paljon aikaa ja vaivaa suurin taistelukohtauksiin, jotka saivatkin kiitosta. Lopun yhteenottoa kuvailtiin yhdeksi parhaista välienselvittelyistä elokuvissa ikinä. Realismin määrä nosti elokuvan ikärajan Yhdysvalloissa R:ksi.