Willem Dafoe täytti heinäkuussa 60 vuotta. Teatterimaailmassa aloittaneen hienon näyttelijän elokuvaurakin on kestänyt jo 35 vuotta. Monella tuntuu olevan käsitys Dafoesta pahisten ja mielipuolien esittäjänä. Suurelle yleisölle hän onkin varmaan tuttu Spider-Man-elokuvien Vihreänä menninkäisenä, monelle myös Speed 2:n mielipuolisena konnana. Dafoen kirveellä veistetyt kasvot ja tunnistettava ääni sopivatkin moisiin rooleihin.
Miehen filmografiaa tätä listaa varten tutkiessa tuli kuitenkin kuva Dafoesta mitä moninaisimpien roolien, niin hyvien, pahojen kuin niiden välimaastoon sijoittuvien, esittäjänä. Hän on esiintynyt peräti kuudessa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden saaneessa elokuvassa. Hänellä itsellään on kaksi sivuosaehdokkuutta.
Teksti: Jouni Vikman
10. Villi sydän (1990)
David Lynch harkitsi Willem Dafoeta jo hittielokuvaansa Blue Velvet – ja sinisempi oli yö. Rooli meni kuitenkin lopulta Dennis Hopperille, mutta Villissä sydämessä Dafoe on Bobby Peru, Nicolas Cagen ja Laura Dernin esittämien rakastavaisten perään usutettu palkkatappaja. Tosin totuus Bobby Perusta selviää Cagen esittämälle Sailorille vasta myöhemmin, kun hän on jo lupautunut keikalle gangsterin kanssa.
Sailorin kanssa ryöstöön ryhtyvä Peru on Dafoen ikimuistoisia konnia, joiden arvaamattomuus on pelottavampaa kuin heidän väkivaltaisuutensa. Siinä hän on jatkumoa Lynchin konnakavalkadille ja läheistä sukua Hopperin Frank Boothille, varsinkin kun myös hänen väkivaltaisuuteensa sekoittuu seksuaalisuutta. Perun poistuminen näyttämöltä on myös unohtumaton.
9. Antichrist (2009)
Willem Dafoe on tehnyt Lars von Trierin kanssa kolme elokuvaa, joista Antichristissa hänellä oli toinen pääosa Charlotte Gainsbourgin rinnalla (kaksi muuta ovat Manderlay ja Nymphomaniac). Dafoe ja Gainsbourg esittävät pariskuntaa, joka matkustaa metsämökille yrittääkseen toipua lapsensa kuolemasta. Gainsbourgin nainen sukeltaa syvälle ahdistukseen ja taantuu lähes alkukantaiseksi luonnonvoimaksi. Dafoe on terapeutti, joka yrittää hoitaa vaimoaan.
Dafoen roolisuorituksessa on kuitenkin enemmän kuin vähän elementtejä, jotka vihjaavat, että muurien pystyssä pitämisen ohella terapeutti on ulkoistanut omaa parantumistaan vaimonsa hoitamiseen. Syntyy julma, kauhuelokuvan elementtejä saava kahtiajako, jossa vastakkain ovat niin luonto ja ihminen, mies ja nainen kuin seksi ja kuolemakin.
Kettu puhuu Dafoen muunnellulla äänellä.
8. Koukussa (2002)
Journalisti putoaa nousujohteisesta uraputkesta omilleen poliittisten suhdanteiden keikauksen vuoksi. Sattuma tarjoaa hänelle tilaisuutta kirjoittaa kerrankin jostakin, jolla on todellista merkitystä. Ihmisläheinen aihe kuitenkin tökkii, aavistaahan kynämies joutuvansa kauas mukavuusalueeltaan, mikäli tarttuu toimeksiantoon. Uteliaisuus voittaa lopulta, ja keski-ikäinen laskelmoija ja elämän kolhima eläkeläisnainen kohtaavat. Keskustelut johtavat paljastukseen, joka ravistelee katolista kirkkoa. Räikeä epäoikeudenmukaisuus on säilynyt tabuna vuosikymmeniä, kunnes julkisuus pakottaa tunnustamaan väärinkäytökset. Ohessa mies saa uudenlaista ryhtiä elämäänsä mutta sen saavuttaakseen hänen on ensin kohdattava häikäilemättömän sorron ja riiston peittely kirjaimellisesti kasvoista kasvoihin.
7. Boondock Saints (1999)
Boondock Saints kertoo amerikanirlantilaisista veljeksistä, jotka päätyvät itsepuolustukseksi tappamaan joitakin kotikaupunkinsa venäläisgangstereita. Kun paikallinen poliisi ja media pitävät veljeksiä sankareina, he tuntevat saavansa Jumalalta kutsumuksen ryhtyä jakamaan oman käden oikeutta viattomia vastaan rikkojille.
Willem Dafoe on FBI-agentti Paul Smecker, joka saa tutkittavakseen mafiosojen kuolemat. Aluksi hän vapauttaa veljekset, koska nämä ovat toimineen itseään puolustaakseen. Ruumismäärän kasvaessa Smeckerin on ryhdyttävä etsimään murhaajien murhaajia, ja lopulta hänen on mietittävä ovatko veljekset itse hyviä vai pahoja.
Dafoen nerokas mutta ylilyövästi homoseksuaalinen etsivä on herkullinen vastakappale yksioikoisemmille irlantilaisveljeksille.
6. Streets of Fire (1984)
Rock’n roll -saduksikin kutsuttu Streets of Fire on tarttuvan musiikin sävyttämä yhdistelmä film noiria ja 1980-luvun neon-estetiikkaa. Ajallista ja paikallista ankkurointia uhmaava visuaalinen trippi oli myös ensimmäinen elokuva, jossa Willem Dafoe pääsi esittelemään muskeleitaan – kirjaimellisestikin.
Diane Lane on jumalainen laulajatar Ellen Aim, jonka seireeninkutsua moottoripyöräjengin johtaja Raven Shaddockia esittävä Willem Dafoe ei voi vastustaa. Jengi kaappaa Ellenin kesken konsertin. Hätiin kutsutaan Michael Parén esittämä ex-poikaystävä, ja uroiden uho kauniista naisesta huipentuu lekojen avulla käydyssä kaksintaistelussa.
Raven on yksi rooleista, jotka ovat leimanneet Dafoen uraa, mutta hän ei jämähtänyt paikoilleen toisin kuin 80-luvulla sankarirooleihin 80-luvulla leivottu Paré.
5.Elää ja kuolla L.A.:ssa (1985)
Monien listoilla Elää ja kuolla L.A.:ssa on yksi maailman parhaista elokuvista, eikä syyttä. Se on komeasti toteutettu toimintajännäri, jossa on myös mielenkiintoisia teemoja oikeasta ja väärästä, pakkomielteistä ja syyllisyydestä.
Elokuvan pääosissa ovat William Petersenin esittämä veteraaniagentti Richard Chance ja hänelle osoitettu uusi pari, John Pankow’n näyttelemä John Vukovich. Willem Dafoe on heidän hinnalla millä hyvänsä metsästämänsä häikäilemätön väärentäjä Rick Masters.
Mastersin rooli on hyvä esimerkki siitä miten tärkeä tekijä Dafoe on elokuvassa kuin elokuvassa. Vaikka hänen sivuroolinsa on tärkeä, suorituksen arvo on siinä miten se perustelee ja motivoi pääosien toimia. Ilman Dafoeta ja hänen vimmaista konnaansa Petersenin ja Pankow’n moraalinen kamppailu ei olisi mitään – eikä olisi elokuvakaan.
4. Platoon (1986)
Myös Oliver Stonen kanssa Willem Dafoe työskenteli useammin kuin kerran. Pari vuotta Dafoelle ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden tuoneen Platoonin jälkeen hän näytteli Stonen eräänlaisessa jatkumoelokuvassa Syntynyt 4. heinäkuuta, jossa hänen roolinsa on tärkeä käännekohta Tom Cruisen hahmolle.
Platoon on Elää ja kuolla L.A.:ssa -elokuvan tapainen moraalinen jaakobinpaini, mutta tällä kertaa Dafoe on enkelten puolella. Hän on 1960-luvun lopulla Vietnamissa taisteleva idealistinen kersantti, joka ei hyväksy kaikkia asetovereittensa taistelun tiimellyksessä tekemiä ylilyöntejä ja suoranaisia sotarikoksia. Samalla syntyy jännitteitä, joissa vihollisten ohella omiin taistelutovereihinkaan ei voi luottaa.
Platoon viimeistään nosti Dafoen uran suoranaiseen nousukiitoon.
3. Mississippi palaa (1988)
Platoonin tavoin 1960-luvulle sijoittuu myös rikosjännäri Mississippi palaa, joka perustuu löyhästi vuoden 1964 tositapahtumiin. Muutama mustien äänestäjien rekisteröitymistä järjestänyt kansalaisoikeusaktivisti katoaa vanhoillisella etelävaltiopaikkakunnalla. Tapausta saapuvat tutkimaan Gene Hackmanin ja Willem Dafoen esittämät FBI-agentit, jotka törmäävät vaikenemisen muuriin. Ku Klux -klaani vaikuttaa vahvasti, eikä kukaan halua tai uskalla keikuttaa venettä. Agenttien on turvauduttava jopa kyseenalaisiin keinoihin kaivaaksen totuuden esille.
Vaikka Hackman sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, on myös Dafoe mainio edistyksellisenä miehenä, joka järkyttyy kohtaamastaan kulttuurien yhteentörmäyksestä, kun edes mustat, jotka kieltäytyvät puhumasta hyvää tarkoittavalle muukalaiselle, eivät ole turvassa.
2. Kristuksen viimeinen kiusaus (1988)
Tätä nykyä Willem Dafoe on sanonut, ettei ymmärrä miten ikinä kuvitteli pystyvänsä vetämään läpi Jeesuksen roolin. 1980-luvulla hän oli kuitenkin voimainsa tunnossa, huimassa hyvien elokuvien ja roolisuoritusten putkessa. Ristiriitaisesta vastaanotosta ja suoranaisista protestoinneista huolimatta Kristuksen viimeinen kiusaus on mestariteos.
Elokuvan kritisoijat pitävät pyhäinhäväistyksenä, että Jeesuksen näytetään viettävän normaalia perhe-elämää. Heiltä menee totaalisesti ohi, kuinka se juuri on kiusaus, jonka vastustaminen tekee Messiaan uhrauksesta todella arvokkaan.
Dafoe on roolissaan erinomainen, hän esittää monella tavalla – henkisesti ja fyysisesti – kiusattua Jeesusta intensiivisesti välittäen kasvoillaan niin sisäistä kamppailua kuin ruumiillista tuskaa. Yhtä lailla häneen voi samastua hänen tulkitessaan elämän katoavasta onnesta nauttivaa vapahtajaa.
1. Shadow of the Vampire (2000)
Shadow of the Vampire on veikeä metatason kauhudraama, jossa todellisuus, elokuva ja fantasia sekoittuvat herkullisesti. Se kertoo F.W. Murnausta, joka on kuvaamassa Nosferatu-klassikkoaan. Muun kuvausryhmän tietämättä elokuvan kreivi Orlokia näyttelevä Max Schreck on oikeasti vampyyri, mikä aiheuttaa erinäisiä ongelmia kuvauksissa, vaikka lopputulos onkin historiallisen hyvä kauhutarina.
Elokuva kuhisee hienoja näyttelijöitä: John Malkovich, Udo Kier, Cary Elwes, Catherine McCormack ja niin edelleen. Huomion vie kuitenkin Willem Dafoe, joka esittää vampyyrikreiviä esittävää näyttelijää näyttelevää vampyyria. Hän näyttelee Max Schreckia ulkoisesti Nosferatun hirviötä toisintaen, mutta tekee vaarallisesta ja hämmentyneestä olennosta aivan omanlaisensa hahmon.
Harmi, ettei ohjaaja E. Elias Merhigestä ole tämän jälkeen juuri kuultu.